• Tiesitkö, että poronomistajalla on oikeus tappaa poroja ajava koira? Näin kommentoivat poliisi ja Paliskuntain yhdistys

    Irtokoirat voivat aiheuttaa porotokalle suuria vahinkoja. Koiran ampuminen on kuitenkin viimeinen vaihtoehto.
    Tilaajalle
    Poroja jahtaava koira voi aiheuttaa poroille stressishokin. Kantavat vaatimet saattavat myös luoda vasansa.
    Poroja jahtaava koira voi aiheuttaa poroille stressishokin. Kantavat vaatimet saattavat myös luoda vasansa. Kuva: Tarmo Lehtosalo
    Metsä|Erä
    1.2.202507:00
    Suvi Jylhänlehto

    Kaikki koiranomistajat eivät välttämättä ole tietoisia, että poronhoitoalueella karkuri voi joutua poromiehen lopettamaksi.

    Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajan Anne Ollilan mukaan tapaukset, joissa poronomistaja päätyy tappamaan poroille vahinkoa aiheuttavan koiran, ovat harvinaisia.

    ”Ampuminen on aina viimeinen vaihtoehto. Niin ei tapahdu joka vuosi, mutta silloin tällöin. Siihen nähden, kuinka paljon koirat tappavat poroja, koirien lopettaminen on äärimmäisen harvinaista.”

    Ollilan mukaan poroja kuolee koirien vuoksi kymmeniä, jopa satoja vuodessa. Yksittäisessä tilanteessa voi kuolla useita poroja.

    ”Siihen nähden, kuinka paljon koirat tappavat poroja, koirien lopettaminen on äärimmäisen harvinaista.” Anne Ollila

    Poronhoitolain 42. pykälässä todetaan, että porojen pelotteleminen on kielletty.

    ”Metsästyslain noudattamista valvova viranomainen sekä poronomistaja ja poropaimen saavat oman paliskuntansa alueella tappaa isännättömän koiran, joka koirien kiinnipitoaikana tavataan ajamasta poroja niiden laitumella tai joka muuna aikana tavataan repimästä ajamaansa poroa”, lain kohta kuuluu.

    ”Koiraa ei kuitenkaan saa tappaa, jos se saadaan kiinni tai vahinko voidaan muuten estää. Kiinniottamisesta tai tappamisesta on ilmoitettava välittömästi poliisille.”

    Lapin poliisilaitoksen ylikomisario Mika Lauri kertoo MT:lle sähköpostivastauksessaan, että viime vuosina kyseisiä tapauksia ei ole ollut.

    ”Lain kohdassa puhutaan isännättömästä koirasta ja nykyisellään esimerkiksi metsästyksessä käytetyt koirat varustetaan selkeästi erottuvalla tutkapannalla”, hän kirjoittaa.

    Laurin mukaan poronomistajan täytyy käyttää tilanteessa harkintaa. Myös koiranomistaja voi esittää korvausvaatimuksia.

    ”Tilanteet ratkaistaan aina tapauskohtaisesti ja viime kädessä jopa tuomioistuinkäsittelyssä.”

    ”Lain kohdassa puhutaan isännättömästä koirasta ja nykyisellään esimerkiksi metsästyksessä käytetyt koirat varustetaan selkeästi erottuvalla tutkapannalla.” Mika Lauri

    Ylikomisarion mukaan koiranomistajat eivät ”yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta” päästä koiriaan irti kiinnipitoaikana. Ollilalla on asiasta eri näkemys.

    ”Koirakuri poronhoitoalueella on mennyt koko ajan heikommaksi”, hän toteaa.

    Suurinta vahinkoa aiheuttavat Ollilan mukaan hirvikoirat. Yleisin vahinko on, että porot säntäävät koiraa pakoon, jolloin tokka hajaantuu. Koirat saattavat kuitenkin myös ajaa poroja kiinni ja repiä niitä.

    Toinen ongelmia aiheuttava ryhmä on mökkiläisten ja hiihtäjien koirat, joita lasketaan vapaaksi sillä ajatuksella, että ollaan kaukana asutuksesta.

    ”Koirat voivat kuitenkin karata ja aiheuttaa tosi isojakin vahinkoja. Kantavat vaatimet voivat luoda vasansa.”

    Paliskuntain yhdistys kehottaa ilmoittamaan poliisille koiravahingoista.

    ”Jos koiran joutuu ampumaan, silloin ampujan on aina ensimmäisenä ilmoitettava siitä poliisille”, Ollila painottaa.

    Lisää aiheesta
    • Venla Jyrkinen aloitti Inarin kunnaneläinlääkärinä vuonna 2014.

      Ihmissuhteet | Poroja, piikkejä ja Lapin luontoa

      Tilaajalle
    • Poroja ei tule lähestyä koiran kanssa vaikka se olisi hihnassa.

      Lemmikit | Koirakuri lipsuu etenkin keväisin Lapissa – vapaana juoksevat koirat aiheuttavat yhä enemmän porovahinkoja

    • Poroista kiinnostunut koira voi aiheuttaa isoja vahinkoja vaikka se ei kävisikään poron kimppuun.

      Erä | Nämä asiat tulisi muistaa ennen kuin vie metsästyskoiran poronhoitoalueelle

      Tilaajalle
    • Porot ovat alttiina ihmisen aiheuttamille häiriöille esimerkiksi matkailukeskusten ympärillä ja suosittujen kansallispuistojen reiteillä.

      Erä | Ihminen häiritsee porojen rauhaa monin tavoin

    • Kuusamolaisessa Oivangin paliskunnassa eroteltiin maanantaina teuraaksi meneviä ja säästettäviä poroja. Rokotetulle porolle tehtiin merkiksi viilto karvaan.

      Erä | Yhä vähemmän erotettavaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle