
Suomen sahat tuottivat tammi–kesäkuussa 6,1 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa, selviää Sahateollisuus ry:n koostamasta tilastosta.
Tästä noin puolet oli mäntyä ja puolet kuusta. Edellisvuoden alkupuoliskoon verrattuna kuusisahatavaran tuotanto laski kuusi prosenttia ja männyn sahausmäärä pysyi ennallaan, joten kokonaisuudessaan sahatavaran tuotanto väheni kolme prosenttia.
Edellisvuosiin verrattuna muutos ei vaikuta suurelta. Vuotuinen sahausmäärä on pysytellyt enimmäkseen 11 ja 12 miljoonan kuution välissä viimeiset 10 vuotta. Määrästä suurin osa, noin 9 miljoonaa kuutiota, on päätynyt vientiin ja pari miljoonaa kuutiota kuluu kotimaassa.
”Vientihintojen ja kustannusten yhdistelmä on tuskallinen.”
Tasainen tai loivasti laskeva tuotanto kielii kuitenkin heikkoudesta kun huomioidaan, että sahat ovat investoineet viime vuosina tuotannon kasvattamiseen.
”Käyntiasteet ovat laskeneet, koska kapasiteetti on noussut mittavien investointien myötä. Täällä pystyttäisiin tuottamaan vuosittain joitakin miljoonia kuutioita enemmän sahatavaraa”, sanoo Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto.
Aallon mukaan sahaus kannattaa tällä hetkellä heikosti.
”Nykyisellä kannattavuuden tasolla sahayritykset eivät pysty tekemään välttämättömiä isompia investointeja. Vientihintojen ja kustannusten yhdistelmä on tuskallinen.”
Sahaus on ollut aina syklistä ja erilaiset vuodet ovat vaihdelleet. Aallon mukaan nykyinen heikon kannattavuuden jakso on jatkunut useamman vuoden ajan, Ukrainan laajamittaisen sodan alkamisesta asti.
Talouden ja rakentamisen kasvua on odoteltu vuodesta toiseen. Viimeksi toivoa paremmista ajoista latisti sotatoimien kärjistyminen Iranissa.
Konfliktit saavat sahojen asiakkaat käyttäytymään varovaisesti ja lyhytjänteisesti. Lisäksi polttoaineiden ja rahtien kustannukset nousevat, eikä kustannusnousua aina saada siirrettyä myyntihintoihin.
”Poikkeuksellinen epävarmuus vallitsee”, Aalto kiteyttää tunnelmat.

Sahauksen heikkoon kuvaan sopii Stora Enson päätös Veitsiluodon sahan sulkemisesta. Sahan vuotuinen kapasiteetti on noin 200 000 kuutiota. Jos ajat olisivat hyvät, vanhakin yksikkö olisi saattanut saada jatkoaikaa.
Sahauksen heikko kannattavuus tuli esille myös Koskisen osavuosituloksessa, joka oli niukasti voitollinen. Yhtiön sahaustoiminnan käyttökate yli puolittui edellisen vuoden huhti–kesäkuuhun verrattuna.
Kuhmo oy:n omistajat puolestaan päätyivät myymään yrityksensä itävaltalaiselle Binderholzille. Kuhmo oy teki viime vuonna tappiollisen tuloksen ja oli MT:n selvityksen mukaan yksi heikoimmin pärjänneistä suurista sahayrityksistä.
Toisaalta yrityskaupan voi tulkita myös myönteiseksi merkiksi ostajan tulevaisuudenuskosta. Itävaltalaisen konsernin toimitusjohtaja on kertonut uskovansa suomalaisen sahatavaran jalostamiseen maailmanmarkkinoille.
”Kyllähän Suomessa raaka-ainevaranto näyttää sahateollisuuden näkökulmasta hyvältä. Kysymys on vain siitä, saako sitä hyödyntää jatkossa. Tuleeko esimerkiksi hakkuurajoituksia, kun ennallistamissuunnitelmaa aletaan toteuttaa?” Aalto pohtii.
Vuosituhannen alussa sahojen tuotanto ylitti 13 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.
Vientimäärät olivat silloin jopa alhaisemmat kuin nyt. Noihin aikoihin verrattuna suurin muutos onkin kotimaan puun käytön romahdus alle puoleen viiden miljoonan kuution vuosimäärästä.
Mitä pitäisi tapahtua, jotta sahatavaran kysyntä elpyisi?
Tino Aalto vastaa kolmella pointilla.
”Ensinnäkin geopolitiikka jarruttaa kysyntää vähän kaikkialla.”
Talousnäkymiä ja sahatavaran menekkiä auttaisi, jos tilanteet rauhoittuisivat Iranissa, Lähi-idässä laajemminkin sekä Ukrainassa. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tempoilevat päätökset ovat aiheuttaneet epävarmuutta joka puolella maailmaa.
Toiseksi Aalto nostaa esille Euroopan talouskasvun, jonka pitäisi kohota nykyiseltä alhaiselta tasoltaan.
Kolmas kasvun mahdollistaja olisi kotimaan rakentamisen virkoaminen. Voimistunut talouskasvu ei ole ainakaan toistaiseksi lisännyt rakentamista.
”Kasvu on ollut Suomessa muutamien toimialojen vetämää. Mutta jos katsoo metsäsektoria lähellä olevaa rakentamista, lupa- ja aloitusmäärät ovat vielä tosi pieniä.”
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
