

Mistä syntyy rakkaus metsään? Heli Manninen osaa vieläkin palauttaa mieleen 1970-luvun puolivälin hetken, kun äiti on pakannut maitopullon villasukan sisään ja on lähdetty siskon kanssa viemään isälle hakkuupalstalle eväitä.
Hevosen hengitys höyryää ilmassa, kahvi tuoksuu, ja lapset istuvat itsekin syömään voileipää. Isä kertoo ihan omanlaisella, melkein hellällä äänensävyllä, miten hän metsää harventaa ja antaa tytöille ohjeita siitä, miten puita pitää hoitaa.
”Kun ei ole hirmumäärää hehtaareita, metsiä pitää käyttää viisaasti. Niitä ei voi museoida. Samalla tavalla kuin järvestä voi ammentaa kalaa, metsää käytetään niin, että se säilyy seuraavalle sukupolvelle vähintään yhtä hyvänä.”

Heli Manninen ihmettelee, miksi hiilensitominen tuupataan mediassa kokonaan metsänomistajien vastuulle.
”Muutenkin tuntuu, että tässä joudutaan kaikki tekemään talkoilla. Eikö voitaisi alkaa välillä puhumaan siitä, että tietoisesti vähennettäisiin kuluttamista ja lopetettaisiin fossiilisten polttoaineiden käyttö? Miksi koko ajan pitäisi ostaa uusia vaatteita ja matkustella pitkin maailmaa? On ajauduttu aivan sivuraiteelle, kun keskusteluissa kuvitellaan suomalaisen metsänomistajan hakkuiden vähentämisen pelastavan koko maapallon.”
Mannisen mukaan vanhanaikainen yhteisöllisyys pelastaisi paljon.
”Turhaan kulutukseen laitetuilla summilla saisi pidempiaikaista mielihyvää kierrättämällä rahaa lähiympäristössään, vaikkapa palveluja hankkimalla.”
”On ajauduttu aivan sivuraiteelle, kun kuvitellaan suomalaisen metsänomistajan hakkuiden vähentämisen pelastavan koko maapallon.”
Metsän omistaminen tiiviin lomarakentamisen naapurissa Lohjansaaressa tuo oman mausteensa metsänhoitoon.
”Ei kannata mennä etukäteen kyselemään lupia naapureilta eri metsänhoitotoimiin. Teen ne työt, mitkä metsä vaatii, ja jos joku tulee kysymään, kerron mitä minulla on työn alla. Taimikonhoitoihin tai harvennushakkuisiin ei puututa, mutta kun vuoroon tulee päätehakkuu, keskustelusta tulee kiihkeämpää”, hän kertoo.
”Jos joku tulee aivan vimmoissaan arvostelemaan, niin siinä vaiheessa ei välttämättä kannata lähteä mukaan keskusteluun lainkaan. Pidetään pieni tauko, ja jatketaan kun vastapuoli on vähän enemmän vastaanottavainen.”
”Ei kannata mennä etukäteen kyselemään lupia naapureilta metsänhoitotoimiin.”
Mannisen mukaan mökkiläiset näkevät Lohjansaaren metsät eri silmin.
”Heidän tonttiensa takana olevat metsät ovat meidän perheemme talousmetsiä. Heillä on niihin henkinen omistajuus, koska he ovat tottuneet käyttämään niitä omina sieni- ja mustikkametsinään. Useimmat ymmärtävät, että puut kyllä kasvavat uudestaan ja hetken kuluttua paikalla on taas jo upea taimikko. Kaikki eivät tätä välttämättä tajua, ja siitä tulee joskus ylimääräistä painetta.”
56-vuotias maatalon emäntä. Viljelyssä kotitila Lohjansaaressa sekä puolison tila Kirkniemessä.
Neljä vuosivuokramökkiä ja lyhytaikavuokrauksessa oleva Kalliopesä-mökki.
Perheeseen kuuluu Pekka-puoliso, neljä aikuista lasta, kolme lastenlasta sekä yksi karvalapsenlapsi eli Lele-koira.
Harrastuksina verkkokalastus Lohjanjärvellä, myös talviverkoin, leipominen sekä kavereiden kanssa hengailu erityisesti kotimaisilla musiikkifestivaaleilla.

Heli Manninen tekee itse kaikki metsänhoitotyöt. Lapsuuden töihin joutuminen on vaihtunut fyysisestä työstä nauttimiseen.
”Isällä oli tapana aina joutilaan lapsen nähdessään ottaa tämä mukaansa töihin. Alkuun karsittiin oksia vesurilla, vanhempana opittiin käyttämään moottorisahaa. Onneksi isä opetti sahan käytön myös meille tytöille, vaikka pikkuveljeni oli metsähommissa todella aikaansaava ja taitava.”
Manninen ei ole innostunut mistään liikuntaharrastuksesta, joten metsätyöt toimivat myös fyysisen kunnon ylläpitäjänä.
”On niin hieno tunne, kun tulee hiki ja koko kroppa on ollut liikkeessä. Päänuppi nollautuu ja näkee metsän jatkumon. Istutettu taimi on alkuun ihan pieni. Sitä hoivataan ottamalla heinät pois. Sitten pitää käydä perkaamassa lehtivesat pois. Ei kerta kaikkiaan ole sanoja sille hienolle tunteelle, minkä saa, kun harventaa itse istuttamiaan metsiä.”
Toisinaan Manninen löytää taimikoistaan kohteita, joihin ei ole oikeaan aikaan ehtinyt raivaustöihin.
”Siellä viimeistään hoksaa sen, kuinka paljon metsänhoidolla voi vaikuttaa metsien kasvuun. Kuinka paljon paksummaksi ajoissa hoidettu runko on järeytynyt.”
Käytännön metsätöiden lisäbonuksina Manninen mainitsee vuodenaikojen vaihtelun, kahvitauot, luonnon kauneuden ja sääolosuhteet.
”Kuulosuojaimet ovat vain kuuloa suojaamassa. Metsähommissa tykkään hiljaisuudesta, kavereiden kanssa sitten voidaan pitää meteliä festareilla.”
Heli Manninen on opettanut tyttärensä koiran etsimään kantarelleja, mutta metsävadelma-aika menee kaiken muun tekemisen ohi.
”Satokausi on tosi lyhyt ja marja on niin paljon paremman makuinen kuin jalostettu puutarhavadelma.”
Vadelman kasvutapa vaatii löytämään uuden poimintapaikan 3–5 vuoden välein ja tässä työssä Manninen luottaa myös moottoripyöräilevään puolisoonsa.
”Vannotan aina, että pitäisi silmät auki sopivien taimikoiden kohdalla. Tässäkin kohtaa huomaa, että avohakkuut eivät ole mitään mörköjä, vaan ne tuottavat luontoon monimuotoisuutta.”
Manninen poimii vadelmat suoraan pakasterasioihin, jotka kulkevat mukana rinnuksella niin, että molemmat kädet ovat vapaina poimintaan. Tavoitteena on tietysti mahdollisimman nopea astioiden täyttyminen.
”Avohakkuut eivät ole mitään mörköjä, vaan ne tuottavat luontoon monimuotoisuutta.”
”Itse kerääminen on tosi kivaa. Jos kerään paljon, voin myydä marjoja, mutta se ei ole minulle mikään motiivi. Vaikka olisi paljon paarmoja ja tosi kuuma, niin silti poimiminen on mukavaa. Kun astiat täyttyvät, kun kehität omaa nopeuttasi aina vain paremmaksi, kun olet poimimisessa tosi taitava – taitaa kuulostaa vähän kipeältä, mutta se vaan on niin kiehtovaa”, Manninen nauraa.
Taimikoiden kunnossapidon lisäksi Heli Manninen tekee polttorangat omaan talouteen, neljälle vuosivuokramökille sekä viikkovuokrattavalle Kalliopesälle. Kalliopesän tulisijat Manninen latoo valmiiksi vieraille.
”Se on fiiliksen tekemistä lomalaisille. Asettelen puiden päälle pienistä tikuista takkaruusun niin, että kasa varmasti syttyy päältä ja pienhiukkaspäästöt jäävät vähiin. Siitä on helppo jakaa kuva vaikka Instagramiin ja huikata puolisolle, että hei, mä sytytin takkaan meille nyt tulet.”
Omaan käyttöön kelpaa Mannisen mukaan huonompikin klapi, mutta viikkovuokramökille toimitettavan puun on oltava helisevän kuivaa, täysin roskatonta ja kaikin tavoin nättiä. Ulkopaljuun menisi pidempikin puu, mutta kun saunan pesään mahtuu vain 33-senttinen, niin karvaiden kokemusten jälkeen mökille viedään vain lyhyempiä puita.
”On turvallisuustekijä, ettei niitä pitkiä puita yritetä ahtaa saunaan. Siinä räsäyttää vain uunin luukun rikki.”
Heli ja Pekka Mannisen kolme lastenlasta saavat mummolassaan yltäkylläisesti ikätasoonsa sopivaa metsäohjelmaa.
”Kun ollaan metsässä sellaisilla vaatteilla, joita ei tarvitse varoa, niin pääsee kunnolla liikkumaan. Kaatuneiden puiden yli kömpiminen kehittää tasapainoa ja kasvattaa itsevarmuutta. Kun 2-vuotias saa syödä omin käsin poimittua mustikkaa, siitäkin jää muistijälki joihinkin liikeratoihin.”
Metsä kasvattaa omatoimiseksi ja itsenäiseksi, hän tuumii.

1. Ei tarvitse pelastaa koko maailmaa kerralla, kannattaa lähteä pienestä liikkeelle.
2. Hanki itsellesi hyvät metsävarusteet. Kysy varustesuosituksia sellaiselta henkilöltä, joka jo itse tekee metsätöitä.
3. Kysy rohkeasti neuvoja. Osaajat auttavat mielellään!
4. Työ tekijäänsä opettaa – ja onneksi metsä korjaa aika hyvin virheet.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
