• Markkinoille alkaa pian tulla arvokasta puuta, jonka voi myydä vaikka runko kerrallaan – Näin hinta muodostuu

    Puulaji innosti metsänomistajia erityisesti 1990-luvun lopulla. Lähivuosikymmeninä puut tulevat korjuuikäisiksi.
    Tilaajalle
    Visakoivulle on ominaista koristeellinen ruskeakuvioinen visautunut puuaine. Visakoivuja kasvaa suppealla alueella Pohjois- ja Itä-Euroopassa.
    Visakoivulle on ominaista koristeellinen ruskeakuvioinen visautunut puuaine. Visakoivuja kasvaa suppealla alueella Pohjois- ja Itä-Euroopassa. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsänhoito
    28.10.202507:00
    Aura Pilkama

    Visakoivun suosion kultavuosina istutettuja visakoivu alkaa lähivuosikymmeninä tulla korjuuikään.

    Visakoivu on rauduskoivun harvinainen muunnos ja erikoispuu, jonka istutusmäärät olivat huipussaan 1990-luvun lopulla. Istutuspinta-alan arvioidaan nousseen korkeimmillaan 600 hehtaariin vuodessa.

    Sittemmin istutusmäärät ovat romahtaneet, mutta visapuulla on oma kysyntänsä, sanoo Visaseuran puheenjohtaja Risto Koiravuori.

    ”Hyvälle visalle on aina kysyntää”, Koiravuori sanoo.

    ”Yksikin runko voi olla arvokas. Visakoivusta on olemassa sanontakin, että yhtä puuta vähemmän ei voi myydä.”

    Puusta valmistetaan muun muassa puukkoja ja kuksia.

    ”Yksikin runko voi olla arvokas. Visakoivusta on olemassa sanontakin, että yhtä puuta vähemmän ei voi myydä.”

    Risto Koiravuori

    Visakoivukaupassa merkittävää on visan laatu, Koiravuori kertoo.

    ”Visakoivulle ominaista kuviota puutavarassa sanotaan visakukaksi. Jos kuviointi on hyvä, puu on arvokas.”

    Laatuviat tiputtavat hintaa.

    ”Jos puu on laho, se ei tietysti ole arvokas. Myös jos kuviota on vähän, hinta alenee.”

    Visakoivun laadusta ei yleensä tiedä, ennen kuin puun kaataa. Nykyään visakoivun taimia tuotetaan paljon kloonaamalla hyvän visakoivun kasvusoluja laboratoriossa.

    Kloonatusta puusta kasvaa Koiravuoren mukaan samanlainen kuin emäpuusta, jolloin laadustakin tiedetään enemmän.

    Ohutta tai oksaista visakoivua myydään halvemmalla oksavisan hinnalla. Järeä ja oksaton visa on arvokasta sorvivisaa, josta tehdään viilua.

    Visakoivu on ainut puulaji, jota myydään kilohinnalla. Oksavisan hinta lähtee Koiravuoren mukaan muutamasta kymmenestä sentistä, laadukkaasta sorvivisasta voi saada useampia euroja kilolta.

    Lisää aiheesta
    • Visakoivu on arvopuuta, jota myydään kiloittain. Visakoivun koristeelliselle puuainekselle on käyttöä muun muassa puukoissa, kelloissa, koruissa ja keittiövälineissä.

      Puukauppa | Erikoispuusta maksettava hinta kiinnostaa monia metsänomistajia – kauppa vaatii silti paljon omaa aktiivisuutta

      Tilaajalle
    • Erikoisemmat puulajit, yhtenä niistä visakoivu, vaativat usein paljon työtä kasvatusvaiheessa.

      Talous | Tein keväällä visakoivusta polttopuuta

    • Kokkolalaisen hirsitalon seinät ovat Siperian seetriä, mutta lattiat Suomessakin yleisesti kasvatettavaa lehtikuusta. Lilli Kastrén-Takanen petasi makuuhuoneensa sänkyä vuonna 2017.

      Metsäteollisuus | Erikoispuille on tulossa uusi kauppapaikka – ”Siitä hyötyvät niin metsänomistajat kuin teollisuus”

      Tilaajalle
    • Välillä koivusta tapaa pensasmaisia muotoja.

      Metsä | Jotkut koivut kasvavat mieluummin leveyttä kuin korkeutta – tutkijoiden havainto voi hyödyttää jalostusta

      Tilaajalle
    • Visakoivun tyven oksat pitäisi karsia, ennen kuin niiden halkaisija kasvaa 2,5–3-senttiseksi. Oksa katkaistaan 90 asteen kulmassa suhteessa oksan kasvusuuntaan, näyttää Harri Villanen.

      Metsänhoito | Visakoivun kasvatuksessa riittää kompastuspaikkoja kokeneellekin: Metsänomistaja teki ”pahan virheen” kemera-tukien toivossa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla