
Metsätalouden uuteen kannustejärjestelmään on tulossa heikennyksiä. Esimerkiksi uusien metsäteiden rakentamisen tuki on poistumassa ja pienpuun korjuun tuki laskussa.
Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt metsätalouden määräaikaiseen kannustejärjestelmän muutosehdotukset lausuntakierrokselle. Muutosesitykset ovat hallituksen kehysriihessä tehtyjen päätösten mukaisia.
Luonnoksessa ehdotetaan, että uusien metsäteiden tekemisen tuesta luopumista. Samalla poistuu mahdollisuus tehdä uutta tietä yksityisteiden perusparannushankkeiden yhteydessä.
Lisäksi lakiesitys mahdollistaa taimikon ja nuoren metsän hoidon tukihakemusten hylkäämisen, jos käytettävissä olevista määrärahoista on niukkuutta.
Lakiin tehtävät muutokset tulisivat voimaan ensi vuoden alusta.
Esitys sisältää myös tukiehtojen tarkistuksen. Sen mukaisesti taimikon ja nuoren metsän hoidon yhteydessä toteutettavasta pienpuun keruusta maksettavaa lisää sekä yksityisteiden perusparannuksen tukitasoa alennettaisiin.
Taimikon ja nuoren metsän hoitotyön jälkeistä enimmäispituutta ehdotetaan laskettavaksi metrillä. Rahoituskelpoisella kohteella keskipituus saisi olla havupuuvaltaisissa metsissä enintään 11 metriä ja lehtipuuvaltaisissa metsissä 14 metriä.
Taimikon ja nuoren metsän hoidon yhteydessä toteutettavan pienpuun keruun tuki laskisi 250 euroon hehtaarilta. Metsäteiden perusparannuksen tuki tippuisi 70 prosentista takaisin 50 prosenttiin.
”Metkan tukiehtojen heikentäminen ei ole linjassa kansallisen metsästrategian kasvutavoitteiden kanssa”, toteaa asiantuntija Lea Jylhä MTK:sta.
”Metsäteillä on paljon korjausvelkaa ja pienpuun korjuutuella on suuri merkitys etenkin Pohjois-Suomessa. Toivottavasti hankkeita saadaan käyntiin ennen tukiehtojen heikkenemistä”, toivoo Jylhä.
Tukiehtoja ja tukitasoja koskevat muutokset tulisivat voimaan vuoden 2026 alusta.
Myös taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen hakemisen määräaikaa lyhennettäisiin. Tukea tulisi hakea kuuden kuukauden sisällä toimenpiteiden aloittamisesta ja kahden kuukauden kuluessa niiden loppuun saattamisesta.
Metsätalouden määräaikainen kannustejärjestelmä tuli voimaan tämän vuoden alusta. Puun tuotannon tukemiseen on tälle vuodelle varattu 38,4 miljoonaa euroa, missä on selvä pudotus aiemmasta kestävän metsätalouden rahoituksesta.
Ensi vuodelle tukea on luvassa 36 miljoonaa euroa. Mikäli tukiehtojen heikennykset menevät läpi, tuki tippuu jatkossa tuota pienemmäksi, Jylhä arvelee.
Muutosesitysten lausuntoaika kestää 12. elokuuta asti.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
