
87-vuotias Eero Pelto-Arvo on nähnyt suomalaisen maaseudun muutoksen hevosten käytöstä nykypäivän koneisiin. Hän asuu kotitilallaan Kannuksessa, Keski-Pohjanmaalla.
Metsätyöt hän aloitti ollessaan 14-vuotias.
”Olin isäukolla perämies heti, kun siihen kykenin.”
Nyt roolit ovat jälleen vaihtuneet. Iän myötä hän on siirtynyt takaisin perämiehen tehtäviin, kun tilan toimintaa pyörittää päätoimisesti hänen poikansa Jari Pelto-Arvo.
Aluksi Pelto-Arvon isä, sittemmin hän itse ja nyt hänen poikansa tekevät kaiken itse puunkaadosta lähtien.
Tilalla jalostetaan puuta höylätavaraksi. Puunkaadon jälkeen tukit kuljetetaan tontille, jossa ne kuoritaan, sahataan, kuivataan ja höylätään ennen käyttöä tai myyntiä.

Sahauskalustoa on hankittu vuosien aikana muun muassa Eskopuun ikkunatehtaalta. Tilalla sahataan vuosittain noin 50 puutavaranippua.
Lähtökohtaisesti Pelto-Arvot jalostavat omien metsien puita, mutta sen lisäksi he kiertävät lähikylillä sahaamassa kenttäsahalla asiakkaiden omaan käyttöön. Silloin tällöin he ostavat myös pieniä eriä tuulenkaatoja.
Tilalla tehdään myös klapeja, viljellään peltoa ja hoidetaan metsää. Kokonaisuus on vanhan isännän mukaan vuosien aikana rakentunut monenlaisista tarpeista.
“Tämä on tämmöinen monitoimiareena.”
Pelto-Arvolla oli myös lypsykarjaa, mutta päätyönään hän teki metsätöitä. Lehmät lähtivät jo suurin piirtein 30 vuotta sitten.
”Lehmät lähti, niin saatiin höylälle tilaa katon alta.”
Metsätyöt olivat aivan erilaisia silloin, kun Pelto-Arvo aloitti toiminnan. Traktoria ei vielä ollut, vaan puut juonnettiin metsästä hevosten avulla. Hevoset olivat korvaamattomia niin maatilan, kuin metsätilankin töissä. Kolme työhevosta vaihtui traktoriin vuonna 1963.
”Ne sen ajan sahausvehkeet kuljetettiin tuonne lähikylille. Sahausvehkeet mahtuivat kolmeen hevoskuormaan.”
Aikoinaan puunkaato hoitui pokasahalla. Pelto-Arvon isoisä osti kylän ensimmäisen moottorisahan vuonna 1959. Se oli amerikkalainen Homelite. Se painoi yli 13 kiloa.
Nykyisten moottorisahojen paino vaihtelee muutamista kiloista kymmeneen kiloon.
Vaikka saha painoi paljon ja puutteita oli, se joka tapauksessa nopeutti työntekoa.
”Oli se muuten hyvä saha, mutta kun siinä ei ollut kärkipyörää. Siinä oli kovametallinen kärki, joten ketju kulu alapuolelta niin, että se katkesi aina. Ja se ei katkennut milloinkaan illalla viimeisellä puulla, se katkesi aina aamulla ensimmäisellä puulla.”
Nyt moottorisaha on vaihtunut Ponsse Beaver -harvesteriin ja metsätöiden tehokkuus on aivan toista luokkaa kuin Pelto-Arvon nuoruudessa.
Pelto-Arvon isä oli myös perinteikäs sahuri. Sen takia tilalta löytyy kahdet kappaleet kaikkea. Pelto-Arvo rakensi itse omat laitteensa isän laitteita mallina pitäen.
Iso tilaus Pelto-Arvon isälle tuli Korpelan Voimalta vuonna 1955. Silloin piti saada mahdollisimman nopeasti sata sähköpylvästä. Sen ajan työvälineillä kyse oli poikkeuksellisen suuresta urakasta.
Vaikka työn fyysisyys on ilmiselvää, ei se hänen mukaansa ole tuntunut koskaan raskaalta.
”Silloin kun on työkunnossa, niin mikään ei ole raskasta.”
Pitkän työuran lisäksi hän toimi vuosikymmeniä luottamustehtävissä, muun muassa Kannuksen metsänhoitoyhdistyksen puheenjohtajana. Hän suhtautuu edelleen kriittisesti metsänhoitoyhdistysten fuusioihin ja palvelujen keskittämiseen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
