

Nimi oli Lothar ja tuhot olivat huomattavia. Keski-Eurooppaa loppuvuodesta 1999 riepotellut myrsky kaatoi pelkästään Sveitsissä noin 14 miljoonaa kuutiota metsää. Se on yli kaksi kertaa maan keskimääräinen vuotuinen hakkuumäärä.
”Kun tutkimusprojektimme tällä metsäalalla alkoi 2000-luvun alussa, Lotharin jäljiltä ei ollut montaa puuta pystyssä”, Carl Andersson sanoo pysäyttäessään auton metsätien varteen Bülachissa Zürichin kupeessa.
Andersson työskentelee Sveitsin liittovaltion metsän-, lumen- ja maisemantutkimuslaitoksessa (WSL) metsäteknisenä asiantuntijana, kokeellisen metsänhoidon tutkimusohjelmassa.
Hän vaihtaa ylleen työvaatteet ja varoittaa toimittajaa punkeista, joita näillä leveysasteilla sujahtaa vielä lokakuun loppupuolellakin metsässä rämpijän vaatteiden alle.
WSL on tutkinut kokeellisesti metsänhoidon vaihtoehtoja ja puuston dynamiikka jo yli sata vuotta.
Sveitsin pinta-alasta noin kolmannes, eli 1,3 miljoonaa hehtaaria, on metsää.
”Tämä on yksi meidän koealoistamme, missä selvitetään, miten luonnollisten häiriöiden, kuten myrskyjen tuhoama metsä voidaan uudistaa mahdollisimman kustannustehokkaasti mahdollisimman tuottavaksi”, Helsingissä saksalaista koulua käynyt ruotsalais-saksalainen Andersson kertoo harppoessaan mittaustyökalujensa kanssa pöheikköön.
Sveitsin pinta-alasta noin kolmannes, eli 1,3 miljoonaa hehtaaria, on metsää. Yleisimmät puulajit ovat kuusi, mänty, pyökki ja lehtikuusi. Myös tammella ja vaahteralla on taloudellista merkitystä. Juuri niitä on paljon Keski-Sveitsissä, Alppien ja Jura-vuoriston välissä.

”Täällä Bülachissa keräämme tietoa erityisesti juuri tammista ja vaahteroista”, Andersson sanoo.
Uudistamismalleja on käytännössä kolme: koko alueen kattava rivi-istutus, tasapainoisempaa sekametsää tuottava ryhmäistutus sekä luonnollinen uudistuminen, johon ihminen ei puutu millään tavalla.
Kun Sveitsissä puhutaan metsän tuottavuudesta painopisteet ovat erilaisia kuin Suomessa.
”Me kokeilemme rinnakkain kaikkia kolmea. Ryhmäistutuksessa tammien ja vaahteroiden sekaan on istutettu myös esimerkiksi kuusia”, Andersson erittelee.
Kun Sveitsissä puhutaan metsän tuottavuudesta, painopisteet ovat erilaisia kuin Suomessa. Ei vähiten siksi, että puuta raaka-aineena käyttävällä teollisuudella ei ole samanlaista painoarvoa.
Metsätalous työllistää Sveitsissä 100 000 ihmistä. Vuotuinen bruttotuotto on noin 4,5 miljardia euroa frangin nykyisellä kurssilla.
Vuoristoisen maan yksi erityispiirre on se, että puuston muodostamat suojavyöhykkeet lumivyöryjä ja eroosiota vastaan luetaan yhdeksi keskeiseksi osaksi metsistä saatavaa tuottoa.
Carl Anderssonin työ vie häntä ympäri maata. WSL:llä on kokeellisen metsänhoidon tutkimusohjelmassa koealoja kaikentyyppisissä metsissä ja kaikilla maaston korkeuksilla.
Sveitsin metsistä 70 prosenttia on julkisessa ja 30 prosenttia yksityisessä omistuksessa.
Metsänhoitoon ja puuston dynamiikkaan liittyvät alueelliset erot ovat Sveitsissä Anderssonin mukaan suuria. Bülachin koealalla ei vielä olla päästy siihen vaiheeseen, että johtopäätöksiä tammi- ja vaahteralehtojen uudistamisesta voisi tehdä.
Suojavyöhykkeet lumivyöryjä ja eroosiota vastaan lasketaan Sveitsissä osaksi metsistä saatavaa tuottoa.
”Varteenotettavia tuloksia saadaan noin 20 vuoden päästä. Vaahteran kohdalla se voi tapahtua vähän aikaisemmin kuin tammen”, Andersson laskee katsellessaan puiden latvoja.
Keski-Sveitsin sekametsien tammia ja vaahteroita käytetään ennen muuta huonekaluteollisuuden raaka-aineena. Alueella suositaan jatkuvaa kasvatusta. Länsi-Sveitsissä taas on aina harjoitettu enemmän tehometsätaloutta.
”Kaikilla WSL:n koealoilla tehtävän tutkimuksen tavoitteena on kehittää sellaisia metsänhoidon käytäntöjä, joilla metsien kyky kestää ilmastonmuutosta paranee”, Andersson tähdentää.

Myös Sveitsissä keskustellaan siitä, mitkä ovat painopisteet, kun puupohjaista biomassaa käytetään erilaisiin tarkoituksiin. EU:n tapaan Sveitsi pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.
Suurin metsien hiilinieluihin liittyvä haaste on se, että vuosittain hakattavasta noin 5–7 miljoonasta kuutiosta jopa 40 prosenttia poltetaan.
Carl Andersson on valmistunut ekologian kandidaatiksi Wienin yliopistosta ja suorittanut sen jälkeen akateemisen loppututkinnon Norjassa Tromssan yliopiston ”pohjoiset populaatiot ja ekosysteemit” –koulutusohjelmassa.
Metsäkeskustelu ei Sveitsissä ole niin polarisoitunutta kuin Suomessa.
Hänen mielestään metsäkeskustelu ei Sveitsissä ole niin polarisoitunutta kuin Suomessa. Toki myös sveitsiläisiä kiinnostaa yhä enemmän se, miten metsäresurssia hyödynnetään.
”WSL:ssä tutkimusten yhtenä painopisteenä on puulajien sopeuttaminen kuivuuteen”, Andersson tähdentää.
Kun vierailu Bülachin koealalla on kääntymässä loppua kohti, Anderssonin puhelin soi. Hän vastaa kevyesti murtaen suomeksi, vaikka on keskustellut toimittajan kanssa koko ajan saksaksi.
Soittaja on niin ikään Sveitsissä asuva Anderssonin veli. Molemmat ovat asuneet ja käyneet koulua Suomessa.

”Puhumme keskenämme aina suomea, jottei se unohdu”, Andersson hymähtää.
Side Suomeen on kuulemma muutenkin edelleen vahva. Ruotsalaisen, mutta pitkään Suomessa asuneen ja töitä tehneen isän sukulaisia on Pirkanmaalla, Viialan ja Vesilahden ympäristössä.
EU:n tapaan Sveitsi pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.
”Meillä on mökki Iso-Arajärvellä. Yritän viettää siellä aikaa mahdollisimman paljon – ainakin kolme kertaa vuodessa”, Andersson sanoo.
Muuttoa Suomeen hän ei kuitenkaan harkitse. Tutkimustyö Sveitsin metsissä on kuulemma ”unelmien täyttymys” ja parempaa on ainakin tässä vaiheessa vaikea edes kuvitella.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
