• Näistä syistä metsäkeskustelu tahtoo epäonnistua mediassa – ”Ihmisiä kiinnostavat asiat, jotka ottavat päähän”

    Viime kädessä lukijat päättävät, mistä aiheista mediassa kirjoitetaan.
    Tilaajalle
    Metsästä uutisoiminen on osalle mediaa hankalaa, koska harvasta toimituksesta löytyy metsäasioihin perusteellisesti syventyneitä toimittajia.
    Metsästä uutisoiminen on osalle mediaa hankalaa, koska harvasta toimituksesta löytyy metsäasioihin perusteellisesti syventyneitä toimittajia.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Metsä
    17.4.202616:20
    Jukka Hämäläinen

    Yleismedian on hankala pysyä kärryillä metsäkeskustelusta, koska asiat ovat niin teknisiä, ja asiantuntijoiden käsitykset niistä vaihtelevat. Hyvä esimerkki on hiilinielukeskustelu, sanoo Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Jussi Pullinen.

    Pullinen kommentoi asiaa Suomen Metsäyhdistyksen tilaisuudessa, jonka aiheena oli Onko media vastuussa metsän hyvinvoinnista. Aihe kumpuaa metsäkeskustelun ajautumisesta vastakkain asetteluun ympäristönsuojelun ja metsätalouden välillä.

    ”Metsää rakastavat suomalaiset kysyvät eniten sitä, onko metsän käyttö kestävää”, Pullinen perusteli ympäristönäkökulman esiintuloa.

    Iltalehden politiikan toimituksen esihenkilö Juha Ristamäki kertoi, että media kirjoittaa niistä aiheista, jotka kiinnostavat lukijoita.

    ”Ilmastokeskustelu ei ole koronan ja sodan jälkeen kiinnostanut juuri ketään. Jos meillä lukee otsikossa hiilinielu, niin ihan turha sillä on lukijoita kalastella.”

    Ihmisiä kiinnostavat Ristamäen mukaan asiat, jotka ”ottavat päähän” – että kesämökin takametsä on avohakattu tai joku ajaa raakkujen yli.

    ”Pääkirjoitustasolla kyllä olemme puolustaneet suomalaista metsäteollisuutta ja vastustaneet hulluimpia EU:sta tulevia regulaatioita”, Ristamäki lisää.

    Metsäteollisuus ry:n johtaja Sami Oksa puuttui mökkimetsäkeskusteluun.

    ”Juttu tehdään usein siitä, että naapuri pahoittaa mielensä, vaikka metsänomistaja on se, joka toimii metsänsä kanssa täysin lain puitteissa. Mutta ymmärrän, että metsätalous aiheuttaa tunnereaktioita.”

    ”Ihmisiä kiinnostavat asiat, jotka ”ottavat päähän” – että kesämökin takametsä on avohakattu tai joku ajaa raakkujen yli.”

    Juha Ristamäki

    EU:ssa säädetään yhä enemmän metsiin liittyvistä asioista. Entistä vasemmistoliiton europarlamentaarikkoa, nykyistä Suomen Luontoliiton toiminnanjohtajaa Silvia Modigia häiritsee se, ettei suomalainen media juuri seuraa EU-politiikan vaikutuksia metsiin.

    Modig myös varoitti sokeasti luottamasta päättäjien ylivertaisuuteen metsäkeskustelussa.

    ”Ennallistamisasetuksesta eduskunnassa käyty keskustelu oli esimerkki kärjistyneimmästä ja vääristyneimmästä keskustelusta minkään poliittisen aiheen ympärillä, jota olen ollut seuraamassa. Suurin osa puhujista ei ollut lukenut esitystä ja argumentoi täysin päinvastaisilla väitteillä kuin esityksessä oli. Sitten media toisti niitä, eikä kyennyt tarjoamaan riittävästi faktoja.”

    Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jussi Orell muistutti, että toimittajan tehtävä on kertoa faktoja. ”Perinteistä mediaa seuraavat lukijat ovat kyllä riittävän fiksuja muodostamaan niiden pohjalta mielipiteitä.”

    Orell tähdensi, että metsien talouskäytöstä uutisoitaessa muistettaisiin myös julkisen talouden tilanne. ”Jostain kakku pitää leipoakin, että sen voi jakaa”, hän huomautti.

    Metsäyhdistyksen tapaamisessa esiteltiin myös tutkimustuloksia metsäalan maineesta mediassa. Esimerkiksi Metsäalan Asiantuntijat ry:n jäsenten parissa tehdyn kyselyn vastaajista valtaosa koki, että median metsäuutisointi ja keskustelu ovat vaikuttaneet negatiivisesti metsäalan maineeseen. Tämä puolestaan haittasi jopa työntekijöiden työhyvinvointia.

    Metsäkeskustelun polarisaatiota tutkimusryhmänsä kanssa selvittänyt yliopistonlehtori Markus Ojala muistutti, että metsäkeskusteluun on aiempinakin vuosikymmeninä kuulunut voimakas retoriikka.

    Hän totesi, että tietty määrä kiistoja on osoitus demokratian toimivuudesta. Toisaalta hän pohti, onko keskustelu metsäkeskustelun polarisoitumisesta itseään ruokkiva harha.

    Lisää aiheesta
    • Metsäala kärsii viestinnän puutteesta, sanoo Ilari Pirttilä.

      Metsä | Ihmisen ääni puuttuu metsäkeskustelusta, sanoo Ilari Pirttilä – näin hän vähentäisi vastakkainasettelua

    • Metsässä käyminen antaa hyvää vastapainoa ministerin työlle.

      Podcast | Metsänomistajien syyllistäminen surettaa ministeriä – kuuntele podcast

    • MT:n metsätiimin päällikkö Mia Jouslehto, metsätoimittaja Anniina Jokinen ja päätoimittaja Jouni Kemppainen ottivat vastaan keskiviikkona Metsäpäivillä jaetun ansioplaketin. Kuvassa vasemmalla kultaisella ansiomerkillä palkittu MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

      Metsä | Maaseudun Tulevaisuus palkittiin ansioituneesta metsäjournalismista

    • Hirsirakentamisessa yhdistyvät puun hyödyntäminen ja hiilensidonta.

      Metsä | Metsäalan on mahdotonta vastata kaikkiin vaatimuksiin

    • Suhtautuminen metsästykseen muuttuu yhteiskunnan mukana. Siksi on olennaista tarkastella, miten media kuvaa metsästystä ja hirvieläimiä.

      Erä | Tuntuuko sinusta, että lehdet kirjoittavat metsästyksestä eri tavoin? Nyt asiaa tutkittu

    • Metsäkeskustelu käy kiivaana erityisesti sosiaalisessa mediassa, missä järjestöjen ääni kuuluu usein voimakkaammin kuin metsäammattilaisten näkemykset.

      Metsäpolitiikka | Sosiaalisessa mediassa riekkuminen on päivien ainoa ilo aivan liian monelle katkeroituneelle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäkeskustelu
    media
    ympäristönsuojelu
    metsätalous
    hiilinielu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa