Ainespuu vähenee taimikoiden huonon laadun seurauksena

Päätehakkuita ja metsän uudistamista vältellään yhä useammin Lapissa, jossa pinta-alat ovat suuret ja metsän hehtaarituotto vähäinen verrattuna eteläiseen Suomeen.

“Tämä usein näkyy männyntaimikoiden heikkona laatuna tai paikoin jopa puuttumisena kokonaan”, metsäntutkija, dosentti Risto Jalkanen Rovaniemeltä sanoo.

“Taimikoiden perustamisessa esiintyy viiveitä, ja pienten taimikoiden laatu on aiempaa heikompi. Tämä käy ilmi myös VMI-tuloksista”, johtava metsänhoidon asiantuntija Markku Remes metsäkeskuksesta kertoo.

Jalkanen arvioi, että uudistamisen laiminlyönnit aiheuttavat lappilaisen ainespuun tarjonnan ehtymistä keskipitkällä aikavälillä.

“Parinkymmenen vuoden kuluttua saatetaan olla tilanteessa, jossa teollisuudella on vaikeuksia hankkia riittävästi puuta Lapista. Tuonti Venäjältä ei ratkaise asiaa jatkossakaan, siitä pitävät huolen puunostajien sertifikaatit.”

Uudistamisen alakuloon on kaksi merkittävää syytä. Päällimmäinen on metsälain uudistaminen vuonna 2014, jonka myötä metsänomistajat saivat uudistamiseen vapaammat kädet. Vakiintunutta taimikkoa saadaan odotella Lapissa jopa 20 vuotta ilman pelkoa sanktioista.

“Toinen merkittävä syy on uudistamisen tuen lakkauttaminen, jonka jälkeen uudistamiskustannukset ovat kaatuneet maanomistajan harteille sataprosenttisesti”, metsätalousinsinööri Pekka Kasurinen Sodankylästä kertoo.

Jos metsänomistajan motivaatio uuden metsän kasvatukseen on heikko – tai mikäli lompakko on ohut – päätehakkuuala saatetaan jättää uudistamatta. Näissä tapauksissa hakkuuaukon valtaa lehtipuuvesakko, joka täyttää lain kirjaimen.

“Käytännössä uudistamisvelvoitteen noudattamista ei enää edes seurata kuin pistokokein”, sanoo Kasurinen.

Riittävän voimakas maanmuokkaus on onnistuneen männynviljelyn edellytys. Kuva: Kari Lindholm

Uudistamistuloksia heikentäviä virheitä löytyy myös muokkausmenetelmistä, jotka ovat joko liian varovaisia tai kasvupaikkaan sopimattomia.

Äestystä ja konekylvöä markkinoidaan usein hyvänä ratkaisuna paikkoihin, johon se ei sovellu. Koska menetelmä on edullinen, maanomistaja tarttuu siihen mielellään.

“Jos paksukunttaista tuoretta kangasta kylvetään koneella, tulokset ovat todella huonoja. Menetelmä sopii kuivalle ja kuivahkolle kankaalle”, Risto Jalkanen sanoo.

“Viljelyn karttaminen ja luontaisen uudistamisen yrittäminen vaikka väkisin on selkein syy taimikoiden laadun heikentymiseen. Sellaisiakin kohteita halutaan mieluummin harventaa, jotka pitäisi uudistaa, mikä johtaa vajaatuottoisuuteen”, metsänhoitoyhdistys Lapin johtaja Veli-Pekka Korteniemi Pellosta sanoo.

Korteniemen mukaan syynä päätehakkuun ja viljelyn välttelyyn on, että metsänomistajat pitävät uudistamiskustannuksia korkeina.

“Siemenpuiden pystyyn jättämisestä aiheutuneilla tappioilla uudistamiskustannukset olisi katettu monissa tapauksissa”, Korteniemi vertaa.

“Olen huolissani ajattelusta, että uudistaminen jätetään oman onnensa nojaan ja ajatellaan, että kyllä siihen taimikko tulee. Pienaukkokasvatus ja jatkuva kasvatus toimivat vain harvoilla kohteilla”, johtaja Antti Härkönen Koillismaan metsänhoitoyhdistyksestä Pudasjärveltä kertoo.

“Voimakas hirvikanta on tehnyt merkittäviä tuhoja moniin taimikkoihin viime vuosina”, metsätalousinsinööri Pekka Kasurinen Sodankylästä sanoo. Kuva: Kari Lindholm

Pekka Kasurinen huomauttaa, että verottaja karhuaa puukauppatulosta suunnilleen puolet pääomaveron ja arvonlisäveron muodossa.

“Tämä latistaa metsänomistajan intoa sijoittaa rahojaan uudistamiseen.”

Ei ole tavatonta, että taimien istutustiheydet jäävät liian harvaksi, jonka johdosta taimikossa ei ole särkymävaraa kompensoimaan kasvitauteja tai lumi- ja hirvituhoja. Myös luontaisesti syntynyt taimikko saattaa jäädä harvaksi.

“Voi käydä niinkin, että tuhoutunut taimikko joudutaan uudistamaan, mikä lisää metsän kiertoaikaa”, Jalkanen sanoo.

Jalkasen mukaan auraus oli metsän uudistamisen kannalta ylivoimaisesti paras maanmuokkausmenetelmä tuoreilla kankailla eli kuusen mailla.

Valtionmaiden metsiä hallinnoiva Metsähallitus luopui uudistamisalojen auraamisesta 1990-luvun alussa. Pian sen jälkeen menetelmästä luovuttiin myös yksityismailla.

Jalkanen toteaa, että myös Lapin valtion metsien puuston kasvu hiipuu, sillä päätehakkuualat ovat supistuneet muutamaan tuhanteen hehtaariin vuodessa ja metsää on viljelty entistä vähemmän. Samalla valtion metsien ikäjakauma vanhenee.

“Metsähallitus on siirtämässä painopistettä jatkuvasta kasvatuksesta ja luontaisesta uudistamisesta jaksolliseen kasvatukseen”, aluepäällikkö Jari Kantia metsähallituksen Itä-Lapin metsätiimistä sanoo.

Pula lappilaisesta ainespuusta kurittaa metsäteollisuutta arviolta noin 20 vuoden kuluttua. Kuva: Kari Lindholm

Vajaatuottoisia yksityismetsiä uudistettiin Lapin läänissä ja Kuusamossa Lapin lain rahoituksella 1980- ja 1990-luvuilla yhteensä noin 160 000 hehtaaria. Päämenetelmänä oli avohakkuu sekä auraus ja viljely.

Myös Lapin valtionmaiden nykyiset metsävarat saatiin aikaan laajoilla avohakkuilla, aurauksilla ja viljelyllä. Tuolloin syntyneistä metsistä osa on harvennettu jo toiseen kertaan.

“Seuraava toimenpide kakkosharvennetuille metsille on päätehakkuukierros reilun 10 vuoden kuluttua, jonka myötä valtionmaiden päätehakkuupinta-alat tulevat kasvamaan”, Kantia selvittää.

Puuston kasvun hidastumisesta Pohjois-Suomessa kertoo se, että kasvu oli 31,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa kaudella 2009–2013. Kaudella 2014–2018 kasvu oli 30,6 miljoonaa kuutiometriä ja kaudella 2019–2021 enää 28 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.