• PTT kannustaa kasvattamaan metsistä saatavaa kokonaishyötyä

    ”Sekä metsien talouskäytön että ympäristötoimien hyväksyttävyyttä voidaan vahvistaa.”
    Tilaajalle
    Metsien taloudellisen käytön hyväksyttävyys vahvistuu, kun luonnon tila paranee.
    Metsien taloudellisen käytön hyväksyttävyys vahvistuu, kun luonnon tila paranee. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Metsäpolitiikka
    3.9.202615:15
    Jarmo Palokallio

    Pellervon taloustutkimus PTT näkee metsät yhtä aikaa talouden, ilmaston, luonnon ja maaseudun voimavarana. Seuraavan hallituksen tehtävänä on metsien tuoman kokonaishyödyn kasvattaminen.

    PTT:n mukaan metsistä käytävä keskustelu on liian pitkään rakentunut vastakkainasettelulle, jossa talouskäyttö ja luonnonsuojelu nähdään kilpailevina tavoitteina. Tutkimusjohtaja Paula Hornen mukaan tällainen ajattelu ei enää vastaa nykyisiä tarpeita.

    ”Metsiin kohdistuu valtavasti eri tavoitteita. Niiden odotetaan tuottavan vientituloja ja työtä, mutta samalla vahvistavan hiilinieluja, ylläpitävän luonnon monimuotoisuutta sekä tarjoavan virkistystä”, Horne sanoo.

    PTT näkee puurakentamisen edistämisessä edelleen suuria mahdollisuuksia.
    PTT näkee puurakentamisen edistämisessä edelleen suuria mahdollisuuksia. Kuva: PasiLeino

    PTT:n mukaan metsäalan pitäisi alkaa tavoitella taloudellista hyötyä ennen kaikkea metsien hyvästä kasvusta, korkeasta jalostusasteesta ja uusista liiketoimintamahdollisuuksista.

    Tuota ei kuitenkaan pitäisi tehdä luonnon kustannuksella.

    Tutkimuslaitos esittää seuraavan hallitusohjelman perustaksi viittä kokonaisuutta. Ensimmäinen niistä on aktiivinen metsänhoito, jolla turvataan metsien kasvu, terveys ja ilmastonkestävyys. Samalla ympäristövelvoitteiden toteutuksen pitäisi olla nykyistä oikeudenmukaisempaa ja vaikuttavampaa.

    PTT painottaa myös yksityisen rahoituksen merkitystä luonnon tilan parantamisessa. Julkinen raha ei yksin riitä ennallistamiseen tai luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen, joten rinnalle tarvitaan toimivia luonnonarvomarkkinoita.

    Käytännössä tämä voisi tarkoittaa uusia markkinoita hiili-, luonto- ja vesistöhyödyille.

    Metsänomistajien kannustimien pitää sopia erilaisiin tavoitteisiin. Yksi metsänomistaja voi painottaa puuntuotantoa, toinen luonnonhoitoa tai hiilinieluja.

    Myös EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpanoon tutkimuslaitos vaatii malttia. Yksityismaiden käyttörajoitusten pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen ja täysimääräisiin korvauksiin.

    Lisäksi ennallistamisen tulisi tukea maaseudun yrittäjyyttä eikä heikentää sitä.

    Metsäekonomisti Marjo Maidellin mukaan sekä ympäristötoimien että metsätalouden hyväksyttävyys riippuu siitä, kokevatko ihmiset ratkaisujen olevan reiluja.

    ”Ympäristöpolitiikan hyväksyttävyys vahvistuu, kun toimet ovat vaikuttavia, kustannukset jaetaan reilusti ja maaseudun toimeentulo huomioidaan”, Maidell sanoo.

    Puun käyttöä pitäisi ohjata korkean jalostusarvon tuotteisiin. Erityisesti puurakentamisessa ja biopohjaisissa rakennustuotteissa on kasvumahdollisuuksia.

    PTT muistuttaa, että metsät ovat Suomelle enemmän kuin raaka-ainelähde. Ne ovat samalla työllisyyden, huoltovarmuuden, luonnon monimuotoisuuden ja maaseudun elinvoiman perusta.

    ”Talouden ja luonnon näkökulmien yhteensovittaminen ei ole este Suomen menestykselle. Se on mahdollisuus rakentaa kilpailuetu”, Horne tiivistää.

    Lisää aiheesta
    • Puun tuotannon tukeminen kerryttää yhteiskunnalle monenlaisia hyötyjä.

      Metsänhoito | Puuntuotannon tukemisesta miljoonahyödyt yhteiskunnalle

      Tilaajalle
    • Ennallistamisen vaikutukset metsäalalle ja työllisyyteen voivat nousta miljardiin euroon vuodessa.

      Metsäpolitiikka | Sahateollisuus: "Ennallistamisen miljardikustannuksia ei ymmärretä"

      Tilaajalle
    • Metsähallituksen ennallistamiskohde  Ilomantsissa. Ojat on muuten tukittu, mutta tähän on avattu uusi oja vesien ohjaamiseksi suolle. Kuvituskuva.

      Politiikka | ”Kokoomus ei saa olla vihreiden puisto-osasto” ‒ Kokoomusnuoret kritisoivat kärkkäästi ennallistamisasetuksen käsittelyä

    • Metsätalouden tukeminen hyödyttää yhteiskuntaa pitkällä aikavälillä.

      Metsäpolitiikka | Tutkimus: Näistä syistä metsänhoitoa kannattaa tukea valtion varoin

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    luonnonsuojelu
    puurakentaminen
    hiilinielu
    ennallistaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin