• Käytkö marjakauppaa netissä tai kiinnostaisivatko dronen kartoittamat lakkapaikat? Kysely selvittää suomalaisten marjastusta

    Yli puolet suomalaisista kerää marjoja vähintään kerran vuodessa.
    Heinäkuun puolivälissä kypsyvä lakka marjoo runsaimmin Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.
    Heinäkuun puolivälissä kypsyvä lakka marjoo runsaimmin Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Marjat ja sienet
    31.3.202513:05
    Aura Pilkama

    Luonnonmarja-ala on murroksessa. Ulkomaalaisilla poimijoilla on ollut suuri merkitys kaupallisessa marjanpoiminnassa pitkään, mutta nykyinen työsuhdevaatimus ja sen aiheuttamat lisäkustannukset voivat muuttaa tilannetta, toteaa Arktiset Aromit ry ja Luonnonvarakeskus (Luke) tiedotteessaan.

    Kuitenkin 60 prosenttia suomalaisista kerää marjoja vähintään kerran vuodessa ainakin omaan käyttöön, ja myös kotimaisen kaupallisen keruun merkitys kasvaa.

    ”Jo viime vuonna oli nähtävissä, että suomalaisten myyntikeruu on lisääntynyt”, sanoo Arktisten aromien toiminnanjohtaja Birgitta Partanen.

    Nykyisin suomalaiset myyvät ja ostavat marjoja yhä enemmän netin kauppapaikoilla, kuten Facebookissa ja Tori.fi:ssä, mutta niistä tiedetään hyvin vähän.

    Arktiset aromit ja Luke selvittävät nyt luonnonmarjojen poiminnan nykytilaa Suomessa kyselyllä. Siinä selvitetään eri kauppapaikkojen lisäksi muun muassa vastaajien suhtautumista tulevaisuuden marjastusteknologiaa kohtaan.

    Arktiset Aromit on mukana kansainvälisessä hankkeessa, jossa kehitetään tekoälyyn ja robotiikkaan pohjautuvia teknologisia ratkaisuja luonnonmarjojen talteenoton tehostamiseksi.

    ”Mitä jos drone kartoittaisi marjastajan puolesta esimerkiksi hyviä lakkapaikkoja ja säästäisi näin poimijoiden aikaa ja vaivaa? Paljonko ihmiset olisivat valmiita maksamaan tällaisesta tekniikasta? Muun muassa näihin kysymyksiin on tärkeää saada vastauksia, kun uutta marjastusteknologiaa kehitetään”, toteaa asiantuntija Marjut Turtiainen Arktiset Aromit ry:stä.

    Kysely on avoinna 15.4. saakka, ja siihen toivotaan vastauksia niin satunnaisilta kuin aktiivimarjastajilta.

    Lisää aiheesta
    • Karpaloa voi poimia niin kauan kuin näpit kestää ja vielä uudelleen keväällä.

      Marjat ja sienet | Soiden oma vitamiinipommi odottaa nyt poimijaansa – karpalo joko aloittaa tai lopettaa marjastuskauden

      Tilaajalle
    • Marjanpoiminta ansaintamielessä on kovaa fyysistä työtä.

      Marjat ja sienet | Marjatienestiä ei saa helpolla – poimija tienaa parhaiten myymällä itse ilman välikäsiä

    • Kun hätäpuhelun soittaa sovelluksen kautta, sovellus paikantaa eksyneen tarkan sijainnin ja välittää sen hätäkeskuspäivystäjälle.

      Erä | Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vinkki metsään lähtijälle: Kerro, minne olet menossa ja kauanko aiot viipyä

    • Muurahaispesän avulla voi selvittää, missä on etelä.

      Erä | Osaatko lukea luontoa? Suunnistus luonnonmerkkien avulla kuuluu erämiestaitoihin

      Tilaajalle
    • Naiset poimivat karpaloita Karjalankannaksella vuonna 1937.

      Historia ja perinne | Jokamiehenoikeudet saivat alkunsa sata vuotta sitten tehdystä puolukkaretkestä – marjastamisen suosio alkoi kasvaa sotavuosien jälkeen

    Artikkelin aiheet
    marjastus
    luonnonmarjat
    Arktiset Aromit
    Luonnonvarakeskus
    marjastusteknologia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio