• Audiomedia: Metsäteollisuus joutuu murrokseen – puusta syntyvä muoti, design ja arkkitehtuuri ovat alan tulevaisuuden vetureita

    Asiantuntijan mukaan nyt on aika ratkaisuille, jotka vievät toimialaa eteenpäin.
    Puu taipuu vaikka sähkökitaraksi. Kuva soitinrakentaja Juha Ruokankaan verstaalta.
    Puu taipuu vaikka sähkökitaraksi. Kuva soitinrakentaja Juha Ruokankaan verstaalta.  Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Metsäteollisuus
    28.11.202518:30
    Jukka Hämäläinen

    Suomalainen metsäsektori on käännekohdassa, jonka mittakaavaa ei ole vielä täysin ymmärretty, väittää pitkän uran metsäsektorilla tehnyt johtava neuvonantaja Terhi Koipijärvi.

    ”Muutos on ollut hidas ja on aika ryhtyä rakentamaan ratkaisuja, jotka vievät toimialaa uuteen aikaan – kuluttajamarkkinoille, kansainvälisiin kumppanuuksiin ja korkeamman jalostusarvon tuotteisiin”, hän sanoo.

    Puurakentamisesta voi vielä tulla Koipijärven mukaan Suomen metsäteollisuudelle suuri kaupallinen mahdollisuus.

    ”Meillä on kaikki: metsä, designkulttuuri, arkkitehtuuri. Puurakentaminen nähdään muualla vielä vahvemmin ilmastopolitiikan työkaluna, ja vähähiiliseen rakentamiseen ohjataan. Tätä kohti meidänkin pitää Suomessa mennä”, Koipijärvi sanoo Audiomedian artikkelissa.

    Kun tähän saakka metsäteollisuus on ollut perinteisesti yritysten välistä bisnestä, nyt pitäisi Koipijärven mukaan mennä rohkeasti kuluttajamarkkinoille ja ymmärtää muotia, muotoilua ja elämyksiä.

    ”Kun Pariisin muotitalo markkinoi suomalaista puupohjaista kangasta, metsä muuttuu brändiksi, ei raaka-aineeksi.”

    Terhi Koipijävr

    Koipijärvi on lanseerannut ajatusta Finnish Forest Fashion -konseptista, joka yhdistäisi metsäsektorin ja muotiteollisuuden.

    ”Nyt ollaan menossa sitä kohti ja nyt aika alkaa olla kypsä. Maailma etsii kestäviä materiaaleja, ja puupohjaiset tekstiilit voivat olla Suomen seuraava vientimenestys.”

    ”Kuluttajatuotteet voivat toimia myös mielikuvallisesti, kun ne tekevät metsästä konkreettisen ja haluttavan osan arkea. Kun Pariisin muotitalo markkinoi suomalaista puupohjaista kangasta, silloin metsä muuttuu brändiksi, ei raaka-aineeksi.”

    Terhi Koipijärven mukaan metsäala muodostuu nykyisin samanmielisistä ihmisistä. ”Jos haluamme uudistua, meidän on oltava valmiita altistumaan erilaisuudelle ja uusille näkökulmille.”
    Terhi Koipijärven mukaan metsäala muodostuu nykyisin samanmielisistä ihmisistä. ”Jos haluamme uudistua, meidän on oltava valmiita altistumaan erilaisuudelle ja uusille näkökulmille.” Kuva: Markku Laukkanen

    Koipijärven mukaan metsäsektorilla on kyse pysyvästä muutoksesta, ei syklistä.

    ”Olen nähnyt metsäsektorilla kolmen vuosikymmen aikana monta sykliä, mutta nyt metsäsektori elää hetkessä, jossa vanhat menestystarinat eivät kanna. Paperin ja sellun varaan rakentunut volyymibisnes on ollut omassa ajassaan vahva ja sen varaan on rakennettu yhteiskuntaa, mutta nyt kestävä kasvu vaatii uutta kulttuuria synnyttämään menestystä.”

    Lähteenä Metsämiesten Säätiön rahoittaman Metsä vastaa -sarjan juttu, jonka on tuottanut Audiomedia.
    Lisää aiheesta
    • Puukerrostalo. Kuvituskuva.

      Metsäenergia | Miksi Euroopan metsäisin maa ei rakenna puisia kerrostaloja?

      Tilaajalle
    • Toimitusjohtaja Terja Koskenoja on tyytyväinen Woodion uusiin tuotanto­tiloihin Lahdessa. Hallituksen puheenjohtaja Matti Lehtipuu edustaa yhtiön suurinta omistajaa.

      Yritykset | Puusta pesualtaita valmistava Woodio otti käyttöön kotimaisen havupuuhakkeen ja tähtää luksusristeilijöille

      Tilaajalle
    • UPM kehitti FibDex-haavasidoksen yhteistyössä Helsingin yliopiston tutkijoiden sekä yliopistollisen keskussairaalan palovammakeskuksen kirurgien ja hoitohenkilökunnan kanssa.

      Metsäteollisuus | Puu parantaa palohaavat ja murtuneet luut, siitä voi tehdä myös t-paidan ja kylpyammeen

      Tilaajalle
    • Kirjavasta Villi-jakkarasta tulee pysyvä tuote Artekin valikoimaan ensi vuodesta alkaen.

      Metsänhoito | Oksat ja värivaihtelu sallittu – Suomen metsien muuttuminen näkyy uusissa Aalto-jakkaroissa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puuarkkitehtuuri
    puudesign
    tulevaisuus
    trendi
    Rakennusmateriaalit
    Metsä- ja paperiteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa