Suomen on raivattava vihreän siirtymän esteet, tai sen taloushyödyt karkaavat muualle

Viime vuosina vihreä siirtymä on ollut paljon esillä. Enää siitä ei puhuta vain energiantuotannon tai liikenteen kohdalla, vaan myös raskaan teollisuuden, kuten terästuotannon ja puunjalostuksen.

Taustalla on monta tekijää. Vihreä siirtymä on selvästi vauhdittunut viime vuosina. Sota Ukrainassa on lisännyt halua ja tarvetta irtautua fossiilienergiasta. Nopeasti runsastuva uusiutuva energia on nähty yhdeksi pääkeinoksi eri teollisuusalojen ilmastosaldon parantamiseksi. Osa niiden toimijoista on ottanut isoja askelia. Siirtymä on nyt talouden valtavirtaa. Siihen investoidaan ja siitä haetaan kasvua.

Teollisuusalojen siirtymän edellytykset ovat siis parantuneet. Tämä on tärkeää. Ne kun yhteen laskien ovat globaalisti suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja 25–30 prosentin osuudellaan. Metalli-, sementti- ja kemianteollisuus ovat tunnetusti kärjessä. Mutta puunjalostuskin kuuluu suuripäästöisiin aloihin. Vaikka ne ovat erilaisia, niiden lupaaville siirtymäpoluille yhteistä on fossiilien korvaaminen, prosessien sähköistäminen, materiaalien kattava kierto sekä hiilidioksidin talteenotto ja jalostus.

Puunjalostuksen etuja verrokkeihin nähden on, että se perustuu uusiutuvaan, kierrätettävään raaka-aineeseen ja suuri osa käytetystä energiasta on ei-fossiilista. Erityinen valtti on alan prosessien sisältämä runsas, bioperäinen hiili. Sille voi jatkossa olla paljon käyttöä tuotteissa, joissa välttämättä tarvitaan hiiltä. Eli suuressa osassa kemian tuotteita. Puunjalostus voisi olla tärkeä osa uutta ei-fossiilista taloutta.

Puunjalostuksen oma erityishaaste on metsän niukkuus globaalisti. Tuntuva lisäkäyttö ei ole mahdollista. Alan uuden liiketoiminnan pitää perustua nykytuotannon arvon nostolle sekä sivuvirtojen ja savukaasujen jalostukselle. Tämä suunta on muun muassa Metsäbiotalouden tiedepaneelin ja VTT:n selvityksissä arvioitu lupaavaksi alan liikevaihdon, arvonlisäyksen ja ilmastohyödyn kasvun kannalta Suomessa.

Puunjalostuksen ja muun teollisuuden siirtymälle on silti suuria esteitä. Se vaatisi mittavia panostuksia. Esimerkiksi jos neljäsosa Suomen sellutehtaiden hiilidioksidista jalostettaisiin tuotteiksi, investointi maksaisi VTT:n mukaan yli 10 miljardia. Kovan globaalin kilpailun toimialat eivät yksin kykene moiseen. Uudet tuotemarkkinatkaan eivät ole kunnolla kehittyneet.

Siirtymä tarvitseekin tuekseen politiikan luomaa raamitusta. Olisi sovittava tiukentuvista tavoitteista esimerkiksi fossiilien alasajoksi, toimittava uskottavasti niiden pohjalta ja estettävä hiilivuoto. Olisi luotava selkeät puitteet muun muassa fossiilittomille tuotemarkkinoille ja hiilidioksidin talteenotolle. Jotta uuden tuotannon luomiseen ja riittävään sähköinfraan panostettaisiin riittävästi kaikkialla, kansainvälistä rahoitusta tarvitaan todennäköisesti vetoavuksi.

Siirtymää jouduttavat puitteet ovat yhä hatarat Suomessa ja kansainvälisesti. Jos niissä ei tapahdu selvää parannusta, teollisuuden siirtymä etenee lähinnä siihen kunnolla panostavien alojen, yritysten, maiden ja talousalueiden vedolla.

Jos Suomi, EU ja puunjalostus eivät kuulu tähän joukkoon, siirtymä taloushyötyineen saattaa painottua muille aloille ja alueille EU:n teollisuuden menettäessä asemiaan lisää. Tämä riski on painokkaasti tuotu esiin myös tuoreessa EU:n taloutta tarkastelevassa Draghin raportissa. Onko koettava pitkittyvä mahalasku ennen kuin tajutaan, että paremmalle tolalle pääseminen edellyttää visioita, tavoitteellisuutta ja yhteisiä ponnistuksia?