• Uusi tilasto kertoo, ovatko maakuntasi metsät hiilinielu vai päästölähde

    Hiilitaseissa on selkeä maantieteellinen trendi.
    Suomen metsiä tutkitaan entistä monipuolisemmin.
    Suomen metsiä tutkitaan entistä monipuolisemmin. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Ilmastonmuutos
    21.10.202511:45
    Jukka Hämäläinen

    Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut kokeellisen tilaston, jossa metsien hiilitase on ensimmäistä kertaa laskettu jokaiselle Suomen maakunnalle. Tähän asti metsien hiilitase on kasvihuonekaasuinventaariossa raportoitu vain valtakunnallisesti.

    Maakunnallisten tulosten mukaan metsien hiilinielut pienenevät ja kääntyvät päästöksi pohjoisesta etelään kuljettaessa, Luke kertoo tiedotteessaan.

    Vuosien 2015–2023 maakunnittaisista metsien kokonaishiilitaseista (puuston ja maaperän hiilivarastomuutokset sekä metsäojitettujen turvemaiden maaperän metaani- ja dityppioksidipäästöt) selviää, että Lapin, Pohjois-Karjalan, Pohjanmaan ja Kainuun metsät ovat hiilinielu.

    Lapin nielu on selkeä, mutta pienenevä. Kolmen muun maakunnan nielu on pienentynyt lähelle nollaa.

    Metsät ovat kääntyneet nielusta päästölähteeksi Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä, Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.

    Metsät ovat koko tarkastelujakson olleet päästölähde Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa.

    Turvemaiden puusto on koko laskentajakson ajan ollut nielu kaikissa maakunnissa.

    Kivennäismaiden puuston nielu on maakunnissa tyypillisesti pienentynyt, puusto on kääntynyt päästölähteeksi tai se on ollut koko tarkastelujakson päästölähde. Lapissa kivennäismaiden puusto on kuitenkin ollut iso ja vakaa nielu.

    Turvemaiden puusto on koko laskentajakson ajan ollut nielu kaikissa maakunnissa. Kun puuston vuotuinen kasvu ylittää luonnon- ja hakkuupoistuman, puusto toimii hiilinieluna eli puustobiomassan hiilivarasto kasvaa. Kun taas poistuma ylittää vuotuisen kasvun, puusto on päästölähde, jolloin puustobiomassan hiilivarasto pienenee.

    Kivennäismaaperä on ollut vakaa tai kasvava nielu Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Lapissa ja Ahvenanmaalla. Muissa maakunnissa kivennäismaaperän nielu on pienentynyt tai kääntynyt päästölähteeksi.

    Metsäojitettujen turvemaiden maaperä on Lapissa iso, joskin pienenevä hiilidioksidinielu. Kaikissa muissa maakunnissa turvemaiden maaperä on joko vakaa tai kasvava hiilidioksidin päästölähde. Metaani- ja dityppioksidipäästöjen osalta turvemaiden maaperä on ollut päästölähde kaikissa maakunnissa.

    Kokeellinen tilasto tarjoaa maakunnille niiden kaipaamaa uutta ja tarkempaa tietoa hiilinielujen ja -päästöjen kehityksestä ja tukee alueellista päätöksentekoa.

    Laskenta on tehty, pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta, samoin menetelmin kuin vuoden 2023 valtakunnallinen kasvihuonekaasuinventaario.

    Lisää aiheesta
    • Esimerkiksi metsien ja soiden kasvihuonekaasumittauksissa vaikuttaa olevan tarkentamisen varaa. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Asiantuntija ihmettelee: Luken ja Syken kasvihuonekaasujen laskentatulokset heittävät jopa kymmeniä miljoonia hiilitonneja

    • EU:ssa tarvitaan yhteinen, luotettava ja vertailukelpoinen metsien hiilinielujen laskentamalli.

      Metsä | Suomen metsät tarvitsevat reilut säännöt ‒ hiilinieluihin yhteismitallinen laskukaava

    • Metsät ovat mittava hiilinielu. Metsän käyttöä ei kuitenkaan haluta rajoittaa, sillä puutuotteetkin toimivat hiilivarastoina.

      Metsäpolitiikka | Suomi vastustaa metsien käytön rajoittamista etupäässä hiilinieluiksi

      Tilaajalle
    • Metsät ovat Suomessa ja Ruotsissa muuttuneet nieluista päästölähteiksi. Sekä EU:n asettama vuosien 2021–2025 että tuleva 2026–2030 hiilinielutavoite jää saavuttamatta.

      Metsäpolitiikka | Suomelle on avautumassa mahdollisuus väistää uhkaavat hakkuukiellot isomman EU-riidan kylkiäisenä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hiilinielu
    metsät
    hiilitase
    Luonnonvarakeskus
    maakunnat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire