

Maltilliset investoinnit ja tasaisen varmat asiakkaat – tällä reseptillä Pöytyän Yläneellä keskellä Lounais-Suomen laajinta metsäerämaata sijaitseva Mäkilän saha on onnistunut jatkamaan Venäjän tsaarin valtakaudelta 2020-luvulle.
Tänä vuonna perheyritys täyttää 115 vuotta.
Jos aiemmat yrittäjät huomioidaan, samalla paikalla on sahattu ainakin vuodesta 1746, kertoo Esa Mäkilä.
Veljekset Esa ja Antti Mäkilä ovat Mäkilän sahan neljättä sukupolvea.
”Ne jotka pystyvät matalasuhdanteessa toimimaan normaalisti, selviävät. Emme sahaa suhdanteen mukaan, vaan asiakasta palvellen”, Esa Mäkilä toteaa.
Parhaillaan on rakenteilla uusi kuivaamo vanhan tilalle. Se on korvausinvestointi, tuotantoa ei pyritä kasvattamaan, Mäkilä linjaa.
Syynä on puun rajallinen saatavuus. Nykyinen määrä on luotettavasti saatu Lounametsän ja Auranmaan metsänhoitoyhdistyksiltä.
Mäkilän sahan asiakkaat toimivat Suomessa metalli- ja puupakkausteollisuudessa.
Päätuote on parru, eli joka sivultaan saman mittaiseksi sahattu, neliskanttinen tavara.
Teollisuusasiakkaiden kysyntä ei heilu yhtä voimakkaasti kuin esimerkiksi rakentamisen suhdanteet.
Tavallisin tukin pituus on 490 senttiä.
”Se on myyntivaltti, että saa pitkää tehtyä.”

Maltillisesta koostaan huolimatta Mäkilän saha on seurannut aikaansa ja modernisoinut laitteita.
Saha pyörii viiden hengen voimin. Mäkilän veljesten lisäksi mukana on kokoaikainen sahuri ja huoltomies Tomi Suomela, yksi osa-aikainen työntekijä sekä konttorin päässä Esan vaimo Sari Mäkilä.
1980-luvulla käsipareja tarvittiin vielä 14, Mäkilät muistelevat.
”Se perustuu teknologian kehitykseen. Koneet tekevät kaiken, sahaus on lähinnä valvontaa. Tämän tehokkaampaa ei voi olla.”

Pk-yrityksille tavalliseen tapaan työvoiman riittävyys perustuu osaksi yrittäjien venymiseen. Sahauksen päätyttyä veljekset lajittelevat päivän mittaan valmistunutta sahatavaraa tai ottavat tukkikuormaa vastaan.
Kuljetukset asiakkaille lähtevät monesti aamuviideltä, kun kuljetyusyritys Y. Auramaan auto alkaa koota Mäkilän sahalta seudun yritysten tuotteita samaan kuormaan.
Esa Mäkilä kehuu puukuormaa tuovaa kuljetusyrittäjää Juha Virtasta korvaamattomana kumppanina.
”Yksi harvoista puunkuljetusyrittäjistä, jotka palvelevat pieniä sahoja.”
Yritys on perustettu vuonna 1908. Varhaisin maininta sahasta samalla paikalla on vuodelta 1746.
Saha toimii Pöytyän Yläneellä viiden hengen voimin.
Päätuote on parru puupakkaus- ja metalliteollisuuden tarpeisiin. Vuotuinen tuotanto 10 000 kuutiometriä sahatavaraa, tukin käyttö noin 16 000 kuutiometriä vuodessa.
Keskimääräinen tukin koko on noin 180 litraa. Halutuin pituus 490 senttiä.
Liikevaihto vuonna 2022 noin 2,2 miljoonaa euroa.
Sahan laitteiden ydin eli sahalinja on saksalaisen Linckin 1970-luvun lopulla valmistama. Rauta kestää kuukausittaista terien vaihtoa lukuun ottamatta hyvin aikaa. Modernisointi on perustunut automaation lisäämiseen vanhan yhteyteen.
Lajittelusta tukit siirtyvät pyöräkuormaajalla kuorimolle.
Kuorituista tukeista poistetaan pinnat pelkkahakkurilla, jonka jälkeen pyörivät sahanterät viimeistelevät sahapinnan.
Hake päätyy Metsä Groupille Rauman sellutehtaalle.

Puumarkkinoiden kiristyminen Ukrainan sodan syttymisen jälkeen huolestuttaa veljeksiä.
Mäkilän saha on yleensä ostanut pikkutukkia, mutta nykyisessä suhdanteessa se ei ole järkevää. Kun sellun ja energian tuotanto ovat käyneet kuumina ja sahatavaran vienti hiipunut, järeän tukin hinta on noussut pieniläpimittaista maltillisemmin.
”Sellutehtaat syövät puuta ja energiapuoli on kasvanut myös. Tuntuu hurjalta, että tukkiakin viedään poltettavaksi. Kun kaupunkeihin tulee isoja, puuta polttavia lämpölaitoksia, hankinta-alue suurenee koko ajan, sata kilometriä ei riitä”, Esa Mäkilä sanoo.
”Turpeen käyttöä lämpölaitoksissa pitäisi miettiä uudelleen. Niin saataisiin puuraaka-aine teollisuuteen ja vientituloja Suomelle. Puun käyttö on vedetty liian kireäksi.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
