• Maastopalojen savun aiheuttama kuolleisuus oli viime vuonna huipussaan

    Maastopaloista syntyvät pienhiukkaset aiheuttivat viime vuonna 154 000 kuolemaa, mikä on hieman enemmän kuin edellisvuonna.
    Maastopalojen savun ja aavikkopölyn leviämisen vaikutukset jakautuvat epätasaisesti eri maanosiin.
    Maastopalojen savun ja aavikkopölyn leviämisen vaikutukset jakautuvat epätasaisesti eri maanosiin. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Ympäristö
    1.11.202506:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Maastopaloista syntyvät pienhiukkaset aiheuttavat joka vuosi maailmalla yli 100 000 ennenaikaista kuolemaa.

    Tämä selviää Lancet Countdown 2025 -raportista, jonka tekemiseen osallistuivat muun muassa Ilmatieteen laitoksen tutkijat.

    Viime vuonna kuolemia oli ennätysmäärä, 154 000, mikä on hieman enemmän kuin edellisvuonna.

    Paikallisesti maastopalot ovat voimistuneet joillakin alueilla, kuten Kanadassa ja Yhdysvaltain länsiosissa. Savujen pienhiukkaspitoisuudet eivät ole kuitenkaan maailmanlaajuisesti merkittävästi lisääntyneet.

    Sen sijaan savulle altistuvien ihmisten määrä on lisääntynyt väestönkasvun myötä etenkin paloherkillä alueilla.

    Paikallisesti maastopalot ovat voimistuneet joillakin alueilla, kuten Kanadassa ja Yhdysvaltain länsiosissa.

    Ennenaikaisen kuolleisuuden kasvu on ollut vuosien 2003–2012 ja 2015–2024 välillä voimakkainta maissa, jotka kuuluvat matalan inhimillisen kehityksen luokkaan. Näissä maissa kasvu on ollut 46 prosenttia, kun se keskimäärin on ollut 9 prosenttia.

    Tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos ja väestönkasvu lisäävät myös ihmisten altistumista aavikkopölylle. Suurin kasvu on havaittavissa Afrikassa ja Aasiassa.

    Tuore Lancet Countdown -raportti on osa hanketta, joka seuraa ilmastonmuutoksen terveysvaikutuksia yli 50 eri mittarilla. Niitä ovat esimerkiksi ilmanlaatu, helleaallot ja tartuntatautien leviäminen.

    Lisää aiheesta
    • Maastopalot ovat olleet tänä vuonna tuhoisia. Etenkin eteläinen Eurooppa on kärsinyt. Kuvituskuva.

      Ilmastonmuutos | Euroopan maastopalot pahimpia lähes 20 vuoteen – yli miljoona hehtaaria palanut

      Tilaajalle
    • Kanadan maastopalot värjäsivät alkukesällä iltataivaan oranssiksi Suomessakin.

      Ympäristö | Kanadassa palanut Itä-Suomen kokoinen alue, Etelä-Euroopan palot vaatineet kuolonuhreja

    • Zombipalot syttyvät usein keväisin. Kuvituskuva.

      Ilmastonmuutos | Salaperäiset zombipalot saattavat roihahtaa turvemailla liekkeihin jopa ilman kipinää, ehdottaa tuore tutkimus

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maastopalot
    pienhiukkaset
    ilmastonmuutos
    kuolleisuus
    tutkimusraportti
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä