Karijokelainen Esa Saaristo noudattaa metsänhoidossaan tarkkaa periaatetta, jonka avulla tuotot ovat tiedossa 50 vuodeksi eteenpäin

Viime viikkojen kova helle ei ole hidastanut karijokelaisen metsätalousyrittäjä Esa Saariston työtahtia. Meneillään 38 000 taimen istutusurakka ja päälle noin kuusi hehtaaria käsinkylvöä. Saaristo on tottunut kuumuuteen jo nuorena rauhanturvaajana Etelä-Libanonissa, ja lisäksi hänellä on salainen ase kuumille istutustyömaille: Taika Jim.

”Isoon limonadipulloon laitetaan ensin vettä ja teelusikallinen merisuolaa. Sitten ruokalusikallinen juoksevaa hunajaa ja vähän sitruunamehua mauksi. Pullo laitetaan yöksi jääkaappiin odottamaan. Tällä reseptillä ei ole tietoakaan, että alkaisi vetää suonta jalasta”, Saaristo kehuu.

Reseptin hän sai vuosia sitten kokeneelta tanssijalta, jolla oli kova treenitahti ja tankkauksen piti olla kunnossa.

Metsänhoidossakin Saaristo noudattaa upseerin tarkkaa reseptiä, johon kuuluu suunnitelmallisuus ja se, että uudistaminen ja taimikonhoidot tehdään viivyttelemättä ja kunnolla.

”Mätästys ja istutus, kylvö, jos sille on sopiva kohde. Taimikonhoito pitää tehdä ajoissa, sen jälkeen metsä on pelastettu. Alkuvaiheen hoitotoimien painotus, ja ojitukset ja kulkuyhteydet tehdään samalla, kun päätehakkuu”, Saaristo tiivistää periaatteitaan.

Suupohjan alueella, missä Saaristolla on paljon metsää, palstat ovat tyypillisesti kapeita ja pitkiä sarkoja.

”Autolta pitäisi päästä sahaamaan tankillisella palstan takarajalle asti ja sitten valjaista toinen tankki, vähän huikkaa ja sahaus takaisin. Tavaroiden ja eväiden kantaminen metsässä on täysin turhaa ja tympeää työtä.”

Juominen on tärkeää helteisillä istutustyömailla, mutta vesi ei yksin riitä. Esa Saaristo luottaa veteen, jonka sekaan hän lisää suolaa, hunajaa ja sitruunaa. Kuva: Johannes Tervo

Selvää on, että Saaristo on aktiivinen metsänomistaja. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsäneuvosto myönsi hänelle metsien eteen tehdystä työstä kesäkuussa Pro metsä -palkinnon.

Täysipäiväiseksi puutuottajaksi Saaristo ryhtyi parikymmentä vuotta sitten, kun hän osti vanhempiensa metsät yhdessä siskonsa kanssa. Taakse jäi upseerin ura, vaikka entisen ammatin ote työhön kuuluu yhä äänessä ja suunnitelmissa.

Alusta asti tavoitteena on ollut kasvattaa metsäpinta-alaa ja tehdä metsätalousyrittäjyydestä ammattimaista. ”Sisko hoitaa taloushallinnon ja kirjanpidon, ja minä vastaan operatiivisesta suunnittelusta ja teen alkupään metsänhoitotyöt sekä hallinnollisen paperipuolen kuten kemerahakemukset, työnjohdon, puukaupat, uusien tilojen arvioinnin ja metsäsuunnitelman ylläpidon. Raaka kenttätyö on minun hommaani.”

Parissa kymmenessä vuodessa metsäpinta-ala on kolminkertaistunut 1 850 hehtaariin. Työtä on riittänyt, sillä ostometsät eivät yleensä ole viimeisen päälle hoidettuja. ”Ne pitää laittaa kasvukuntoon. Metsän pitää olla kaiken aikaa latingissa, silloin ne tuottavat.”

Ostettaviin metsiin Saaristolla on nykyään paljon kriteerejä. Niissä pitää muun muassa olla tiedossa hakkuumahdollisuuksia lähitulevaisuudessa, jotta kauppahintaa ei tarvitse seisottaa vuosikymmeniä metsässä.

Metsien kannattaa olla järkevän matkan päässä. Keskimääräinen etäisyys Saariston metsillä on 27 kilometriä, sekin yksityiskohta selviää tarkasta Excel-kirjanpidosta.

Oppia metsätaloudesta Saaristo on kerryttänyt metsäteknikkoisää seuraamalla. ”Olen aina tehnyt metsätöitä ja kulkenut isän kanssa metsässä ja vaelluksilla. Isä kulki rinnalla metsänomistajuudessa 15 vuotta ennen kuolemaansa. Se on ollut valtava tuki.”

Parhaita muistoja ovat, kun isä oli mukana arvioimassa uusia, potentiaalisia metsäkiinteistöjä. ”Tuntuma uudessa metsässä ja isän silmä, mitä siellä kannattaa alkaa tehdä, se on ollut iso asia.”

Esa Saaristo teki metsätaloudesta itselleen ammatin parikymmentä vuotta sitten. Kuva: Johannes Tervo

Tällä hetkellä Saaristolla ja hänen siskollaan on metsää jo niin paljon, että pelkästään omin voimin työt eivät suju. Saaristo on laskenut, että he työllistävät vuosittain 1–5 henkilötyövuotta metsurityötä. Omakaan työtaakka ei metsätalousyrittäjyydestä keventynyt. ”Enemmän teen töitä kuin ennen, vaikka silloinkin töitä oli paljon. Mutta ei se minulle ole kauhistus, tykkään työstä.”

Vapaa-aikakin kuluu paljolti samojen asioiden parissa. Saaristo perehtyy mielellään metsäasioihin ja seuraa metsäpolitiikkaa. Uuden hallitusohjelmankin metsä- ja turvallisuusasiat hän kahlasi heti tuoreeltaan läpi.

Eniten Saaristoa harmittaa metsien varjolla tehty identiteettipolitiikka ja vastakkainasettelu. Metsätaloutta syyllistetään hänestä puheissa perusteettomasti muun muassa hiilinieluista.

”Meillä harjoitetaan tehometsätaloutta ja metsät kasvavat useampi tuhat kiintokuutiota nettona vuodessa. Jotta pääsisin nollille hiilijalanjäljessä, minun pitäisi lentää Espanjaan ja takaisin 800 kertaa vuodessa.”

Talouspainotuksen ohella Saariston metsillä on molemmat tunnetut metsäsertifikaatit ja luontoarvoja vaalitaan muun muassa kulottamalla ja jättämällä riistatiheiköitä.

Työpäivien jälkeen Saaristolla ei ole intoa kulkea metsissä, marjastaa tai metsästää. Hän katselee metsiä metsätaloussilmällä.

”Kun metsä näyttää silmään hyvältä, se myös voi hyvin. Latvuksilla on tilaa kasvaa ja pörhistyä, alustan ei tarvitse olla liian raivattu. Puille on kasvutilaa”, hän kuvailee.

Vaikka päätehakkuukypsä metsä on uljas katsella, mielimaisema on toisaalla. ”Se on nuorissa verevissä metsissä, joista näkee, että natina vain kuuluu, kun ne kasvavat. Se on se mihin tähdätään.”