• Uutissuomalainen: Vain vasemmistoliitto ja vihreät rajoittaisivat valtion metsien hakkuita hiilinielujen pönkittämiseksi – yksikään eduskuntapuolue ei puuttuisi yksityismetsien hakkuisiin

    Ajatus hakkuiden rajoittamisesta valtion metsissä hiilinielujen romahduksen takia saa vain vähäistä kannatusta eduskunnassa.
    Vasemmistoliiton ryhmäjohtaja Jussi Saramo sanoo, että valtion metsien hakkuita on vähennettävä välittömästi, kunnes romahduksen korvaavat ilmastotoimet ovat kasassa.
    Vasemmistoliiton ryhmäjohtaja Jussi Saramo sanoo, että valtion metsien hakkuita on vähennettävä välittömästi, kunnes romahduksen korvaavat ilmastotoimet ovat kasassa. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsänhoito
    8.2.202309:32
    Hanna Lensu

    Ainoastaan vihreät ja vasemmistoliitto haluavat rajoittaa valtion metsien hakkuita hiilinielujen romahduksen vuoksi, selviää Uutissuomalaisen kyselystä eduskuntaryhmien puheenjohtajille. Muut kahdeksan eduskuntapuoluetta suhtautuvat ajatukseen kielteisesti.

    Suomen metsien hiilinielu kutistui vuoden 2021 laskelmassa alle puoleen entisestä.

    Vasemmistoliiton ryhmäjohtaja Jussi Saramo sanoo, että Suomi ei saavuta hiilineutraaliustavoitettaan 2035, mikäli hiilinielujen romahdusta ei korjata.

    ”Helpointa on aloittaa valtion metsistä, joiden hakkuita on vähennettävä välittömästi, kunnes romahduksen korvaavat ilmastotoimet ovat kasassa”, Saramo sanoo.

    Vihreiden Atte Harjanteen mielestä valtion metsiä pitäisi suojella nykyistä kattavammin.

    Muissa puolueissa ollaan toista mieltä. SDP:n Antti Lindtman sanoo, että kategoristen hakkuurajoitusten sijaan valtion metsien käsittelytapoja tulee monipuolistaa hiilinielujen vahvistamiseksi teollisuuden puunsaanti huomioiden.

    Yksikään eduskuntapuolue ei rajoittaisi hakkuita yksityismetsissä Suomen romahtaneiden hiilinielujen seurauksena.

    Perussuomalaisten Ville Tavio sanoo, että metsä on uusiutuva luonnonvara, jota ”tulee jatkuvasti käyttää, jotta uutta metsää voi kasvaa”.

    Kokoomuksen Kai Mykkäsen mukaan hiilinieluja voidaan vahvistaa monella muullakin tavalla kuin rajoittamalla hakkuita, kuten parantamalla metsien kasvukuntoa. Myös keskustan Eeva Kalli varmistaisi metsien hyvän kasvun ja terveyden.

    RKP:n Anders Adlercreutz pitää tärkeänä, että syyt hiilinielun romahtamiseen analysoidaan tarkkaan. Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen sanoo, että ilmastonmuutoksen torjunnassa pääasia on ajaa alas fossiilisten polttoaineiden käyttö.

    Myös nyt-liikkeen Harry Harkimo sanoo, että globaalisti ensisijainen tavoite on päästä eroon fossiilisista polttoaineista. Myöskään valta kuuluu kansalle -ryhmän Ano Turtiainen ei kannata valtion metsien hakkuiden rajoittamista.

    Yksikään eduskuntapuolue ei rajoittaisi hakkuita yksityismetsissä Suomen romahtaneiden hiilinielujen seurauksena.

    Lisää aiheesta
    • Joulukuussa ehdittiin jo uutisoida metsien kääntyneen hiilinielusta päästölähteeksi. Vielä ei näin käynyt, vaikka nielu pieneni.

      Metsänhoito | Professori: Suomen metsät painuvat ennen pitkää hiilinielusta päästölähteeksi – ”Ilmastoneutraaliutta ei kannattaisi rakentaa metsien varaan”

      Tilaajalle
    • Maankäyttösektorin hiilinielu on laskenut viimeisten kymmenen vuoden ajan. Muutosta selittävät runsaat hakkuut ja puuston kasvun heikentyminen.

      Ympäristö | Ympäristöjärjestöjen valitus valtion ilmastojahkailusta etenee oikeudessa – taustalla runsaat hakkuut ja hiilinielun kutistuminen

      Tilaajalle
    • Ojittamattomat suot ovat päästöjen lähde siitä huolimatta, että ne ne kerryttävät hiiltä turpeeseen.

      Metsäpolitiikka | Ojittamattomien soiden maaperä tuottaa vuodessa 10 miljoonan tonnin päästöt – sitä ei kuitenkaan huomioida hiilinielulaskelmissa

    • Petteri Orpo ja Riikka Purra eivät luota sekalaisiin laskelmiin hiilinieluista.

      Metsäenergia | MT:n vaalipaneelissa yllätys: Yksikään puolue ei rajoittaisi metsien hakkuita seuraavalla hallituskaudella

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    valtion metsät
    hiilinielut
    metsähakkuut
    ympäristöpolitiikka
    Eduskunta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla