• Markkina-arvio: Tukin hinta nousee, kuidun laskee

    Aari Metsän toimitusjohtaja Mikael Beck sanoo olevansa hyvillään puun hinnanlaskusta, koska se vähentää riskiä tehtaiden lisäsulkemisista.
    Aari Metsä arvioi, että pidemmällä sihdillä suomalaisen tukin hinnassa on nousuvaraa.
    Aari Metsä arvioi, että pidemmällä sihdillä suomalaisen tukin hinnassa on nousuvaraa. Kuva: Anu Kovalainen
    Metsä|Metsänhoito
    30.10.202507:00
    Sami Suojanen

    Puun hinnanlaskusta voi olla myös hyötyä metsäomistajalle. Näin arvioi metsänhoitoon ja metsäkauppaan erikoistuneen Aari Metsä oy:n toimitusjohtaja Mikael Beck.

    ”Puun hinnanlasku pienentää riskiä kapasiteetin lisäsulkemisista Suomessa”, Beck sanoo.

    Tuoreessa markkinakatsauksessaan Aari Metsä arvioi kuitupuun kysynnän ja hintatason säilyvän vaatimattomina lähitulevaisuudessa. Katsauksen mukaan seuraavien puolentoista vuoden aikana kuitupuun hinnassa on lievää laskupainetta ja vastaavasti tukkipuun hinnassa nousupainetta.

    ”Pitkällä aikavälillä kotimaisella tukkipuulla on selvästi nousuvaraa Keski-Euroopan vähenevien havupuuvarantojen vuoksi. Pitkällä aikavälillä näemme erityisesti tukkipuun hinnassa trendinomaista nousupainetta”, katsauksessa todetaan.

    Beck muistuttaa, että erityisesti tukkipuun hintakehityksellä on suurempi merkitys metsänomistajille, koska hyvin hoidetuissa metsissä yli kaksi kolmasosaa ansainnasta tulee tukista ja alle kolmannes kuitupuusta.

    ”Kemiallisen metsäteollisuuden kapasiteettia on lisätty valtavasti viime vuosina suurten modernien ja kannattavien tehtaiden valmistumisen myötä. Samalla on luontevaa, että pienempiä ja vanhempia tuotantoyksiköitä suljetaan”, markkinakatsauksessa todetaan.

    Beck arvioi sopeutusten jatkuvan, eikä pidä mahdottomana vähiten kannattavien tuotantoyksiköiden sulkemisia Suomen lisäksi erityisesti Ruotsissa.

    Keskipitkällä aikavälillä uutta havusellun kapasiteettia ei ole valmistumassa. Tämä tasapainottaa kysynnän ja tarjonnan epäsuhdan.

    Lisää aiheesta
    • Harvennuspuulle on riittänyt kysyntää viime vuosina.

      Puukauppa | Mikael Beck ennusti kuitupuun hinnannousun oikein – nyt hän näkee riskin notkahduksesta

      Tilaajalle
    • Sahatavaran tuotannon kasvu pönkittää kuusitukin hintaa.

      Metsä | Kuusitukki pitää pintansa ‒ tältä vuodelta metsänomistajille ennätyspotti

      Tilaajalle
    • UPM:n toimitusjohtajan Massimo Reynaudon mukaan kolmas vuosineljännes toi jonkin verran väliaikaista selkeyttä kansainvälisen kaupan ehtoihin.

      Metsäteollisuus | UPM:n sellutehtaat Suomessa tekivät tappiota, metsäjätti ei näe merkkejä käänteestä

      Tilaajalle
    • Kantohintojen lasku jatkui viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla.

      Metsäteollisuus | Puun hinta viikolla 43: Jyrkkä lasku jatkuu

      Tilaajalle
    • Visakoivulle on ominaista koristeellinen ruskeakuvioinen visautunut puuaine. Visakoivuja kasvaa suppealla alueella Pohjois- ja Itä-Euroopassa.

      Metsänhoito | Markkinoille alkaa pian tulla arvokasta puuta, jonka voi myydä vaikka runko kerrallaan – Näin hinta muodostuu

      Tilaajalle
    • Metsien hinnannousu oli maltillisempaa etelässä kuin pohjoisessa.

      Metsänhoito | Metsän hinta nousi ennätystasolle, kovin nousu pohjoisessa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla