

Ruotsin tuulivoimateollisuus on kannattavuusongelmissa, kirjoittaa tekniikan tohtori Antero Ollila Uuden Suomen blogissaan. Hän ennustaa, että Suomi seurannee tässä Ruotsia.
Ollila viittaa ruotsalaisten taloustieteilijöiden Christian Sandströmin ja Christian Steinbeckin analyysiin Ruotsin tuulivoimayhtiöiden vuosikertomuksista. Ruotsalaiselle Kvartal-medialle antamansa kommentin mukaan he ovat laskeneet, että vuosina 2017–2022 tuulivoimalat tekivät tappiota yhteensä 1,2 miljardia euroa.
Sandström ja Steinbeck totesivat, ettei koko tuulivoima-ala ole tuottanut voittoa yhtenäkään vuonna vuoden 2017 jälkeen. Heidän mukaansa tappiot johtuvat siitä, että tuulivoimateollisuus ei pysty tuottamaan sähköä markkinahintaa edullisemmin laajoista tuista huolimatta. Vastaava tilanne millä tahansa muulla teollisuusalalla johtaisi konkurssiin.
”Tuulivoiman tuotantokustannukset ovat Suomessa alhaisemmat kuin Ruotsissa.” Peter Lund
Uusiutuvaan energiaan perehtynyt Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund on lukenut Ollilan blogin ja huomauttaa, ettei Ruotsin tilannetta voi sellaisenaan verrata Suomeen.
”Tuulivoiman tuotantokustannukset ovat Suomessa alhaisemmat kuin Ruotsissa. Tuulipuistojen rakentamista ja tuulivoimaloiden tekniikkaa on kehitetty niin, että tuulivoiman hinta on meillä nyt yksi Euroopan halvimpia. Esimerkiksi voimaloiden korkeutta on hieman lisätty ilman että kustannukset juurikaan kasvavat, mutta samalla tuulivoiman tuotanto nousee”, Lund valottaa.
”Suomessa myös tuulee hyvin. Kapasiteettikerroin on keskimäärin 31–33 prosenttia, uusissa voimaloissa tyypillisesti 40 prosenttia, ja parhaimmat yltävät jo lähelle 50 prosenttia.”
Kapasiteettikerroin kertoo, kuinka paljon tuulivoimala tuottaa vuositasolla sähköä suhteessa sen teoreettiseen maksimiin.
Lundin mukaan Suomessa on poikkeuksellisen paljon erilaista tuulivoimaosaamista. Hän myös kehuu suomalaisen tuulivoiman rahoitusmalleja ja -ratkaisuja ruotsalaisia ”fiksummiksi”.
”Suomessa tuotantokustannuksissa päästään parhaimmillaan jopa kolmeen senttiin kilowattitunnilta, usein neljän sentin korville. Ruotsissa hinta liikkuu korkeammalla tasolla.”
Ruotsissa, erityisesti Pohjois-Ruotsissa, sähkö on halvempaa kuin Suomessa, jolloin voittomarginaalikaan ei voi olla iso. Sähkö on edullista Ruotsissa, koska markkinoilla on paljon vanhaa halpaa sähköntuotantoa.
Tuulivoimayhtiöiden kannattavuus voi nykyisillä suurilla investointimäärillä heiketä myös Suomessa. Lund myöntää, että jos tuulivoimaa tulee paljon, yhtiöt alkavat syödä toistensa kannattavuutta – samoin myös muiden sähköntuotantomuotojen, Lund varoittaa.
Tosin yhteiskunnan lisääntyvä sähköistäminen todennäköisesti kirittää kysyntää, kun liikenne, lämmittäminen ja teollisuus lisäävät sähkönkäyttöään. Ja jos arviot vetytaloudesta toteutuvat, se kasvattaa edelleen kysyntää.
Antero Ollila viittaa blogissaan myös Markbygden Ett -tuulivoimayhtiön taannoiseen konkurssiin. Lund korostaa, että Markbygden on erityistapaus.
”Markbygdenin kiinalainen pääomistaja oli solminut kiinteän myyntisopimuksen alumiinivalmistaja Norsk Hydron kanssa ja lyönyt hinnan kiinni vuoteen 2040 saakka. Omistaja ei ollut ottanut huomioon, että sähkön hinta voi nousta.”
Markbygden jäi huonon sopimuksen vangiksi samalla tavalla kuin Fortumille kävi Uniperin kanssa. Lundin mukaan tuulivoimalainvestoinneissakin kotiläksyt kannattaa tehdä huolellisesti.
Ollila kirjoittaa edelleen, että ulkomaiset sijoittajat ovat tulleet Ruotsiin ja Suomeen hyödyntämään maiden runsaita tukia tuulivoimalle.
Lundin mukaan Suomessa ei ole myönnetty uusia syöttötariffitukia sitten vuoden 2017 lopun. ”Joillekin uuden teknologian tuulihankkeille on myönnetty tukea, mutta näiden osuus kaikista uusista tuulivoimaloista on hyvin pieni.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
