• Maailman suurimpiin kuuluva sahayhtiö alkaa tuottaa biohiiltä terästeollisuudelle

    Amerikkalainen sahayhtiö Weyerhaeuser etsii uutta suuntaa sivuvirroilleen, kun sellutehtaita suljetaan.
    Tilaajalle
    Biohiiltä voi käyttää paitsi polttoaineena myös maanparannukseen.
    Biohiiltä voi käyttää paitsi polttoaineena myös maanparannukseen. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    2.1.202607:00
    Henrik Hohteri

    Maailman suurimpiin sahatavaran tuottajiin kuuluva Weyerhaeuser tähtää merkittäväksi biohiilen valmistajaksi.

    Yhtiö on solminut aiesopimuksen 1,5 miljoonan biohiilitonnin tuotannosta biohiiliteknologiaan erikoistuneen Aymiumin kanssa. Kumppanit ovat perustaneet yhteisyrityksen, jonka tarkoitus on rakentaa ensimmäinen biohiilitehdas McCombin sahalle Mississippin osavaltiossa. Laitoksen tuotanto alkaisi vuoden 2027 aikana.

    Biohiiltä on tarkoitus toimittaa terästeollisuuden tarpeisiin.

    Yhdysvaltalaisten metsäteollisuutta seuraavien medioiden mukaan sahajätin biohiilisuunnitelmien taustalla on selluntuotannon väheneminen. Kun puutähteiden ja pieniläpimittaisen puun tarve vähenee selluteollisuudessa, terästeollisuudesta voi tulla korvaava kumppani sahoille.

    Weyerhaeuserilla on neljä miljoonaa hehtaaria metsää Yhdysvalloissa sekä yhteensä 33 tuotantolaitosta Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

    Lisää aiheesta
    • Pohjoisamerikkalaiset ja eurooppalaiset yhtiöt hallitsevat suurten sahakonsernien listaa.

      Metsäteollisuus | Tässä ovat maailman suurimmat sahayhtiöt, kärkikymmenikössä yksi suomalaisyhtiö

    • Suomessa ei ole vielä ymmärretty sahanpurun arvoa raaka-aineena, sillä valtaosa siitä poltetaan sellaisenaan. Ennen polttoa puusta kannattaisi eristää arvoaineet muun teollisuuden käyttöön.

      Ympäristö | Itä-Suomi etsii rahoittajaa biojalostamolle, joka tekisi sahanpurulla ihmeitä: syöpälääkettä, kosmetiikkaa, biohiiltä vientiin

      Tilaajalle
    • Pilottilaitoksen muuntaminen teollisen mittakaavan biohiililaitokseksi on tuonut omat haasteensa projektijohtaja Iiro Tiilikaisen (vas.) ja biohiilen kehitysjohtaja Juha Hyvärisen ratkottavaksi.

      Energia | Biohiilen valmistus harvennuspuusta käynnistyy Joensuussa – tavoitteena Euroopan suurin tuotantomäärä

      Tilaajalle
    • Metsä Group aikoo testata hiilidioksidin talteenottoa ensi kesänä Rauman sellutehtaalla.

      Metsäteollisuus | Biohiilen ja hiilidioksidin ympärillä käy kova pöhinä: Katso kartalta, mihin hankkeet sijoittuvat

      Tilaajalle
    • Biohiilen valmistamiseen kelpaa lähes mikä tahansa puutavara. Maaperään kätketyn biohiilen avulla ilmakehässä kiertävän hiilidioksidin määrää voidaan laskea niin, että vähennys on myös helppo todentaa.

      Energia | Kilolla puuhiiltä poistaa 3,5 kiloa ilmakehän hiilidioksidia tuhansiksi vuosiksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sahateollisuus
    biohiili
    terästeollisuus
    Weyerhaeuser
    Puuteollisuus Metsätalous ja hakkuut
    Metsä- ja paperiteollisuus
    Tehtaat ja teollisuus (Yleistä)
    Metsäteollisuus- ja -talousyritykset
    Metallit ja mineraalit
    Materiaalit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa