• Espoossa tehtiin susihavainto aivan asutuksen keskellä

    Petoyhdyshenkilön mukaan asutuksen lähellä nähtävän suden pitää aina aiheuttaa huolta ihmisissä.
    Petoyhdyshenkilön mukaan susissa on yksinäisiä, uteliaitakin kulkijoita. Kuvituskuva.
    Petoyhdyshenkilön mukaan susissa on yksinäisiä, uteliaitakin kulkijoita. Kuvituskuva. Kuva: Timo Aalto
    Metsä|Erä
    30.12.202311:26
    Jukka Hämäläinen

    Espoon Nuottaniemessä nähtiin susi lauantaina hieman puolenyön jälkeen, kertoo Facebook-sivusto Espoon Puskaradio. Havainto tehtiin Läntisellä Rantatiellä, aivan asutuksen keskellä lähellä merenrantaa. Petoeläimestä oli jäänyt selvät jäljet vasta sataneeseen lumeen.

    Espoon–Kauniaisten riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Jukka Kirjavainen ei ollut vielä lauantaina aamupäivällä kuullut havainnosta.

    ”Se on aina ihmisistä kiinni, miten näistä meille ilmoitellaan. Toivottavaa tietysti olisi että meihin oltaisiin yhteydessä.”

    Mahdollista toki on, että ilmoitus on tehty yhdistyksessä jollekin muulle.

    Kirjavaisen mukaan asutuksen lähellä nähtävän suden pitääkin aiheuttaa huolta ihmisissä.

    ”Mutta on vähän näkijästä kiinni, minkä kokee uhkaavaksi.”

    Susihavainnot eivät pääkaupunkiseudullakaan ole enää poikkeuksellisia. Havaintoja tulee Kirjavaisen mukaan viikon–parin välein.

    ”Osa tosin jää epäselväksi, että onko kysessä sudennäköinen karkuteillä oleva koira vai oikeasti susi.”

    Kirjavainen arvioi, että pääkaupunkiseudun liepeillä liikkuu kymmenkunta sutta. Kyse ei kuitenkaan ole laumasta, vaan yksittäisistä kulkijoista, jotka ovat luonteeltaan uteliaita ja katsastavat uusia paikkoja.

    Susia eksyy pääkaupunkiseudulle niin lännestä, pohjoisesta kuin idästä.

    ”Ehkä aavistuksen enemmän susia tulee lännen suunnasta Varsinais-Suomen susipopulaatiosta.”

    Lisää aiheesta
    • Poliisille ei ole syytä soittaa, jos suden jälkiä havaitaan piha-alueen ulkopuolella.

      Yhteiskunta | Poliisi opastaa: Toimi näin, jos kohtaat suden

    • Vuonna 2022 poliisi selvitti noin 90 suurpetokolaria.

      Erä | Suurpedot työllistävät poliisia jatkossa yhä enemmän – ”Ei ole tuulesta temmattua”

    • Susien aiheuttamia koiravahinkoja sattuu etenkin etäällä ohjaajasta työskenteleville metsästyskoirille.

      Erä | Sudet aiheuttaneet tänä vuonna jo noin 60 koiravahinkoa – susien pannoitushankkeen tietojen jakamisesta ei ole saatu vielä tietoa

    • MTK:n kenttäjohtajan Timo Leskisen mukaan MTK vaatii peurakantojen merkittävää leikkausta ja kantaa vahvistavan ruokinnan radikaalia rajoittamista.

      Metsästys | Lukijalta: Metsästys on keskeistä petopolitiikassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    susihavainto
    Espoo
    petoeläimet
    riistanhoitoyhdistys
    Nuottaniemi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle