
Esa Härmälän ja Lauri Kontron tekemässä Kestävään valkohäntäpeurapolitiikkaan -selvityksessä tärkeimmäksi ratkaisuksi peuraongelmaan nähtiin valkohäntäpeurojen ruokintaan liittyvät asiat.
Ruokinnan suhteen esitetään useita toimenpiteitä, joilla siirryttäisiin ylläpitoruokinnasta houkutteluruokintaan. Tavoitteena on mahdollistaa suuret saalismäärät kannan koon rajoittamiseksi, mutta hillitä ruokinnan peurojen lisääntymistehokkuutta kasvattavaa vaikutusta.
Mutta missä menee ylläpitoruokinnan ja houkutteluruokinnan raja?
Selvityksessä tarkkoja lukuja ei ole annettu, vaan raja on vedetty siihen, missä eläinten mielenkiinto ruokintapaikoilla käymiseen säilyy. Ruokintapaikan tulee olla riittävän houkutteleva, mutta sen ei tule olla hirvieläinten säännönmukainen mahantäyttämispaikka.
Houkutteluruokinta tarkoittaa ruokintaa, jonka tarkoitus on houkutella kohde-eläimet helpommin metsästettäviksi ja pois vahinkokohteiden lähistöltä.
Metsästäjät ovat ruokkineet peuroja anteliaasti. Vuosittain ruokintapaikoille viedään Luonnonvarakeskuksen tekemän arvion mukaan 17 miljoonaa kiloa rehuja, pääasiassa viljaa ja erilaisia juureksia.
Eteläisessä Suomessa valkohäntäpeura ja metsäkauris selviävät talvesta hyvin ilman ylimääräisen rehun tarjoamista.
Ruokinnassa kannattaa pitää mielessä kohtuus ja hyödyntää mm. ruokinta-automaatteja ja suosia riistapeltoja. Riistapelloista hyötyvät muutkin lajit, kuten pölyttäjät.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
