• Linnut elävät pakkasilla säästöliekillä ja käynnistävät tarvittaessa lämmöntuotannon

    Suomen noin 250 lintulajista parisataa muuttaa talveksi etelään, mutta niistäkin jokunen yksilö jää aina testaamaan kylmänkestävyyttään. Suomeen jäävillä linnuilla onkin erikoisia taitoja selvitä kylmyydestä. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 4.1.2024
    Pakkasella pikkulinnut pörhistyvät pallonmuotoisiksi.
    Pakkasella pikkulinnut pörhistyvät pallonmuotoisiksi. Kuva: Heikki Willamo
    Metsä|Luonto
    12.1.202622:00
    Eija Vallinheimo

    Linnut pärjäävät kovassakin pakkasessa, kunhan ravintoa löytyy riittävästi. Hömö-, töyhtö- ja kuusitiainen valmistautuvat talveen jo syksyllä, jolloin ne piilottavat talven varalle ruokakätköjä puihin. Talitiaiset, punatulkut, viherpeipot, keltasirkut ja varislinnut taas ratkaisevat talven ravinto-ongelmat hakeutumalla ihmisasumusten liepeille. Isoille linnuille, kuten pöllöille ja huuhkajille, päivittäinen ravinnonsaanti ei ole yhtä kriittistä kuin pikkulinnuille, koska niiden höyhenpeite on paksu ja ruokaa ei välttämättä tarvitse saada joka päivä.

    ”Pikkulinnut pysyvät lämpiminä samalla tavalla kuin talo, niillä on hyvä eristys ja hyvä lämmitys”, Oulun yliopiston eläinfysiologian emeritusprofessori Esa Hohtola kiteyttää.

    ”Höyhenet ovat lämmöneristeenä paljon karvoja tehokkaampia. Pörhistämällä höyheniä niiden väliin jää ilmaa, mikä pitää linnun lämpimänä. Kovilla pakkasilla linnut näyttävät pyöreiltä levitoivilta palloilta, sillä niiden jalat jäävät suojaan paksun höyhenpuvun sisään”.

    Hohtola kertoo, että linnut säästävät energiaa pysymällä lähes liikkumattomina. Jos talitiainen ei lennä, alle kymmenessä asteessa sillä käynnistyy automaattisesti lämmöntuotanto, jossa sen lihakset supistelevat. Esimerkiksi koira värisee kylmässä näkyvästi, mutta linnuilla värinä ei näy päällepäin, koska lintu on niin kompakti. Lihaslämmöntuotannon takia -40 asteen pakkanen ei ole linnuille mikään ongelma.

    Useamman lintulajin tiedetään myös hakeutuvan lumihankeen suojaan pakkasilta. Moni tietääkin, että metsäkanalinnut viettävät suurimman osan kylmistä pakkaspäivistä lumikiepissä. Lumeen kaivautunut lintu on siellä suojassa sekä kylmältä että pedoilta. Vaikka ulkona olisi parikymmentä pakkasastetta, kiepissä lämpötila pysyy nollan vaiheilla.

    Metsäkanalintujen lisäksi Hohtola kertoo, että ainakin punatulkkujen, urpiaisten ja pulmusten tiedetään menevän lumikieppiin. Myös hippiäiset käyttävät lumikinoksien lumitunneleita hyväkseen vastaavalla tavalla.

    ”Ongelma on se, että lintujen yöpymisestä tiedetään melko vähän ja havaintoja lumikiepeistä saadaan harvoin. Talitiaisten tiedetään menevän usein yöksi erilaisiin koloihin ja pönttöihin.”

    Tiaisten yöpyminen näkyi aikoinaan myös Ilmatieteen laitoksen näkyvyyshavaintojen katkeamisessa. Säähavaintojen tulo loppui auringon laskiessa ja alkoi toimia jälleen aamulla. Syyksi selvisi kekseliäs tiainen, joka oli mieltynyt havaintolaitteen suojaiseen ja lämmitettyyn onkaloon, johon se mahtui suojaan yöksi.

    Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 4.1.2024

    Lisää aiheesta
    • Tilhi siirtyy alueilta toiselle satunnaisesti ravinto- ja pesimätilanteen mukaan.

      Luonto | Tilhet ja hiiripöllöt lentävät ruuan perässä uusille alueille

      Tilaajalle
    • Hömötiaisesta on tullut metsälajien ahdingon symboli. Se tarvitsee elääkseen moni­muotoisen metsän.

      Luonto | Tiaiset tekevät syksyn mittaan tuhansia pieniä ruokakätköjä talven varalle – lumi ja pakkanen ovat niille kuolemanvakava asia

      Tilaajalle
    • Mäntyvaltaisilla kankailla viihtyvän töyhtötiaisen päätä koristaa kirjailtu ”hiippalakki”.

      Luonto | Tiedätkö, miten tiaiset selviävät pakkasöiden yli?

      Tilaajalle
    • Talitiaiset ovat tuttuja lintuja lähes joka ruokinnalla.

      Luonto | Tarjolla oleva kattaus vaikuttaa siihen millaisia siivekkäitä lintulaudalle pyrähtää

    • Pehmeä, riittävän syvä lumikerros eristää kieppiin kaivautuvan riekon kylmältä ja viimalta.

      Lintukuvaaja seuraa talvien muuttumista aitiopaikalta: "Muutos on ylivoimaisesti nopeampaa mitä se on ikinä ollut, eivätkä eläimet ehdi sopeutua siihen"

    • Talitiainen on suomalaisille tuttu lintu erityisesti talviruokinnan ansiosta.

      Luonto | Onko talitintin maine hurjana tappajana oikeutettu? Yllättävät tavat kertovat älykkyydestä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pikkulinnut
    lumikieppi
    höyhen
    ruokinta
    Sää
    Talvisää
    Pakkanen (sää)
    Linnut
    Lumi (Sää)
    Oulun yliopisto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle