
Sahayhtiö Junnikkala on asettanut itselleen kovat tavoitteet tälle vuodelle. Yhtiö tavoittelee 205 miljoonan euron liikevaihtoa ja 600 000 kuution sahatavaratuotantoa uuden Oulun sahan vetämänä.
Tavoitteet ilmenevät yhtiön viime vuoden toimintakertomuksesta. Päästäkseen haluamalleen tasolle, yhtiön pitää onnistua vaisussa markkinassa.
Viime vuonna Junnikkalan liikevaihto oli 115 miljoonaa euroa ja sahaustuotantoa hieman yli 330 000 kuutiometriä. Joulukuussa toimintansa aloittaneen uuden sahan kapasiteetti on 350 000 kuutiota.
Sahainvestointi leimasi Junnikkalan vuotta 2023. Vuonna 2022 alkanut sahaprojekti huipentui viime vuonna laiteasennuksiin ja tuotannolliseen koekäyttöön vuoden lopulla.
Junnikkalan 2020-luvulla jatkunut liikevaihdon kasvu kääntyi laskuun viime vuonna. Yhtiön liikevaihto niiasi 18 prosenttia. Liikevaihdosta 58 prosenttia tuli kotimaasta ja 42 viennistä.
Junnikkala teki liikevoittoa 3,2 miljoonaa euroa, mutta siihen sisältyi kertaluonteinen 6,9 miljoonan euroa myyntivoitto. Yhtiö myi viime vuonna muun muassa Kalajoen tehdasalueen lämmöntuotannon liiketoiminnan.
Kertaluonteisen myyntivoiton eliminoimisen jälkeen varsinaisen liiketoiminnan käyttökate ja liiketulos olivat tappiollisia. Ilman myyntivoittoa liiketappio oli 3,2 miljoonaa euroa.
Lainojen lyhennyksiin, osinkoihin ja investointeihin ei riittänyt lainkaan varsinaisen toiminnan tulorahoitusta.
Tuloslaskelman viimeisen rivin tilikauden tappio oli 0,9 miljoonaa euroa. Siinä ovat mukana niin myyntivoitot kuin tilinpäätössiirrot.
Yhtiö otti uutta korollista velkaa 44 miljoonaa euroa.
Uuden sahan rakentaminen lisäsi merkittävästi Junnikkalan velkataakkaa. Yhtiö otti uutta korollista velkaa 44 miljoonaa euroa. Tilikauden lopussa sitä oli 65 miljoonaa euroa.
Lainamäärän nousu lisäsi myös rahoituskustannuksia. Yhtiö maksoi viime vuonna korko- ja muita rahoituskuluja lähes 2,8 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin niitä kertyi runsaat 1,2 miljoona euroa.
Aiempien, varsinkin vuosien 2021 ja 2022 hyvien tulosten ansiosta Junnikkalan omavaraisuusaste pysyi edelleen 40 prosentissa. Yhtiöllä riittää vielä puskureita, jos sen tulos ei käänny nousuun tai se tarvitsee lisärahoitusta.
Yhtiön kassa oli ohut vuodenvaihteessa. Sillä oli rahaa ja pankkisaamisia vain 0,4 miljoonaa euroa. Likvideillä rahavaroilla olisi pystytty kattamaan yhden päivän toimintakulut.
Tämän vuoden tulosta yhtiö arvioi toteamalla, että raaka-aineen hinta ja sen kehitys määrittelevät kannattavuutta.
”Kannattavuuden uskomme kuitenkin palautuvan pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolelle johtuen pääasiassa omista panostuksistamme tuotannon tehokkuuteen ja korkealuokkaisiin lopputuotteisiin”, toimintakertomuksessa todetaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
