• Amazonian alueella roihuaa – metsäpaloista koitunut tänä syksynä suurimmat päästöt 20 vuoteen

    Myös Pohjois-Amerikan länsirannikolla on ollut syksyn aikana voimakkaita maastopaloja.
    Palosta aiheutuva savu voi kulkeutua pitkiäkin matkoja. Kuvassa kulotettua metsää Lopella.
    Palosta aiheutuva savu voi kulkeutua pitkiäkin matkoja. Kuvassa kulotettua metsää Lopella. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Ilmastonmuutos
    19.10.202211:31
    Anniina Jokinen

    Brasilian metsäpalojen voimakkuus oli alkusyksystä huomattavasti vuosien 2003–2021 keskiarvon yläpuolella, Euroopan unionin maanseurantaohjelma Copernicus kertoo tiedotteessa. Syyskuun loppupuolella palojen voimakkuun putosi keskiarvon alapuolelle ja koko kuukauden metsäpalot jäivät keskiarvon tuntumaan.

    Amazonasin osavaltiossa metsäpalojen aiheuttamat päästöt olivat elokuussa korkeimmillaan 15 vuoteen. Syyskuussa mitattiin ajankohdan korkeimmat päästöt 20 vuoteen.

    Boliviassa elokuu alkoi tavanomaista vähäisemmillä metsäpaloilla, mutta syyskuussa metsäpalojen voimakkuus sinkosi reilusti keskiarvon yläpuolelle.

    Pohjois-Amerikassa, Yhdysvaltojen luoteisosissa ja Kanadan länsiosissa metsäpalojen voimakkuus kohosi ennätyksellisen korkeaksi. Palot jatkuivat syyskuun läpi, mutta kuukauden keskiarvo jäi vuosien 2003–2021 keskiarvon alapuolelle.

    Metsäpaloista ilmaan noussut savu levisi Pohjois-Amerikan pohjoisosiin, pohjoiselle Atlantille ja Grönlantiin asti.

    Laajat metsäpalot ovat jatkuneet Kanadassa lokakuun ajan. Luoteisterritorioiden ja Brittiläisen Kolumbian sekä Albertan osavaltioiden rajalla riehuvat palot kasvoivat lokakuussa merkittävän rajuiksi.

    Lisää aiheesta
    • Tuhansia ihmisiä on kehotettu jättämään kotinsa. LEHTIKUVA / AFP.

      Ympäristö | Kaliforniaa piinaavat maastopalot ja niitä pieksävä äärimmäisen kuuma sää – lämpötila voi paikoitellen nousta yli 40 asteeseen

    • Metsäpalojen tähystyslentoja tehtiin eniten Varsinais-Suomessa, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Vähiten lentoja tehtiin Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

      Sää | Maastopaloja roihusi tänä kesänä aiempaa vähemmän: Suurin oli vain alle kymmenesosan Kalajoen suurpalon alasta

    • Metsäpalo teki tuhoisaa jälkeä viime kesänä Kalajoen Rautiossa. Sammutuskäyttöön soveltuva muokattu metsätraktori osallistui jälkisammutustöihin.

      Ympäristö | Suomessa tänä kesänä melko vähän maastopaloja – viime vuonna palaneesta maastoalasta 80 prosenttia oli metsää

    • Tuli metsässä -sanasto edistää omalta osaltaan metsäpaloihin ja kulotuksiin liittyvää julkista keskustelua.

      Koulutus | Tiedätkö mitä tarkoittaa ryömivä palo tai hevosenkenkäkulotus? – keskeiset käsitteet koottiin sanastoon

    Artikkelin aiheet
    amazonian metsäpalot
    ilmansaasteet
    Copernicus
    pohjois-amerikka
    ilmastonmuutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire