• Teollisuus jarruttaa ‒ kannattaako puukauppaa nyt lykätä?

    Puun kysyntä on vaisua, mutta alan ennusteissa näkyy merkkejä hintojen toipumisesta.
    Tilaajalle
    Puukaupan pitäisi piristyä, kun metsäteollisuuden varastot on ajettu tyhjiin.
    Puukaupan pitäisi piristyä, kun metsäteollisuuden varastot on ajettu tyhjiin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Talous
    20.4.202606:00
    Jussi Vehkala

    Tummat pilvet varjostavat maailmantaloutta, ja epävarmuus ulottuu suomalaiseen metsäteollisuuteen. Tämä ei tiedä hyvää myöskään puun kysynnälle. Metsäteollisuus ry:n pääekonomistin Maarit Lindströmin mukaan Iranin sodan vaikutukset ovat selkeästi nähtävissä alalla.

    ”Metsäteollisuusyritykset ajavat tuotantoa varovasti, varastoja puretaan ja tuotantoseisokkeja jatketaan pidempään kuin normaalissa suhdannepohjassa”, hän sanoo.

    Iranin sodan aiheuttama energian ja kuljetusten hintapiikki ei ole suoraan pysäyttänyt tehtaita, mutta se on vähentänyt puutuotteiden kysyntää Euroopassa ja Aasiassa.

    ”Lisäksi geopoliittinen epävarmuus siirtää investointeja ja kulutuspäätöksiä, erityisesti rakentamisessa ja kestokulutushyödykkeissä, jotka ovat sahatavaran keskeisiä ajureita”, Lindström lisää.

    Mitä pidempään kriisi tulee kestämään, sitä suurempia voivat olla sen vaikutukset. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on arvioinut maailmantalouden ajautuvan taantumaan, jos sota pitkittyy.

    Havusellua haastaa maailmanmarkkinoilla halvempi lyhytkuituinen sellu.
    Havusellua haastaa maailmanmarkkinoilla halvempi lyhytkuituinen sellu. 

    Kemiallisen metsäteollisuuden puolella ongelmia on nähty jo ennen Iranin tilanteen eskaloitumista ja tehtaita on ollut seisokissa.

    Kartongin tuotannossa on ollut ylitarjontaa, paperin kysyntä markkinoilla on vähentynyt ja tuotantoa supistettu.

    Teollisuuden synkistä näkymistä huolimatta tilanne puumarkkinoilla ei näytä täysin toivottomalta. Pellervon taloustutkimuksen metsäalan ennusteen mukaan puiden hinnat ovat lähdössä nousuun.

    ”Pohja on saavutettu, ja puun hinnan ennakoidaan lähtevän tästä hiljalleen ylöspäin”, toteaa metsäekonomisti Olli Korhonen PTT:stä.

    Kuitupuiden kantohinnat kävivät viime vuonna 35 eurossa kuutiolta kesällä. Loppuvuotta kohden kuitupuun hinta putosi ennätyksellisesti. Tämän vuoden puolella se oli enää 20–25 euron hujakoilla.

    ”Pohja on saavutettu, ja puun hinnan ennakoidaan lähtevän tästä hiljalleen ylöspäin”

    Olli Korhonen

    PTT:n ennusteen mukaan kuitupuun hinta nousisi 25–28 euron väliin. Kuusi pysyisi kalliimmassa päässä kuten nytkin. Vuodelle 2027 nousu jäisi pienemmäksi.

    Tukkien hinnat lähtivät jo aikaisemmin nousuun. PTT:n ennuste odottaa nousun jäävän kuusen osalta keskihinnaltaan hieman yli 80 euroon tänä vuonna. Mäntytukki jäisi taas vajaaseen 80 euroon.

    Ei ole tiedossa, että Suomen metsäteollisuuden kapasiteetti olisi merkittävässä laskussa. Jos tehtaita ajetaan normaaliin tapaan, tarvitaan puuta lopulta jossain vaiheessa, jolloin kysyntä nostaa hintaa.

    ”Teollisuuden puuvarastot on ajettu alhaalle. On odotettavissa, että kauppaa aletaan käymään, jotta saadaan puuta tehtaille”, Korhonen sanoo.

    Kuitupuun hintaa on laskenut sellun heikentynyt hinta sekä kysyntä, samoin energiapuun kysynnän heikentyminen.

    Harvennushakkuut täytyy tehdä ajallaan riippumatta puun hinnan suhdanteista.
    Harvennushakkuut täytyy tehdä ajallaan riippumatta puun hinnan suhdanteista. Kuva: Markku Pulkkinen

    PTT:n lukujen valossa ainoastaan paperin vientimäärä tulisi tänä vuonna laskemaan. Kaikilla muilla osa-alueilla olisi vaisua kasvua tai vientimäärä pysyisi samana.

    Metsäteollisuuden puun käytön ennustetaan kasvavan prosentin tänä ja seuraavana vuonna, joten hakkuumäärien pitäisi nousta hienoisesti.

    Huippuhintoihin ei ole paluuta, mutta suunta on ylöspäin. Epävarmuutta on silti paljon ilmassa.

    Jos lopputuotteiden kysyntä heikkenee samalla kun kustannukset kasvavat, paine hinnanlaskuun voi siirtyä puumarkkinoille.

    Lisää aiheesta
    • Näitä puita asukkaat eivät saa kerätä, koska ne ovat menossa lämpölaitoksen polttoaineeksi, Imatran kaupunki tiedottaa.

      Metsänhoito | Asukkaat hoitivat Imatran kaupungin metsiä polttopuupalkalla – nyt se loppuu

      Tilaajalle
    • Metsien hinnannousu oli maltillisempaa etelässä kuin pohjoisessa.

      Metsänhoito | Metsän hinta nousi ennätystasolle, kovin nousu pohjoisessa

    • Metsä Boardin tehdas Tampereen ydinkeskustassa saattaa hiljentyä vielä tänä vuonna, jos yhtiön suunnitelmat toteutuvat. Muutosneuvottelut henkilöstön kanssa alkavat 23. tammikuuta.

      Metsäteollisuus | Aasian ylijäämäkartonki leviää yhä laajemmalle, suomalaistehtaat menettävät tilauksia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    metsäteollisuus
    puun hinta
    maailmantalous
    PTT
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle