Pieni valtio suojelee yksityismetsiä pakolla ja halvalla – jätti-investointi menossa naapurimaahan

Yllättynyt. Vihainen. Voivatko he todella tehdä tämän, ja miksi? Näillä sanoilla tuntojaan kuvailee 45-vuotias Marek Laasik, jonka metsistä Viron ympäristöviranomaiset määräsivät noin puolet tiukkaan suojeluun kolme vuotta sitten. Varsinaista suojelupäätöstä ei ole, mutta metsiä ei saa käsitellä.

Laasikilla on 60 hehtaaria metsää, josta suurin osa sijaitsee Lahemaan kansallispuistossa nelisenkymmentä kilometriä Tallinnasta itään.

Virossa kansallispuistoon voi kuulua valtion maiden ohella yksityisessä omistuksessa olevia alueita. Lahemaassa puiston tarkoitus on sekä luonnonsuojelu että kulttuuriperinnön hoitaminen, ja pienialaiset hakkuut on aiemmin sallittu.

Laasik toki tunsi alueen luonteen ja rajoitukset ostaessaan metsätilan vuonna 2020. Hän ei kannata laajoja avohakkuita.

”Minulle kyse oli pitkäaikaisen sijoituksen tekemisestä alueelle, jolta olen kotoisin. Kyse ei ole nopeasta, helposta rahasta, vaan haluan vaalia kotiseudun perintöä ja jonain päivänä saada myös hieman tuottoa”, pitkän uran it-alalla tehnyt mies kertoo.

Rajoitukset muuttuivat täyskielloiksi vuonna 2022, kun viranomaiset alkoivat päivittää EU:n Natura 2000 -ohjelmaan kuuluvia suojelualueita. Viro oli saanut komissiolta moitteita Natura-alueiden hakkuista.

Laasikin mukaan maanomistajia ei ole tiedotettu suojelupäätöksistä. Hän huomasi maitansa koskevat uudet rajoitukset sähköisestä maarekisteristä.

”Maanomistajille kerrotaan, että EU-komission tutkinnan vuoksi alueiden rajoituksia on tiukennettu. Se tarkoittaa, että en voi tehdä maillani mitään yli 30 hehtaarin alueella.”

Laasik ihmettelee, miksi rajaukset on vedetty kuin viivoittimella kartalle. Hän ei ole saanut niille kunnollisia perusteluja. Kun asiasta tiedustelee viranomaisilta, vastaukset ovat niukkoja ja epämääräisiä.

”Päätösten taustoista ei saa selviä vastauksia. Valtiolla on paljon maita, miksi niitä ei valittu suojeluun?”

Natura-tutkinnan vuoksi tiukan suojelun piiriin on siirtynyt 11 000 hehtaaria yksityismaita ja 20 000 hehtaaria valtiolta, kertoo Viron yksityismetsänomistajien liiton toimitusjohtaja Jaanus Aun.

”Paikalliset ihmiset olivat tottuneet, että alueita voidaan käyttää. Nyt tällaiset metsät laitettiin kaikki kiinni.”

Maanomistaja saa Virossa suojelusta vuotuisen korvauksen. Tällä hetkellä summa on 160 euroa hehtaarilta. Puuston koko, määrä tai ikä eivät vaikuta korvauksen suuruuteen.

Aunin johtama järjestö on vienyt korvauskäytännön oikeuteen. Maanomistajien toivoman laintulkinnan mukaan hakkuiden täyskielto rinnastuisi pakkolunastukseen, joka edellyttäisi täyden korvauksen maksamista.

Metsänomistajaliitto vaatii myös, että valtio tarjoaisi halukkaille maanomistajille valtion omistamia metsätalousmaita suojelualueiden vastineeksi. Tällainen käytäntö oli aikaisemmin olemassa, mutta siitä luovuttiin korruptiotapausten takia.

”Poliitikoilla ei ole rohkeutta tuoda vaihtomahdollisuutta takaisin. Meidän ei pitäisi pelätä, että samanlaiset tapahtumat voisivat toistua, joita oli 30 vuotta sitten. Korostan, että säännöt voisivat olla nyt toisenlaiset kuin silloin.”

Virossa suojelusta maksettava korvaus ei riipu puuston määrästä, vaan sama summa hehtaaria ja vuotta kohden maksetaan kaikenlaisista metsistä. Kuva: Toomas Volmer

Viron metsäalueista kaikkiaan noin 30 prosentilla hyödyntämistä on rajattu. Naturan ohella syynä voi olla esimerkiksi liito-oravan suojelu.

Viime vuosina kaikenlaiset säännöt ja rajoitukset ovat lisääntyneet jatkuvasti, Aun sanoo. Samaan aikaan hakkuumäärät ovat olleet suuret.

”Se johtuu siitä, että hakkuukypsien metsien osuus on ollut korkea”, Aun toteaa.

Hänen mukaansa yleinen mielipide Virossa on hakkuiden vastainen. Jos vaikkapa Tallinnassa kertoo uusille tuttaville työskentelevänsä metsäsektorilla, saa herkästi kielteistä palautetta.

”Vastaus on ahaa, haluat avohakata, tuhota luontoa ja myydä puut Suomeen halvalla. Olen kuullut metsäsektorilla työskenteleviltä ihmisiltä, etteivät he aina uskalla sanoa asiasta. Pahinta on, jos olet metsäkoneurakoitsija.”

Syitä asenteille Aun hakee Neuvostoliiton ajoista asti. 1980-luvulla hakkuita oli vähän, noin kolme miljoonaa kuutiota vuodessa, nyt 10–12 miljoonaa kuutiota. Avohakkuita ei Neuvostoliitossa tehty maanteiden varsilla.

”Ihmiset näkivät koko ajan metsää. Nyt he näkevät hakkuualueita, eivätkä ymmärrä, miksi niitä tehdään. Ei ymmärretä, että hakkuu on uuden metsän elämän alku.”

Viron itsenäisyyden aikana elintason nousu ja kaupungistuminen ovat vieraannuttaneet virolaisia metsätaloudesta.

”Voi helposti syntyä ajatus, että hyvä elämä voi jatkua ilman, että harjoittaisimme perinteisiä maatalouselinkeinoja.”

Tässä ilmapiirissä ei liene ihme, että eri sijoittajaryhmien aikeet sellutehtaan rakentamiseksi Viroon ovat kariutuneet. Investointia Tarton lähelle suunnitellut Est-For ilmoitti vuonna 2018 laittavansa suunnitelmansa jäihin, kunnes investointiympäristö mahdollisesti paranee.

Fibenol-nimisellä biojalostamoyhtiöllä on koelaitos Imaveressa Keski-Virossa. Viime vuonna yhtiö päätti suunnata 700 miljoonan euron arvoisen investointihankkeensa Latviaan.

Myös tämän päätöksen taustalla oli Viron heikkous metsäteollisuuden investointiympäristönä. Fibenolin sijoittajiin lukeutuva Raul Kirjanen sanoi Viron yleisradion ERR:n haastattelussa, että metsätalous on ollut helppo maalitaulu suosiota hakeville poliitikoille.

Metsänomistaja Marek Laasikin mielestä investoinnin meneminen naapurimaahan oli harmillista. Suuri osa Virossa hakatusta puusta viedään jatkossakin jalostamattomana ulkomaille.

Laasikin mukaan ihmisillä pitäisi olla enemmän tietoa metsäasioista.

”Keskustelua pitäisi olla enemmän. Ihmiset ymmärtävät, että metsätalouden tulisi olla kestävää. On myös yleinen mielipide, että kun jotakin rajoittaa, siitä pitäisi saada oikeudenmukainen korvaus.”