• Metsän hinta nousi ennätystasolle, kovin nousu pohjoisessa

    Suomen Sijoitusmetsien mukaan pienempien yritysten, sijoitusyhtiöiden ja yhteismetsien rooli korostuu nyt metsämarkkinoilla.
    Metsien hinnannousu oli maltillisempaa etelässä kuin pohjoisessa.
    Metsien hinnannousu oli maltillisempaa etelässä kuin pohjoisessa. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsänhoito
    24.10.202513:00
    Sami Suojanen

    Metsäkiinteistöjen hintataso on noussut ennätystasolle kahden maltillisemman vuoden jälkeen.

    Metsäkiinteistömarkkinoihin erikoistunut Suomen Sijoitusmetsät ennustaa hintatason vahvistuvan kuutisen prosenttia tänä vuonna. Kahtena edellisenä vuonna nousu oli maltillisempaa 0,5–1,2 prosenttia.

    Suomen Sijoitusmetsien markkinahintaindeksin mukaan hintataso on noussut tammi–syyskuussa koko maassa 6,2 prosenttia. Hinnat ovat nousseet erityisesti Pohjois-Suomessa, jossa hintaa on tullut lisää yli yhdeksän prosenttia. Etelä-Suomessa nousu on ollut vajaat neljä prosenttia.

    Julkisesti myynnissä ollut metsäkiinteistö maksoi alkuvuonna keskimäärin 4 900 euroa hehtaarilta ja 48 euroa kuutiometriltä. Se on on enemmän kuin kertaakaan sitten vuoden 2017, jolloin Suomen Sijoitusmetsät aloitti hintojen seurannan.

    ”Keskeinen tekijä hintojen nousulle on ollut kantohintatason kohoaminen, vaikka huipputasot saavutettiin jo kesäkuussa ja hinnat ovat sittemmin laskeneet”; todetaan Sijoitusmetsien tiedotteessa.

    Sijoitusmetsien mukaan puun hintojen nousu ei ole täysin heijastunut kiinteistöjen hintoihin: suhteessa korjaamattomiin summa-arvoihin ja hintapyyntöihin keskimääräiset kauppahinnat ovat jopa laskeneet.

    ”Metsäkiinteistöjen hinnoittelu on pysynyt puun hintoihin nähden järkevänä.”

    Eero Viitanen

    "Metsäkiinteistöjen hinnoittelu on pysynyt puun hintoihin nähden järkevänä, sillä tulevissa hakkuutuloissa ei voi luottaa tämän hetken hintatasoon,” toteaa Sijoitusmetsien metsätietopäällikkö Eero Viitanen tiedotteessa.

    Sijoitusmetsien toimitusjohtajan Mika Venhon mukaan metsäkiinteistöjen markkinahintatason nousu tasoittuu syksyllä sitä mukaan, kun puumarkkina kausiluoteisesti rauhoittuu.

    ”Edelliseen kun lisätään metsäteollisuudesta kuuluva negatiivinen uutisvirta ja arvioissa käytettävien puun hintojen lasku, voidaan olettaa tämän vuoden hintatason nousun jäävän nykyiselle tasolleen kuuteen prosenttiin", Venho toteaa tiedotteessa.

    Sijoitusmetsien mukaan Suomen metsämarkkinoiden dynamiikka on muuttumassa. Suuret ammattimaiset metsäsijoittajat eivät ole olleet markkinoiden merkittävimpinä vetureina, eikä yksityisomistuskaan ole korostunut.

    Sen sijaan pienempien yritysten, sijoitusyhtiöiden ja yhteismetsien osuus on kasvussa. Näiden osuus markkinasta on nyt 20 prosenttia, kun vielä kolme vuotta sitten se oli puolet pienempi.

    Lisää aiheesta
    • Metsänomistajat antavat suurimmalle osalle puukaupoistaan kiitettävän kouluarvosanan.

      Metsä | Metsänomistajat hyvin tyytyväisiä puukauppoihinsa ‒ näin yhtiöt ovat onnistuneet

      Tilaajalle
    • Yksittäisen metsätilan hintaan vaikuttaa se, millaista puustoa sillä kasvaa.

      Talous | Metsätilojen hinnoissa reipasta nousua, mutta ei kaikkialla – katso maakuntasi tilanne

      Tilaajalle
    • Runkohinnoittelu sopii parhaiten havupuiden päätehakkuille.

      Metsä | Runkohinnoittelu on metsänomistajalle turvallinen tapa tehdä kauppoja – tällaisille kohteille se sopii

      Tilaajalle
    • Puun hinta on noussut paljon vuoden 2022 jälkeen, mutta metsämaan markkinahinta on pysynyt käytännöllisesti paikallaan.

      Metsänhoito | Kahdella metsärahastolla hurjat tuottoerot alkuvuonna

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla