Miksi kirjanpainajan tappama puu ei kelpaa teollisuudelle, vaikka toukka ahmii pelkkää pintaa?

Kirjanpainajan valtaaman puun kuoleman näkee pahimmillaan päivissä. Kun hakkuukypsä kuusi kuivuu pystyyn, romahtaa sen puuaineksen arvo noin 70 euron kuutiohinnasta neljäsosaan. Metsäyhtiöt maksavat kirjanpainajan kuivattamasta tuhopuusta energiapuun hinnan.

Moni metsänomistaja pohtii, miksi vuosikymmeniä kasvaneen puun arvo romahtaa muutamassa viikossa pienen hyönteisen iskettyä sen kuoreen. Vastaus löytyy solutasolta, mutta alkaa kirjanpainajan elämänkierron ensi viikoista. Vasta kuoriutuneet toukat ahmivat ravinnokseen kuusen nilakerrosta ja tulevat katkaisseeksi puun elinvoimaa ylläpitävät nestevirtaukset. Pian neulaset ruskistuvat, varisevat ja lopulta puu kuivuu.

Tuho näkyy kauas, mutta puun arvon syöneet muutokset olivat jo tapahtuneet silmältä näkymättömissä. Eläessään kuusen osin elävä pintapuu eli manto varastoi ja siirtää vettä sinne, missä sitä kulloinkin tarvitaan. Elintärkeää tehtävää hoitavat siihen erikoistuneet trakeidit eli pitkät, ontot vesisolut. Ne varastoivat vettä solujen sisällä oleviin taskuihin. Loppu vedestä on niin sanottuna sidottuna vetenä soluseinämien sisässä.

Kun kirjanpainajat katkaisivat vesireitit, alkaa ensiksi solujen vapaa vesi haihtua ja sitten myös soluseinämien sidottu vesi. Kuivuminen sulkee vesisolujen välisiä huokosia, eivätkä ne kykene ottamaan vastaan nestettä yhtä hyvin kuin aikaisemmin.

Parrusta paljastuu se, miksi kirjanpainan kuivaama puu ei tahdo kelvata sahatavaraksi. Puu on halkeillut aina sydänpuuta myöten. Kuva: Petteri Kivimäki

Sellutehtailijan silmissä puun arvo romahtaa. Kuolleesta puusta tehty hake ei pysty imemään soluseinämiinsä sellun valmistuksessa käytettäviä keittokemikaaleja siinä missää elävästä puusta haketettu.

Toki kirjanpainajan kuivattamasta kuusesta sellua saa irti, mutta se vaatisi koko valmistusprosessin säätämistä uudelleen. Kirjanpainajapuu pitäisi ehkä hakettaa pienempään palakokoon.

Tuoreesta ja kuivuneesta puusta valmistettua haketta ei voitaisi kuitenkaan sekoittaa keskenään, vaan prosessit pitäisi pitää erillään toisistaan. Lämpötiloja ja keittoaikoja pitäisi kasvattaa, ja silti saanto olisi huonompi kuin tuoreesta puusta. Energiaa ja kemikaaleja kulusi ehkä enemmän, ja se söisi kannattavuutta.

Energiahakkeessa saa olla kuorta ja kuivunutta puuta, mutta sellunkeittäjille molemmat ovat ei-tovoittuja lisukkeita. Kuva: Kari Salonen

Mekaaniseen kuidutukseen kirjanpainajan kuivaama puu sopii sellun valmistustakin huonommin. Kuumahierreprosessissa kuiva hake muuttuu jauhemaiseksi massaksi, jossa on paljon katkenneita kuituja. Sellaisesta massasta on vaikea tehdä lujia tuotteita. Kuivuessaan kuoresta siirtyy uuteaineita puuhun, mikä alentaa massan vaaleutta.

Sahoille kirjanpainajan kuivaama puu on myös hyljeksitty raaka-aine. Sahat myyvät sivutuotteena syntyvän rahanarvoisen hakkeen sellutehtaille, mutta kirjanpainajan kuivaamista puista syntyvä hake ei edellä mainituista syistä kelpaa.

Kuivaessaan puu on usein halkeillut, minkä vuoksi sahatavaraa menee hylkyyn. Osaltaan kirjanpainajapuun laatua heikentää sen alttius sinistymiselle, mikä johtuu tuholaisen levittämistä sinistäjäisbakteereista.

Kirjanpainajan tappamasta kuusesta voi silti piensahauksessa saada kelpo puutavaraa omaan käyttöön, jos puun sahaa nopeasti noin yhden kuukauden kuluttua puun kuivamisesta.