
Onpa erikoinen juttu tapahtunut parissa viikossa, ihmetteli Tommi Hakala Facebookissa Metsänomistajien foorumilla.
”Siemenpuualan männyntaimet suurimmalta osin ruskistuneet, latvakasvaimet yrittävät vielä herätä henkiin”, hän kuvaili Pirkanmaalla sijaitsevaa sukutilan taimikkoa.
Seuranneessa keskustelussa epäiltiin syyksi lumihometta.
Helsingin yliopiston metsäosaston vanhempi yliopistonlehtori Risto Kasanen vahvistaa epäilyn. Tarkalleen ottaen kyseessä näyttää kuvien perusteella olevan männyntalvihome.
”Jos ruskettuneiden neulasten ja vihreän latvan välillä on selkeä raja ja neulaset harmaantuvat kesän kuluessa, kyllä se sitä on.”
Männyntalvihome vaivaa taimikoita ja taimitarhoja. Sieni tappaa lumen alle jäänyttä neulastoa. Kokonaan lumen alle jäävät taimet kuolevat, suuremmat taimet yleensä selviävät lumen yläpuolelle jääneen terveen latvuksen turvin, kuvailee Luonnonvarakeskus (Luke) verkkosivuillaan.
Männyntalvihometta esiintyy koko maassa. Eniten sitä on paksun lumipeitteen alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Hakalan kuvio on vastaavasti Pohjois-Pirkanmaan korkeimmalla seudulla, lähes 200 metriä merenpinnasta, jossa talvisin on paksu lumipeite.
Kasanen arvioi, että osa Hakalan taimista voi kuolla.
”Riippuu vähän miten kasvu elpyy. Nuo ovat tosiaan aika pieniä, joten ennuste on hieman huono.”
On aina tapauskohtaista, miten männyntalvihomeeseen sairastuneet taimikot selviävät.
”Usein taimet toipuvat siitä. Jos latvassa on neulasia, ne ovat aika sitkeitä. Jos silmu on elossa ja kasvaa kesällä muutaman sentin, niin sanoisin että taimi pärjää. Mainiosti männyntaimi pärjää parilla vuosikerralla”, Kasanen sanoo.
Selviytyvien taimien osalta on tärkeää, etteivät heinät pääse vaivaamaan niitä.
Jos taimet lähtevät kasvuun, niistä kasvaa kunnon puita.
”Ellei sitten esimerkiksi metso tai metsämyyrä nappaise silmua, jolloin taimi haaroittuu.”
Männyntalvihome on Kasasen mukaan tavallinen ”otus” metsissä.
”Sitä voi ehkäistä sillä, ettei siemenpuuhakkuuta tehdä myöhään syksyllä, jolloin tuoreet hakkuutähteet jäävät maahan ja lumen alle. Tässäkin tapauksessa on mahdollista, että hakkuutähteet ovat olleet osasyy tartunnalle. Taudin itiöt leviävät ilmassa juuri syksyllä.”
Hakalaa taimikon tilanne harmittaa, mutta toivoakin on.
”Onneksi on reilusti luomua rauduskoivua seassa. Jos männyt hiipuvat, täytyy niistä muodostaa metsä”, hän tuumii.
Luke opastaakin, että sairastuneen taimikon täydennystä ei kannata tehdä enää männyllä, sillä tartuntariski on suuri.
"Kuviolla olikin tarkoitus uudistaa osa alueesta luontaisesti rauduskoivulle. Nyt sen osuus todennäköisesti lisääntyy – mikäli hirvet ja tykkylumiset talvet eivät päätä toisin. Ne ovat olleet rauduskoivun kasvatuksen haasteena", Hakala toteaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
