• Keskustan Tuomas Kettunen jätti kirjallisen kysymyksen suurpedoista: ”Ruotsissa metsästys on mahdollista Euroopan komission hyväksymänä”

    Orpon hallitusohjelmassa suurpetojen kannanhoidollinen metsästys turvataan.
    Karhun kannanhoidollinen metsästys päätti todennäköisesti tähän kauteen.
    Karhun kannanhoidollinen metsästys päätti todennäköisesti tähän kauteen. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    7.11.202311:14
    Eija Vallinheimo

    Kansanedustaja Tuomas Kettunen (kesk.) jätti maanantaina eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen turvaamisesta.

    Suomen Metsästäjäliitto on todennut, että karhun ja muiden suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on Suomessa turvattava, mutta se ei onnistu nykyisen lainsäädännön turvin.

    Tarvitaan lainsäädäntömuutos, joka muuttaa ja tarkentaa metsästyslain sanamuotoja Ruotsin lainsäädännön mukaiseksi.

    Pääministeri Orpon hallitusohjelma toteaa, että suurpetojen kannanhoidollinen metsästys turvataan lainsäädännöllä.

    ”Millaisiin toimiin hallitus on ryhtynyt lainsäädännön muuttamiseksi kansallisella tasolla, että suurpetojen kannanhoidollinen metsästys turvataan Suomessa ja onko hallitus vaikuttanut ennakoivasti EU:n suuntaan, että suurpetojen kannanhoidollinen metsästys turvataan Suomessa?, Kettunen kysyy kirjallisessa kysymyksessään.

    Lisää aiheesta
    • Poliisi tarvitsee kokeneiden ja koulutettujen metsästäjien erikoisosaamista esimerkiksi uhkaa ja vaaraa aiheuttavien suurpetojen karkottamisessa ja lopettamisessa. Kuvituskuva.

      Erä | Poliisia avustavat metsästäjät väläyttävät lakkoa: Virkavalta huolissaan petolinjauksista ja suurriistavirka-avun vaarantumisesta

    • Liian tiheä suurpetokanta aiheuttaa ongelmia, joiden ratkaiseminen on käytännössä mahdollista vain metsästyksellä.

      Erä | Karhun ja suden metsästys peruttu vahingoista huolimatta ­– kuka ottaa vastuun seurauksista?

    • Suurpedot ovat EU:n luontodirektiivin tiukasti suojelemia lajeja.

      Erä | Miten tässä näin kävi? Luontojärjestöjen valitustehtailu ajoi suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen umpikujaan

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle