Ojat saavat nyt mutkistua

Sammaloitunut ja mutkittelun aloittanut oja olisi aiemmin saanut metsänhoitajan tilaamaan välittömästi kaivinkoneen paikalle, mutta nyt ajat ovat toiset.

Valtion mailla kunnostusojituksia tehdään noin kymmenesosa siitä mitä kymmenen vuotta sitten. Sen sijaan tästä vuodesta alkaen Metsähallitus Metsätalous oy on lisännyt resursseja virtavesien kunnostamiseen.

”Tavoitteena on vähentää kuormitusta koko valuma-alueella”, virtavesienhoidon asiantuntija Jukka Kaiponen Metsähallituksesta kertoo.

Aiemmin virtavesien kunnostus on painottunut isompiin koskiin. Niitä on uiton kultavuosina perattu kivistä, jotta tukit saatiin laskemaan sutjakkaammin kohti määränpäätään. Kiviä on palautettu, jotta vaelluskaloilla olisi jälleen paremmin levähdys- ja kutupaikkoja.

Latvapuroja on kunnostettu pistemäisesti ja niissä on keskitytty nimenomaan kaloille tärkeisiin kohteisiin, Kaiponen toteaa.

Nyt kunnostustoimia kohdistetaan vesiensuojelun nimissä puroluokan vesiin eli esimerkiksi uomiin, jotka on aikanaan suoristettu tai perattu ja joiden luontainen mutkittelu on kadonnut.

”Puroihin lisätään sieltä poistetut kivet, soraa sekä puuainesta.”

Uomia on tarkoitus kunnostaa valtion mailla 400 kilometriä vuoteen 2030 mennessä. Pohjanmaa-Kainuun alueella kunnostuksia tehdään noin 30 kilometriä vuodessa.

Ennallistuminen luonnontilaisen kaltaiseksi vie kymmeniä vuosia. Kaiponen arvioi, että 10–20 vuoden päästä Juurikkapuron alue on jo hyvin erinäköinen. Kuva: Timo Heikkala

Virtojen toivotaan muuttuvan kohti luonnontilaa. Siinä missä ojat on pyritty kaivamaan mahdollisimman suoriksi, luonnontilaisilla puroilla on tapana meanderoida. Se tarkoittaa, että vesi kuluttaa ulkokaarretta enemmän kuin sisäkaarretta ja muodostaa siten virtaveteen yhä suuremman mutkan.

Mitä enemmän puro mutkittelee, sitä pidemmäksi vesireitti muodostuu. Se puolestaan hidastaa veden kulkua ja kiintoaineksen päätymistä suurempiin vesistöihin.

”Pituutta saisi tulla puolet lisää”, Kaiponen sanoo, kun käymme katsomassa reilu vuosi sitten kunnostettua pienvesikohdetta Puolangan Juurikkapurolla.

Juurikkapuro on aikoinaan perattu kivistä ja oikaistu suoraksi turvemaan ojituksen yhteydessä. Yläpuolinen suo on ennallistettu noin kymmenen vuotta sitten.

Viime vuoden alkukesästä Juurikkapurolla on tehty patoja, jotta vesi kulkisi luonnonuomassa eikä aikoinaan kaivettua uomaa pitkin.

Puolangalla on kolmen ison joen latvat: Oulu-, Kiiminki- ja Iijoen. Juurikkapuro laskee Utosjokeen, joka on Oulujoen sivujoki. Latvavesien kunnostukset parantavat myös isojen jokien veden laatua.

Suorissa laskuojissa virtaamat kasvavat sadekausina nopeasti koviksi. Kun virtaamia pystytään tasaamaan, vesi varastoituu suolle.

Mutkitteleva puro tarjoaa myös ihan erilaiset kosteusolot ja pienilmaston esimerkiksi hyönteisille, linnuille ja sammakoille kuin suora oja.

Kuin vahvistukseksi puron reunaheinikosta pyrähtää ilmaan tavi.

Läheisen uudistusalan maanmuokkauksen yhteydessä puroon tehti pato, joka ohjaa vesiä tekemään mutkan. Näin vesi viipyy alueella pidempään ja luo monimuotoisuutta. Kuva: Timo Heikkala

Kaiponen pompahtaa muutaman kerran padolla. Se on pitänyt melko hyvin. Padosta on tehtävä riittävän iso, jotta se kestää ensimmäiset kevättulvat.

Nyt tehtävistä töistä saadaan jatkuvasti kokemusta ja tietoa, miten kunnostuksia kannattaa jatkossa tehdä.

Kun vesi saadaan viipymään alueella pidempään, puita kuolee ja alueelle muodostuu aiempaa enemmän lahopuuta. Kaatuneet rungot tukkivat ojia entisestään ja lisäävät alueen monimuotoisuutta.

Juurikkapurolle kaivinkonetta ei ole tuotu pelkästään ennallistamistöitä varten, vaan padot on tehty hakkuun jälkeen maanmuokkauksen yhteydessä.

Kunnostuskohteissa töitä kohdistetaan samalle suunnalle, missä on muitakin vesiensuojeluhankkeita, jotta kustannukset pysyvät kohtuullisina.

”Työt tehdään omalla tulorahoituksella”, Kaiponen kertoo.

Hinta vaihtelee kohteittain riippuen esimerkiksi siitä, ennallistetaanko suota vai ohjataanko vain vesiä joutosuolle. Myös kivien määrä vaihtelee: onko uomassa vain muutamia kiviä vai röykkiöitä, jotka siirretään paikoilleen.

Livojoen ennallistamistöitä Koillismaalla on kritisoitu rujosta jäljestä. On myös ihmetelty, miksi kaivinkoneella saa ajaa vesistön yli. Hukkajoen raakkutuhon jälkeen huoli ylitysten haitoista on lisääntynyt.

Kaiposen mukaan työt suunnitellaan aina tarkasti ja haitat minimoidaan.

”Raakkuesiintymät kartoitetaan tarkkaan, eikä ajeta yli siitä missä raakut elävät. Toki jonkin verran kiintoainesta lähtee aina hetkellisesti liikkeelle, kun koneella joudutaan ajamaan vesistön yli”, hän toteaa.

Kaivinkoneen työskentelystä ei Juurikkapurolla näy enää muita merkkejä kuin hakkuun yhteydessä avattu väylä, jota pitkin kone on ajanut puron rantaan.

Vaelluskalat saattavat törmätä tierumpuihin. Myös liian vähäinen vesi rummussa hankaloittaa uimista. Kuvassa Puolangan Rytipuron tierumpu. Kuva: Timo Heikkala

Virtavesien inventoinnin yhteydessä Metsähallituksen asiantuntijat tarkistavat, onko tierummuissa vaellusesteitä, jotka hankaloittavat kalojen kulkua.

Betoninen rumpu saattaa olla esimerkiksi liian korkealla, jolloin pienen kalan on mahdoton hypätä vedestä rummun alareunan päälle. Rummussa saattaa olla myös liian vähän vettä, jolloin kalan on hankala uida.

”Putken pohjalla pitäisi olla vähintään 20 senttimetriä vettä”, Kaiponen toteaa.

Kalojen vaellusta voidaan helpottaa rakentamalla tierummun alapuolelle kynnyksiä. On kuitenkin varottava, etteivät kynnykset itsessään aiheuta vaellusestettä, hän muistuttaa.

Kun puroja kunnostetaan, tierummut voidaan laittaa samalla kuntoon.