• Näin metsänomistajia voidaan tuupata ilmastotekoihin – lannoitus yksi esimerkki

    Suurhankkeessa kartoitettiin keinoja tuupata kansalaisia ilmastotekoihin siten, että valinnanvapaus säilyy aina yksilöllä.
    Tilaajalle
    Marjo Maidell tutkii, pystytäänkö metsänomistajia kannustamaan ilmastotekoihin havainnollistamalla niiden taloudellisia vaikutuksia.
    Marjo Maidell tutkii, pystytäänkö metsänomistajia kannustamaan ilmastotekoihin havainnollistamalla niiden taloudellisia vaikutuksia.  Kuva: Tero Pajukallio
    Metsä|Ympäristö
    9.6.202607:00
    Katja Lamminen

    Miten ihmiset saadaan tekemään tekemään ilmaston kannalta parempia valintoja? Esimerkiksi kasvisten syöntiä voidaan edistää laittamalla ne näyttävästi esille noutopöydän alkupäähän.

    Kyse on ilmastotuuppaamisesta, kun yksilöitä ohjaillaan kestävämpiin valintoihin. Käyttäytymistiede on tärkeässä roolissa onnistuneissa tuuppauksissa.

    Taustalla on ymmärrys siitä, että pakottaminen herättää usein vastustusta, kun taas osallistavat, vapaaehtoiset keinot ovat hyväksyttävämpiä..

    Ilmastoviisas yhteiskunta tarvitsee toki myös säätelyä. Hyvä esimerkki on tupakoinnin vähentäminen, jossa on käytetty lakisääntelyä, verotusta, viestintää ja montaa muuta keinoa. Tupruttelu ei ole enää yleisesti hyväksyttyä.

    Vihreisiin ilmastovalintoihin ohjaavia keinoja on selvitetty kuusivuotisessa Climate Nudge -hankkeessa, jossa on mukana liuta suomalaisia tutkimuslaitoksia.

    Esimerkki tuottavasta ilmastoteosta on tuhkalannoitus, joka kiihdyttää puuston kasvua ja lisää hiilen sitoutumista.

    Hankkeessa selvitettiin keinoja johdatella metsänomistajia ratkaisuihin, jotka lisäävät hiilen sitoutumista metsiin. Ihanteellisessa tilanteessa metsänomistaja hyötyy ilmastoteoista myös henkilökohtaisesti, esimerkiksi taloudellisesti tai virkistyskäytön ja maiseman paranemisena.

    Metsäekonomisti Marjo Maidell Pellervon taloustutkimuksesta (PTT) kertoo, että esimerkki taloudellisesti kannattavasta ilmastoteosta on tuhkalannoitus, joka sopivissa kohteissa kiihdyttää puuston kasvua ja lisää hiilen sitoutumista.

    Hankkeessa kokeiltiin Suomen Metsäkeskuksen kanssa, lisääntyykö tuhkalannoitusten teettäminen, jos vaihtoehtoa tarjotaan Metsään.fi-palvelussa asioiville metsänomistajille.

    Esiin ponnahtavassa tietoikkunassa tuli selkeästi esille, montaako hehtaaria hoitotarve koskee ja paljonko työhön voi saada tukea. Tuen hakeminen tehtiin mahdollisimman helpoksi. Lisäksi neuvottiin perkaamaan taimikot ja harventamaan nuoret metsät ajallaan.

    Alustavien tulosten mukaan informaatiotuuppaus on saanut metsänomistajat hakemaan lannoitustukea hieman innokkaammin.

    Tuupataanko metsänomistajia tekemään ratkaisuja, joista koituu heille mahdollisesti tappioita?

    Maidellin mukaan metsiin kohdistuvissa ilmastotuuppauksissa pitäisi tietää, että tuupattavat keinot todella palvelevat ilmastoa pitkäaikaisesti. Kaikki keinot eivät sovi kaikkialle, eivätkä kaikille.

    Eettisen puolen kysymys on, että tuupataanko metsänomistajia tekemään ratkaisuja, joista koituu heille mahdollisesti tappioita. Talousvaikutukset täytyy ainakin kertoa selkeästi, jolloin metsänomistaja voi päättää, mitä arvoja haluaa painottaa.

    Vaikeasti hahmotettavia ilmastotekoja ovat metsikön kiertoajan pidentäminen ja jatkuvapeitteinen kasvatus. Niiden kannattavuus ja vaikutukset ilmastoon riippuvat paljon muun muassa metsiköstä ja metsätuhoihin liittyvistä riskeistä.

    Epävarmuus saattaa estää metsänomistajia toimimasta ilmaston hyväksi.

    Sen sijaan kannustimena tekoihin voivat toimia muiden metsänomistajien kokemukset ja tieto siitä, moniko on keinoja kokeillut. Myös yhteistyö naapurimetsänomistajien kanssa voi edistää ilmastotoimia ja keventää niiden kustannuksia.

    Olennaista tuuppauksissa on kohderyhmän ymmärtäminen ja keinojen räätälöinti.

    ”Uskon, että käyttäytymistieteellinen ohjaus tulee lisääntymään metsäsektorilla, mutta siihen ei pidä kohdistaa ylioptimistisia odotuksia.”

    Jos metsänomistaminen koetaan helpoksi, metsät pysyvät todennäköisemmin perheomistuksessa.

    Maidellin mukaan tutkimus jatkuu sen suhteen, pystytäänkö ilmastotekoja edistämään havainnollistamalla niiden taloudellisia vaikutuksia. Yksi tutkittava ilmastokeino on hakkuualan uudistaminen mahdollisimman nopeasti.

    Myös pohjaveden pinnannosto turvemetsissä voi olla metsänomistajalle kannattava ympäristöteko. Ainakaan ei tarvitse maksaa kunnostusojitusta, josta voi koitua jopa haittaa, jos metsikkö kuivuu ja kasvu tyssää siksi. Ilmastonmuutoksen edetessä niin voi hyvin käydä. Lisäksi ojitus kuormittaa vesistöjä.

    Kaiken kaikkiaan vaihtoehtojen tutkailu ja työlajien teettäminen pitäisi tehdä mahdollisimman vaivattomaksi. Jos metsänomistaminen koetaan helpoksi, metsät pysyvät todennäköisemmin perheomistuksessa.

    Tuhkalannoituksella voidaan edistää turvemaiden puuston kasvua.
    Tuhkalannoituksella voidaan edistää turvemaiden puuston kasvua.  Kuva: Kari Lindholm

    Climate Nudge -hankkeessa tehdyssä kyselyssä selvisi, että valtaosa metsänomistajista pitää metsien hiilensidontaa tärkeänä.

    Hieman yli puolet metsänomistajista kertoo huomioivansa ilmastovaikutukset metsänhoidosta päättäessään. Noin neljä kymmenestä vastaajasta on jossain määrin huolestunut ilmastonmuutoksen vaikutuksista omaan metsään.

    Lisää aiheesta
    • Tutkimuksen mukaan tuuppaamisella on vähäinen teho viljelijöiden ohjaamisessa turvepeltojen ilmastotoimiin. Keinot ovat kuitenkin kustannustehokkaina mahdollisia muiden keinojen ohessa.

      Maatalouden ympäristötoimet | Voidaanko viljelijöitä tuupata ilmastotoimiin? Tuloksia kokeiluista julkaistiin

      Tilaajalle
    • Politiikka | Asiantuntijalta: Ilmastopolitiikan toteutus edellyttää monipuolisempaa tutkimustietoa

    • Ilmastonmuutos koskettaa monin tavoin maa- ja metsätaloutta, mutta tiloilla on myös halua toteuttaa ehkäiseviä toimia.

      Ilmastonmuutos | Tutkimus: Maa- ja metsätilalliset ottavat ilmastonmuutoksen vakavasti – haluavat osallistua ilmastotoimiin

    • Metsänomistajat ovat valmiita kasvattamaan metsän hiilensidontaa kiertoaikaa pidentämällä.

      Metsänhoito | Metsän hiilensidontaa voidaan tehostaa – tämä menetelmä saa laajalti kannatusta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ilmastotoimi
    metsänomistaja
    tuhkalannoitus
    hiilensidonta
    metsänhoito
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä