• Verkkokysely: Syksyn metsästyksen kohtalo on lukijoiden yleisin ASF-huoli

    MT kysyi verkossa lukijoilta, uskovatko he afrikkalaisen sikaruton vaikuttavan heidän toimintaansa muun muassa maataloudessa, metsänhoidossa ja metsästyksessä.
    Afrikkalaisen sikaruton tartuntavyöhykkeen ydinalueelle on pystytetty liikkumisrajoituksista muistuttavia kylttejä.
    Afrikkalaisen sikaruton tartuntavyöhykkeen ydinalueelle on pystytetty liikkumisrajoituksista muistuttavia kylttejä. Kuva: Mikko Nikkinen
    Metsä|Erä
    13.9.202617:00
    Aura Pilkama

    Suomesta löytyi ensimmäinen afrikkalaiseen sikaruttoon (ASF) sairastunut villisika heinä–elokuun taitteessa. Sen jälkeen maastosta on löydetty runsaasti villisianraatoja ja tartunta-aluetta Kaakkois-Suomessa on laajennettu.

    Ydinalueelle on asetettu rajoituksia metsätalouteen, metsästykseen, marjastukseen ja sienestykseen. Sitä ympäröivällä tartunta-alueella rajoituksia on höllennetty, mutta esimerkiksi kulotus ja ajavalla koiralla metsästäminen on toistaiseksi kielletty.

    Mahdollisten uusien tautiin sairastuneiden raatojen löytyminen voi muuttaa alueita, joille on asetettu rajoituksia.

    MT kysyi verkossa lukijoilta, uskovatko he sikaruton vaikuttavan heidän toimintaansa tänä syksynä. Reilusta viidestä sadasta vastaajasta noin 40 prosenttia uskoi vaikutusten koskevan heitä. Erityisesti syksyn metsästyksessä afrikkalaisen sikaruton uskotaan näkyvän.

    ”Asun eläkeläisenä ja sellaisella alueella, että riski on olematon metsän myyntiin. Mutta seuraan kauhulla tilannetta. Tämä huoli ja rahasyöppö tähän velkaiseen asevarustelu- ja säästöaikaan vielä tarvittiinkin. Kannetaankohan Venäjällä huolta sikarutosta lainkaan? Eikö muka heillä ole? Ruton levittäminenkin kävisi aseesta”, kuvaili tuntojaan eräs vastaaja.

    ”Tuhoihin liittyvät toimenpiteet kannattaa tehdä, kun vielä voi.”

    ”Kukaan ei voi tietää kuinka monta ydinaluetta on 2 tai 7 kuukauden päästä, ja siksi laajalla alueella eletään epävarmuuden vallassa. Nyt korostuu se, että erityisesti metsänhoidolliset ja tuhoihin liittyvät toimenpiteet kannattaa tehdä, kun vielä voi. Jatkossa metsäalan edustus tulee olla varautumistyössä aikaisemmin ja vahvemmin mukana.”

    ”Ei vaikuta minuun, mutta ystävieni elämään vaikuttaa jo, kun on metsästyskiellot ja koirien harjoittamiskiellot alueilla.”

    ”Työskentelen metsätalouden parissa, ja sikarutto on jo vaikuttanut työhöni ja rajannut työskentelymahdollisuuksia.”

    ”Sikaruton uhka näkyy aikaistettuna sorkkaeläinjahtina, ja jokainen tavattu villisika yritetään pyytää pois.”

    ”Sikaruton uhka näkyy aikaistettuna sorkkaeläinjahtina, ja jokainen tavattu villisika yritetään pyytää pois.”

    Osa vastaajista pitää rajoituksia ylimitoitettuina.

    ”Suhteettoman suuret metsästyskiellot, vaikka rutto on jo levinnyt ja leviää hallitsemattomasti.”

    ”Hömpötystä. Suurpedot pitää huolen kunhan ihmiset ei tapa niitä.”

    ”Sikarutto on asia, jolle nyt vaan ei voi mitään. Se tuli ja sillä selvä (niin kuin muutkin epidemiat). Niitä vastaan yritetään kamppailla/taistella, mutta se nyt vaan on suhteellisen turhaa ja siinä palaa järjettömästi veronmaksajien rahoja, joita käytetään miten käytetään.”

    Kyselyyn vastasi 502 verkkokävijää mt.fi-sivustolla 4.9.–9.9.2026.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen vertaa ASF:n leviämisen torjuntaa koronakriisiin. Arkistokuva vuodelta 2024.

      Eläintaudit | Yrittäjät: Afrikkalainen sikarutto voi koetella monia toimialoja taloudellisesti

    • Virolahdella vehnä kypsyy, mutta epävarmuus nakertaa viljelijöitä. Mikä taho ottaa vastaan satoa ASF-rajoitusalueelta?

      Kasvintuotanto | ”Tilanne on katastrofi” – virolahtelaisen viljelijän ohra ei päädy mallastamolle ASF-rajoitusten takia

      Tilaajalle
    • Afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi on perustettu tartuntavyöhyöhyke. ASF ei tartu ihmisiin.

      Eläintaudit | Pyhtään ja Virolahden ASF-virus samaa alkuperää

    • Sikarutto rajoittaa lintujen syysmuuton seurantaa Virolahden muutamilla suosituilla bogauspaikoilla rajan tuntumassa.

      Luonto | Afrikkalainen sikarutto rajoittaa lintubongareiden liikkeitä kaakonkulmalla

      Tilaajalle
    • Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmisiin mutta on sioille ja villisioille tappava.

      Eläintaudit | Ruokavirasto lieventää joitain ASF-rajoituksia – uusi ydinalue suunnitteilla

    • Suomessa asustelleista villisioista on löydetty arkelogisia jäänteitä jääkauden jälkeiseltä ajalta. Laji kuitenkin hävisi pitkäksi ajaksi.

      Erä | Villisika on nopeasti lisääntyvä paluumuuttaja – villisikojen leviämistä rajoittaa lähinnä lumi, routa ja metsästys

    • Rabiesrokotteita on tiputeltu lentokoneista Pohjois-Karjalasta Kymenlaaksoon yltävällä alueella jo kolmisenkymmentä vuotta.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto ei ole ainoa − myös nämä virustaudit uhkaavat sekä eläimiä että jopa ihmisiä Suomen lähialueilla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    metsästys
    villisika
    metsätalous
    Kaakkois-Suomi
    afrikkalainen sikarutto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle