• Taimen kutee syksyllä – väärin tunnistettu kala voi tuoda tonnien laskun

    Taimenen kalastus onnistuu syksyllä, mutta edellyttää kalastajalta vastuullisuutta.
    Erotatko taimenen ja lohen? Tämä kysymys voi ratkaista, syyllistytkö luonnonsuojelurikokseen. Kylkipilkutus ei aina ole selvästi erottava tekijä, toisin kuin rasvaevä. Rasvaevä on pieni selkäpuolella oleva evä selkäevän ja pyrstön välissä.
    Erotatko taimenen ja lohen? Tämä kysymys voi ratkaista, syyllistytkö luonnonsuojelurikokseen. Kylkipilkutus ei aina ole selvästi erottava tekijä, toisin kuin rasvaevä. Rasvaevä on pieni selkäpuolella oleva evä selkäevän ja pyrstön välissä.  Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Erä
    23.9.202314:15
    Eija Vallinheimo

    Taimenen kutupuuhien seuraaminen on varovaisuusperiaatetta noudattaen jännittävä hämäräharrastus. Kutualueilla kahlaamista tulee välttää, joten tarkkaile rannalta käsin.

    Taimenten kutuaika vaihtelee eri osissa maata, mutta ajoittuu pääasiassa syyskuun lopulta marraskuulle väliselle ajalle veden lämpötilan laskettua alle kymmenen asteen.

    Taimenet kutevat pienissä puroissa ja suurten jokien sivuhaaroissa. Suomen Vapaa-ajankalastajat muistuttaa tiedotteessaan, että taimenen kalastajan tulee tietää sallitut pyyntimitat eri alueilla ja rauhoitusalueet. Tärkeää on osata erottaa villit luonnossa syntyneet ja istutetut taimenyksilöt toisistaan. Istutetun taimenen tunnistaa pois leikatusta rasvaevästä.

    Villi rasvaevällinen taimen on rauhoitettu kokonaan merialueilla ja maan eteläosien sisävesissä, sekä useissa yksittäisissä vesistöissä eri puolilla Suomea. Saaliiksi tulee valikoida istutuksista peräisin olevia kaloja. Taimen on rauhoitettu joessa ja purossa syyskuun alusta marraskuun loppuun.

    Rasvaevällisen taimenen tappaminen on luonnonsuojelurikos. Maa- ja metsätalousministeriön asetus uhanalaisten kalojen arvosta määrittelee rasvaevällisen taimenen korvausarvoksi 3 260 euroa. Rauhoitettu kala on laskettava viipymättä takaisin veteen, oli se elävä tai kuollut.

    Lisää aiheesta
    • Parhaimmillaan purovesi on kirkasta, puhdasta ja juomakelpoista.

      Luonto | Pilattujen purojen kunnostus kannattaa: ”Jo viikon päästä paikalla nähtiin taimenia kutupuuhissa”

      Tilaajalle
    • Ari Saura on laaja-alainen luonto-osaaja ja kalatutkija. Urallaan hän on erikoistunut virtavesien vaelluskaloihin. Käytännössä kyseessä ovat taimen ja lohi.

      Luonto | Nuoren kalatutkijan taimenjokihaaveelle naurettiin 40 vuotta sitten ‒ nyt joki tuottaa jalokalaa luonnostaan

    • Heikki ja Aatu Vaittinen työstivät keskiviikkona Lahnasenkosken uomaa ja asettelivat kiviä sekä kutusoraa vaelluskalojen viihtymistä silmällä pitäen.

      Erä | Lohikalat nousivat työkoneista välittämättä puretun padon ohi Hiitolanjoella

    • Pohjoiskarjalainen Pro Höytiäinen ry kunnostaa järven luonnontilaa valuma-alueen virtavedet huomioiden. Taimenen kutumahdollisuuksia parannetaan luonnonkoskien kunnostuksilla.

      Ympäristö | Muun muassa tätä ennallistaminen tarkoittaisi vesistöille ja kalastonhoidolle

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle