• Hillan satokausi päättyi aikaisin, vadelmapusikoihinkin kannattaa rynnätä kiireesti

    Metsien ja soiden arvomarjat ovat kypsyneet tänä vuonna hyvissä ajoin.
    Tilaajalle
    Hillaa on löytynyt tänä kesänä erityisesti puustoisilta soilta ja avosoiden reunoilta.
    Hillaa on löytynyt tänä kesänä erityisesti puustoisilta soilta ja avosoiden reunoilta. Kuva: Jouni Porsanger
    Metsä|Marjat ja sienet
    9.8.202612:00
    Suvi Jylhänlehto

    Hillan satokausi alkoi ja päättyi tänä vuonna aikaisin. Pääsato kypsyi heinäkuun puolivälin tienoilla, ja monin paikoin hilla oli ylikypsää jo heinäkuun lopussa.

    ”Kyllä se ohi on”, vahvistaa Ranualla hillaa poimijoilta ostava Juha Kukkonen.

    Marjaa alkoi tulla myyntiin heinäkuun toisella viikolla ja todennäköisesti viimeisen satsin hän osti elokuun alussa, 60 kiloa Posiolta kerättyä hillaa.

    Toki suojaisista paikoista ja pohjoisemmasta Lapista marjaa voi vielä löytyä. Nyt ostokausi jatkuu mustikan ja myöhemmin puolukan merkeissä.

    Hilla (Rubus chamaemorus) on kauppamarjoista arvokkain.
    Hilla (Rubus chamaemorus) on kauppamarjoista arvokkain. Kuva: Suvi Jylhänlehto

    Kukkonen kuvailee hillasatoa kohtuulliseksi.

    ”Ihan hyvä sato, toisaalta isoja alueita oli ihan tyhjänä.”

    ”Ihan hyvä hillasato, toisaalta isoja alueita oli ihan tyhjänä.”

    Juha Kukkonen

    Avosoilta hillaa ei juuri löytynyt, vaan lähes kaikki marja löytyi puustoisilta soilta.

    Poimijahinta oli pääasiassa 15 euroa kilolta, hetkittäin hän maksoi tätä korkeampaa hintaa.

    Facebookissa ja Tori.fi:ssä poimijat ovat myyneet hillaa suoraan kuluttajille 20–30 euron kilohintaan.

    Mesimarja (Rubus arcticus) on harvinainen herkku, jonka poimintamääristä ei ole tilastoa.
    Mesimarja (Rubus arcticus) on harvinainen herkku, jonka poimintamääristä ei ole tilastoa. Kuva: Maarit Cederberg

    Toinen arktinen arvomarja, mesimarja, on haluttu mutta harvinainen herkku.

    Mesimarja kasvaa koko Suomessa, mutta yleisin se on maan keskiosissa vyöhykkeellä, joka ulottuu Kuopiosta Kemiin.

    Arktisten aromien asiantuntija Matleena Pulkkinen kertoo, että mesimarja taantuu, sillä sen kasvupaikat ovat harvinaistuneet. Se kasvaa muun muassa vanhoilla laidunmailla.

    Pulkkisen mukaan mesimarjaa on yritetty viljellä, sillä kysyntää olisi.

    ”Se on upea marja. Siinä on hieno ja arvostettu aromi.”

    ”Mesimarja on upea marja. Siinä on hieno ja arvostettu aromi.”

    Matleena Pulkkinen

    Vaikeasti löydettävien apajien lisäksi mesimarjan keruuta vaikeuttaa se, että se ei oikein kestä säilytystä.

    ”Se on nopean toiminnan marja”, hän kuvailee.

    Kolmatta Rubus-suvun metsämarjaa, vadelmaa, ei ole tänä vuonna tarvinnut etsimällä etsiä, sillä sato on ollut runsas. Pulkkinen kuvailee vadelmasatoa poikkeuksellisen hyväksi, sillä marjaa on tullut paljon, ne ovat olleet isoja ja lisäksi toukattomia.

    ”Kaikki on ollut kohdallaan.”

    Vadelma kasvaa lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla sekä hakkuaukeilla ja tienvarsilla.

    Vadelman satokausi alkoi monin paikoin jo heinäkuun puolivälissä, mikä on tavallista aikaisemmin. Pulkkinen hoputtaa katsastamaan vadelmakasvustot, sillä marjat kypsyvät vauhdilla.

    ”Viimeisiä viedään”, hän toteaa tilanteesta Etelä-Savossa.

    Pulkkisen mukaan kaikki marjat ovat kypsyneet tänä vuonna varhain.

    Villivadelmaa (Rubus idaeus) kerätään runsaasti kotitarpeisiin.
    Villivadelmaa (Rubus idaeus) kerätään runsaasti kotitarpeisiin. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Tuusniemellä mökkeilevä joensuulainen Aira Räsänen on kerännyt naapurin hakkuuaukolta kymmenisen litraa vadelmia.

    “Tämä on ensimmäinen vuosi, kun ei ole tarvinnut lähteä minnekään kauemmas marjoja hakemaan. Vadelmia on ihan muutama kymmenen metrin päässä mökistä.”

    “Tämä on ensimmäinen vuosi, kun ei ole tarvinnut lähteä minnekään kauemmas marjoja hakemaan. Vadelmia on ihan muutama kymmenen metrin päässä mökistä.”

    Aira Räsänen

    Vadelmaa hän syö yleensä tuoreena mustikoiden kanssa, mutta runsaan sadon vuoksi hän on tehnyt niistä hilloakin.

    Vadelmasadon hiivuttua hän jatkaa mustikan poimintaa. Eniten hän poimii kuitenkin puolukkaa.

    ”Teen siitä hilloa ja syön lisukkeena liharuokien kanssa”, koko ikänsä marjastanut eläkeläinen kertoo.

    Puolukka alkaa jo kypsyä, hän viestittää kuvan kera haastattelun jälkeen.

    Lisää aiheesta
    • Vadelmaa kasvaa Etelä-Suomesta aina Oulun seuduille asti. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä harvinaisempi vadelma on. Kuvituskuva.

      Marjat ja sienet | Yle: Metsäaukeat pursuavat villivadelmaa – Etelä-Suomessa huippusato

    • Marjakesä on Suomessa sujunut tänä vuonna yllättävänkin tasaisesti.

      Puutarhatuotanto | ”Ei tässä maassa ole marjoista pulaa” – mansikkaa tulee nyt markkinoille tasaisesti

      Tilaajalle
    • Kuluvan vuoden hillasato jäi heikoksi huonon pölyttymisen vuoksi. Kuvassa MT:n lukijan viime vuonna keräämiä hilloja.

      Marjat ja sienet | Tähän hintaan luonnonmarjoja myydään nyt – hyvän hillapaikan löytäjä teki tänä vuonna kovan tilin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hilla
    vadelma
    mesimarja
    marjastus
    sato
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio