

Ulkomaisten yritysten rantautuminen Suomen luonnonmarja-apajille on herättänyt huolta marja-alan toimijoissa (MT 6.8.).
Pelkona on, että ruotsalainen yritys voi saada Suomen kausityöviisumeilla ja -luvilla poimijoita käyttöönsä Suomessa. Samalla se hyödyntää Suomen marjamaat ja vie poimitut marjat kotimaansa markkinoille.
MT:n haastattelemat viranomaiset myöntävät, että näin voi toimia.
Jokaisenoikeus mahdollistaa marjojen poiminnan myös kaupallisessa tarkoituksessa, riippumatta yrityksen poimijan tai yrityksen alkuperästä.
Arveluttavaksi ja jokaisenoikeuksien hengen kannalta kyseenalaiseksi toiminta kuitenkin muuttuu, kun poimintaketjun kaikki hyöty virtaa ulkomaille, eikä euroakaan jää Suomeen.
Se, että Suomessa toimivan ulkomaisen yrityksen työntekijät saapuvat töihin kolmannesta maasta, ei itsessään Maahanmuuttoviraston prosessinomistaja Tuuli Huhtilaisen mukaan ole uusi käytäntö.
Esimerkiksi Suomessa toimivalla telakkayhtiöllä voi olla ulkomaisia, vaikkapa virolaisia yrityksiä alihankkijoina, ja nämä taas voivat palkata edelleen kolmansista maista eli EU-alueen ulkopuolelta työntekijöitä.
Luonnonmarja-alalla käytäntö olisi kuitenkin uusi tuttavuus.
”Paljon liikkuu tietoja epämääräisistä uhkakuvista ja tuntuu, että kaikki ovat huolissaan jostakin.”
Marja-alan valvontahavainnoista ei vielä tässä kauden vaiheessa voida Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen ylitarkastajan Merja Laakkosen mukaan vetää johtopäätöksiä. Tällä hetkellä suoritetaan tukikohtakäyntejä ja kerätään haastattelutietoa, ja tarkastuskertomusten tulokset saadaan myöhemmin.
Ensivaikutelma hänen mukaansa kuitenkin on se, että tunnelma kentällä on levoton.
”Paljon liikkuu tietoja epämääräisistä uhkakuvista ja tuntuu, että kaikki ovat huolissaan jostakin”, Laakkonen kertoo.
”Tosiasia kuitenkin lienee, että alalle on tullut paljon uusia toimijoita ja marjoja poimitaan ja myydään tänä vuonna hyvin vaihtelevin järjestelyin.”
Tälle marjakaudelle kausityöviisumihakemuksia on ulkoministeriön mukaan tehty noin 2 600 luonnonmarjanpoimijalle, jotka kohdentuvat noin kymmenelle yritykselle.
Maahanmuuttovirasto on myöntänyt toukokuun 2025 loppuun mennessä kausityötodistuksia tai pidempään työhön kausityöoleskelulupia 1 906 kausityöntekijälle. Luku sisältää sekä luonnon- että viljelymarjanpoiminnan työntekijät. Luonnonmarjanpoimintaan lupia on kohdennettu noin viidelle yritykselle.
Alan yritysten määrästä voi saada osviittaa muun muassa jäsenliittojen kautta. Arktiset Aromit ry:n saamien tietojen mukaan kausityön kautta työntekijöitä työllistäviä yrityksiä on liittynyt Maaseudun työnantajaliittoon (MTA) noin viitisentoista.
Lisäksi marjalain alla toimivia yrityksiä on Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partasen mukaan tänä vuonna kuusi. Edellä kuvattujen tahojen lisäksi markkinoilla mukana ovat erilaiset sanotut villit toimijat, jotka eivät kuulu alan liittoihin.
Tietoa siitä, kuinka monen kausityön lupia ja viisumeita hakevan henkilöiden taustalla olisi ruotsalaisia työnantajayrityksiä, ei ole.

”Esimerkiksi Ruotsiin rekisteröity yritys voi toimia työnantajana Suomessa. Siinä ei ole ainakaan työlupien näkökulmasta rajoituksia. Suomessa tapahtuvaan työntekoon haettu kausityölupa oikeuttaa työntekoon hakemuksessa ilmoitetun työnantajan palveluksessa ja työkohteissa Suomessa.”
Muualle kuin Suomeen rekisteröitynyt ulkomaalainen yritys, joka hoitaa viranomaisvaatimukset Suomessa, voi harjoittaa liiketoimintaa Suomessa. Tällöin yrityksen palvelukseen voidaan myöntää Suomessa oleskelulupia.
”Ulkomaalaista yritystä koskevat oleskelulupaprosessissa samat säännöt kuin suomalaista, eli muun muassa työnantajavelvoitteet pitää olla hoidettuna ja palkkaus Suomen työlainsäädännön ja työehtosopimuksien mukaista”, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) erityisasiantuntija Ariann Grandell.
Myös Huhtilainen Maahanmuuttovirastosta vahvistaa, ettei yrityksen kotimaalla ole kausityölupien näkökulmasta merkitystä, kunhan se hoitaa työnantajavelvoitteensa täällä Suomessa.
”Esimerkiksi Ruotsiin rekisteröity yritys voi toimia työnantajana Suomessa. Siinä ei ole ainakaan työlupien näkökulmasta rajoituksia. Suomessa tapahtuvaan työntekoon haettu kausityölupa oikeuttaa työntekoon hakemuksessa ilmoitetun työnantajan palveluksessa ja työkohteissa Suomessa.”
Ydinasia on hänen mukaansa juuri se, että ulkomaisia marjanpoimijoita työhön vastaanottavat yritykset ovat nyt työnantajia ja heillä on työnantajan velvoitteet.
Samoilla linjoilla on myös viisumivelvollisten maiden kansalaisten kausityöviisumeista vastaava ulkoministeriö. Kausityödirektiivin ja -lain lähtökohtana on maahantuloasioiden yksikön päällikön Katja Luopajärven mukaan se, että kausityöllä paikataan kotimaista työvoiman tarvetta.
Jos Suomeen lupaa hakeville poimijoille kaavailtaisiin poimintatyötä myös rajan toiselle puolella Ruotsiin, tilanne mutkistuisi.
”Mikäli viisumihakemustiedoista kävisi ilmi, että työtä on tarkoitus tehdä Ruotsissa, eivät viisuminmyönnön edellytykset lähtökohtaisesti täyttyisi, koska työtä ei tehdä Suomessa”, Luopajärvi kertoo.
Luonnonmarjanpoiminta muuttui kausityöksi helmikuussa 2025 voimaan tulleen lakimuutoksen myötä. Suomen kausityölaki perustuu EU:n kausityödirektiiviin. Muutosten tavoitteena on ollut suitsia alalla ilmenneitä väärinkäytöksiä ja turvata ulkomaisten poimijoiden riittävä toimeentulo.
Aiemmin työntekijän oleskeluluvalla tai turistiviisumeilla Suomeen saapuneet poimijat saapuvat nyt maahan kausityöviisumilla tai kausityöhön tarkoitetulla oleskeluluvalla.
Ulkomaisten poimijoiden pääväylä Suomeen on työsuhteinen kausityö, jolla tarkoitetaan työtä maa- ja metsätalouden ja matkailun alalla tiettyinä vuodenaikoina.
Kausityön kesto voi olla enimmillään 9 kuukautta 12 kuukauden ajanjaksolla.
Ulkomailta Suomeen saapuvan kausityöntekijän luvat määrittyvät hänen kotimaansa ja työsuhteen keston perusteella.
Kausityötodistus
Työntekijän ollessa viisumivapaan maan kansalainen ja työsuhde kestää alle kolme kuukautta. Haetaan Maahanmuuttovirastolta.
Kausityöoleskelulupaa
Työntekijän ollessa viisumivapaan maan kansalainen ja työsuhde kestää yli kolme kuukautta. Haetaan Maahanmuuttovirastolta.
Kausityöviisumi
Jos työntekijä on viisumivelvolliseen maan kansalainen ja työsuhteen kesto on alle kolme kuukautta. Haetaan ulkoministeriöltä.
Marjalain alainen työskentely
Kun ulkomainen työntekijä ei ole yrityksen kanssa työsuhteessa, sovelletaan heihin niin kutsuttua marjalakia eli lakia luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten oikeudellisesta asemasta.
Lakia sovelletaan ulkomaalaisiin, jotka keräävät luonnontuotteita siten, että he eivät ole työsuhteessa, mutta ovat esimerkiksi luonnontuotekeruualan toimijan järjestämässä majoituksessa ja ruokahuollossa.
Lähteet: Työsuojelu.fi, Ulkoministeriö
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
