• MTK vaatii muutosta komission nielutavoitteisiin: ”Emme voi rakentaa EU:n ilmastotavoitteita oletuksille, jotka eivät enää vastaa todellisuutta”

    Metsien kasvu on hidastunut samalla, kun tuholaiset ja myrskyt lisääntyvät.
    MTK:n mielestä maaseutu ei voi kantaa kaikkia muun yhteiskunnan päästöjä.
    MTK:n mielestä maaseutu ei voi kantaa kaikkia muun yhteiskunnan päästöjä. Kuva: Stiina Hovi
    Metsä|Ympäristö
    2.7.202512:59
    Jukka Hämäläinen

    EU-komissio on julkaissut tavoitteensa vähentää unionin alueen kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK pitää ilmastotyötä välttämättömänä, mutta korostaa, ettei tiukkaa yleistavoitetta voida saavuttaa nykyisillä, epärealistisilla odotuksilla maankäyttösektorilla.

    Komission tulisi MTK:n mielestä sisäistää, että maankäyttösektorin nielukapasiteetti on selvästi aiemmin arvioitua heikompi. Metsien kasvun hidastuminen, lisääntyvät tuho- ja myrskyriskit sekä kuivuutta ja tulvia aiheuttavat sään ääri-ilmiöt heikentävät nieluja ympäri Eurooppaa. Metsien hiilensidonnan ei ennusteta paranevan lähivuosikymmeninäkään.

    ”Kohtuuttomia vaatimuksia yhdelle sektorille.”

    Jyrki Wallin

    "On tärkeää, että ilmastopolitiikassa nojaudutaan tieteelliseen tietoon ja ajantasaisiin arvioihin. Emme voi rakentaa EU:n ilmastotavoitteita oletuksille, jotka eivät enää vastaa todellisuutta metsien ja maankäytön osalta. Maankäyttösektorin nielutavoitteet tulee muuttaa realistisiksi", perää MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin tiedotteessa.

    MTK muistuttaa, että maankäyttösektori voi edelleen olla osa ratkaisua. Sen mahdollisuudet kompensoida muiden sektorien päästöjä ovat kuitenkin rajalliset, ja siksi pääpaino olisi asetettava päästövähennyksiin energia-, teollisuus- ja liikennesektoreilla sekä teknologisten nielujen kehityksen nopeuttamiseen.

    "Suomalaiset viljelijät ja metsänomistajat ovat sitoutuneita ilmastotyöhön. Tarvitsemme kuitenkin politiikkaa, joka huomioi ja antaa tilaa pitkäjänteiselle ilmastotyölle, ilman kohtuuttomia vaatimuksia yhdelle sektorille", Wallin jatkaa.

    Maankäyttösektorin roolia koskevia lainsäädäntöesityksiä odotetaan loppuvuodesta 2025.

    Lisää aiheesta
    • Yksi syy hiilinielujen heikentymiseen on, että puiden kasvu on hidastunut.

      Ilmastonmuutos | Mihin metsien hiilinielut hupenivat? Tutkijat antavat muutokselle neljä syytä

      Tilaajalle
    • Suomi pääsee hiilinieluvaatimuksissa pian helpommalla, Luonnonvarakeskuksen tutkimusylijohtaja Antti Asikainen sanoo.

      Metsäpolitiikka | Ruotsikin on kohta vaikeuksissa: Lähivuosina se on ajautumassa pulaan metsänielunsa kanssa

      Tilaajalle
    • Lyhyellä aikajänteellä puuston hiilinieluja on mahdollista kasvattaa, mutta se tulee Kankaan mielestä kalliiksi. ”Mitä pitempi aika rajoitetaan, sitä  kalliimmaksi tulee.  Ja sitä pahemmin hävitetään Suomesta metsäteollisuus.”

      Metsäpolitiikka | Metsäprofessori Annika Kangas: Metsät tulisi jättää kokonaan pois hiilinielulaskelmista

      Tilaajalle
    • EU:n ilmastokomissaarin Wopke Hoekstran mukaan jäsenmaiden energia- ja ilmastosuunnitelmissa esitetyn kunnianhimon täytyy näkyä myös tosielämän kunnianhimossa. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP.

      Ympäristö | EU matkalla kohti vuoden 2030 ilmastotavoitteensa saavuttamista

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä