• Vapaaehtoiset suojelualueet kasvoivat viime vuonna: Lappiin 2 200 hehtaaria, Keski-Suomeen 600

    Keski-Suomi on saavuttanut Metso-ohjelman maakuntakohtaisen suojelutavoitteen. Lapissa jo ennestään kattavat suojelualueet laajenivat entisestään.
    Keski-Suomessa suojeluun päätyi viime vuonna esimerkiksi iäkästä kalliokkometsää. Kuvituskuva.
    Keski-Suomessa suojeluun päätyi viime vuonna esimerkiksi iäkästä kalliokkometsää. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsiensuojelu
    13.2.202409:53
    Anniina Jokinen

    Suojelualueet kasvoivat Lapissa 2 200 hehtaarilla, kertoo Lapin ely-keskus. Valtaosa eri puolille Lappia perustetuista suojelualueista on pysyviä yksityisiä suojelualueita. Yhteensä uusia metsäalueita suojeltiin 23.

    Ympäristöministeriö myönti Lapin ely-keskukselle 2,3 miljoonaa euroa vanhojen metsien suojeluun vuosille 2023–2025. Vanhojen metsien suojelussa sovelletaan Metso-ohjelman kriteerejä.

    Suojeltavat alueet ovat yli 10 hehtaarin suuruisia runsaslahopuuvaltaisia kangasmetsiä. Lisäksi suojelualueilla esiintyy suojeltua lajistoa, kuten lutikkakääpää ja maakotkia. Joillain alueilla on löydetty myös merkkejä ihmisten historiasta.

    Hakkuu ja ojitukset sekä muut alueen maisemankuvaa tai kasvillisuuden ja eläimistön säilymistä haittaavat toimenpiteet on kielletty. Suojelualueella saa edelleen metsästää, kalastaa ja toimia jokamiehenoikeuksien mukaan.

    Keski-Suomi on jo saavuttanut maakuntakohtaisen Metso-ohjelman suojelutavoitteen eli 8400 hehtaaria.

    Keski-Suomessa uusia vapaaehtoisia suojelualueita perustettiin viime vuonna vajaa 600 hehtaaria. Niistä 204 oli Metso-ohjelmassa suojeltuja alueita ja 344 hehtaaria Helmi-ohjelman suojelualueita. Natura-verkoston kohteita suojeltiin 20 hehtaaria.

    Viitasaaren Haaralassa suojeluun päätyi noin 50 hehtaarin kokoinen osa kuusivaltaista sekametsää sekä Rauskajärven itärannalta noin 80 hehtaaria iäkästä kalliokkometsää. Äänekoskella Sumiaisten Hitonhaudan suojelukohde laajeni noin 18 hehtaaria länsiosassa tehdyn kiinteistökaupan myötä.

    Keuruun ja Jämsän rajamailla sijaitseva 172 hehtaarin kokoinen Lempaatsuon alue suojeltiin myös viime vuonna. Suo oli vähällä päätyä turvetuotantoalueeksi kymmenisen vuotta sitten. Nyt lajistoltaan arvokas suo on lähes kokonaan suojeltu.

    Jyväskylässä sijaitseva Jääskelän Natura-alue sai lähelle uuden 50 hehtaarin suojelualueen.

    Keski-Suomen ely-keskus on suojellut Metso-ohjelmassa yli 7 000 hehtaaria metsää. Lisäksi Metsähallitun on suojellut 1 200 hehtaaria. Keski-Suomi on jo saavuttanut maakuntakohtaisen Metso-ohjelman suojelutavoitteen eli 8 400 hehtaaria. Ohjelman toteuttaminen jatkuu vielä vuoteen 2025 saakka.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaiset metsänomistajat tekivät viime vuonna kymmenvuotisia ympäristötukisopimuksia yli 5 100 hehtaaria ja pysyvästi suojeltiin noin 4 300 hehtaaria metsää. Lisäksi rauhoitettiin kahdeksikymmeneksi vuodeksi noin 90 hehtaaria ja luonnonhoitotöitä toteutettiin noin 160 hehtaarilla.

      Luonto | Metso-ohjelma saavuttaa pysyvän suojelun tavoitteensa etuajassa – metka-tukien haku avautuu pian

      Tilaajalle
    • Lehdot ja paahderinteet ovat arvokkaita luontokohteita.

      Metsiensuojelu | Suojelupinta-alan kasvattaminen edistäisi sekä luonto- että ilmastotavoitteita – kohteet kannattaa valita luontoarvojen perusteella

    • Luontoarvot.fi ei mahdollista ainakaan alkuvaiheessa varsinaisen sopimuksen tekemistä tai rahansiirtoja ostajan ja myyjän välillä.

      Metsänhoito | Metsänomistajat voivat nyt tarjota suojeltaviksi kohteita, jotka eivät ole saaneet rahoitusta muualta ‒ Luontoarvokaupan kohteena olevien metsäalueiden ei tarvitse täyttää virallisten suojeluohjelmien kriteereitä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suojelualueet
    metsät
    luonnonsuojelu
    Metso-ohjelma
    Lappi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle