

Sammakot kutevat Etelä-Suomessa huhti–toukokuussa riippuen kevään edistymisestä. Veteen lasketusta kudusta kuoriutuu nuijapäitä noin kolme viikkoa myöhemmin. Toukille kehittyvät ensin takaraajat, eturaajojen kehityksen aikana niiden pyrstö surkastuu ja katoaa vähitellen.
Nuijapäät muuntuvat kesän aikana pieniksi sammakoiden pienoismalleiksi. Kun poikasille on kasvanut raajat, ne pystyvät jo hengittämään keuhkoillaan ja ihonsa kautta.
Heinä–elokuussa ne jättävät vesielämän ja kiipeävät maalle pikkuruisina sammakkoina. Usein maalle nouseminen tapahtuu samanaikaisesti. Kosteikon tai lammen rannassa saattaa olla tähän aikaan vuodesta satoja sammakkonuorukaisia.
”Petojen välttämiseksi ne lähtevät yleensä liikkeelle joukolla”, selittää ilmiötä tutkija Jarmo Saarikivi Helsingin yliopistosta. Etelä-Suomessa maalle nousu tapahtuu yleensä heinäkuun aikana, pohjoisessa hiukan myöhemmin.
”Sammakkoeläimet ovat tällä hetkellä yksi uhanalaisimmista ryhmistä sekä Suomessa että maailmalla. sammakkolajista jopa 40 prosenttia on uhanalaisia”, Saarikivi toteaa.
Sammakoiden tulevaisuudennäkymätkään eivät ole ruusuiset. Paras tapa suojella sammakoita on jättää ne rauhaan ja huolehtia niiden elinympäristöjen säilymisestä.
”Sammakkojen lisääntymistä voi auttaa. Joskus aeimmin on meilläkin ollut pihalammikko-harrastusta, sitä harrastusta pitäisi elvyttää. Se on vähän vastaava keino auttaa sammakoita kuin mitä linnunpöntöt ovat linnuille."
Sammakot löytää tiensä yleensä nopeasti sopivalle lammikolle. Jo seuraavana vuonna sammakko laskee sinne yleensä kutunsa."
"Sammakot eivät tykkää kaloista, joten lammikkoon ei tulisi laittaa lainkaan kaloja", tutkija muistuttaa.
Suomessa on kolme sammakkolajia. Niistä ruskosammakko on maamme runsaslukuisin sammakkoeläin. Viitasammakko muistuttaa ulkonäöltään ruskosammakkoa, mutta se on hieman pienempi ja teräväkuonoisempi. Viitasammakon tunnistaa helpoimmin ääntelystä, joka kuulostaa pulputukselta.
Rupikonna on maamme ainoa konnalaji. Rupikonnan kuivassa ihossa on runsaasti nystyröitä, joita aiemmin on kutsuttu myös ruviksi. Rupikonnan iho ja silmän takana olevat korvallisrauhaset erittävät myrkkyä, jonka avulla se puolustautuu saalistajilta. Konnia uhkaavat näätäeläimet, käärmeet ja petolinnut. Myrkky ei ole ihmiselle vaarallista, mutta koira voi rupikonnan syötyään voida pahoin.
Sammakkoeläimiin kuuluvat meillä ovat myös vesilisko ja rupilisko.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
