• ”Tässä kävi juuri niin kuin pelättiin” ‒ metsiä jää uudistamatta Lapissa, uuden taimikon syntyä odotetaan jopa 20 vuotta

    Kallista metsänviljelyä vältellään Lapissa. Luontaisella uudistamisella taimettuminen ja kasvuun lähtö on todella heikkoa verrattuna istuttamiseen, kritisoivat metsänomistaja Pekka Kumpula ja paikallisen mhy:n toiminnanjohtaja Pekka Kasurinen.
    Tilaajalle
    ”Metsät uudistetaan nyt mahdollisimman kevyin ja edullisin menetelmin. Syynä on uudistamisen tuen loppuminen”, sanovat metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Pekka Kasurinen (vas.) ja maanomistaja Pekka Kumpula Sodankylästä.
    ”Metsät uudistetaan nyt mahdollisimman kevyin ja edullisin menetelmin. Syynä on uudistamisen tuen loppuminen”, sanovat metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Pekka Kasurinen (vas.) ja maanomistaja Pekka Kumpula Sodankylästä. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Metsänhoito
    3.1.202307:00
    Kari Lindholm
    Sodankylä

    Uudistamisen tuen loppumisen jälkeen männyn viljelymäärät ovat romahtaneet Lapin yksityismailla. Keski-Lapissa metsiä uudistetaan edullisimmalla tavalla eli luontaisesti, ja uuden taimikon syntymistä odotellaan jopa 20 vuotta.

    Metsän uudistamisen kemeratuen päättyminen vuonna 2015 romahdutti metsänviljelyn Keski-Lapin yksityismailla. Luontainen uudistaminen on noussut tärkeimmäksi menetelmäksi Sodankylässä.

    ”Tässä kävi juuri, kuten jo etukäteen pelättiin. Metsänviljely putosi lähes nollaan”, Sodankylän metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Pekka Kasurinen kertoo.

    Uudistamisen tuen vuosina Sodankylän metsänhoitoyhdistys tilasi jalostettuja männyn ja kuusen taimia jopa miljoona kappaletta ja männynsiemeniä kymmeniä kiloja. Viime keväänä taimia tilattiin 20 000 kappaletta ja siemeniä vajaa 10 kiloa.

     ”Uudistamisen tuen päätyttyä metsän viljelyhalut loppuivat”, sanoo viimeiseksi jäänyttä viljelytaimikkoaan tarkasteleva maanomistaja Pekka Kumpula Sodankylästä.
    ”Uudistamisen tuen päätyttyä metsän viljelyhalut loppuivat”, sanoo viimeiseksi jäänyttä viljelytaimikkoaan tarkasteleva maanomistaja Pekka Kumpula Sodankylästä. Kuva: Kari Lindholm

    Kasurinen toteaa, että uudistamisen tuen päättyminen aiheutti äkkikäännöksen metsänomistajien tavoitteissa. Kun aiemmin pyrkimyksenä oli puuntuotannon optimointi, nykyään keskitytään kustannussäästöihin.

    ”Syynä on se, että metsänviljelyn kustannukset ovat 700–1 000 euroa hehtaarille. Jos kantorahatulo on 1 500 euroa hehtaarille, ja verottaja ottaa siitä 500 euroa, maanomistajalle jää vain uudistamisen ilo.”

    Männyn luontainen uudistaminen siemenpuiden avulla on sinänsä edullinen keino uuden metsän aikaan saamiseksi. Menetelmässä luotetaan hyviin siemensatoihin, jotka ovat harvassa.

    Haittapuolena on tukkikokoisten siemenpuiden jääminen taimikon sisään. Niiden haku myöhemmin on kallista ja taimiainesta turmelevaa toimintaa. Luontaisessa uudistamisessa metsän kiertoaika pitenee viljellyn metsän kiertoaikaan verrattuna.

    Uudistamisen tuen päättymisen lisäksi Kasurinen löytää viljelykatoon toisenkin syntipukin nykyisestä metsälaista, jonka nojalla uuden metsän syntymistä päätehakkuun jälkeen saa odotella vapaasti peräti 20 vuotta.

    ”Siinä, missä luontaisesti uudistetuissa kohteissa taimikko syntyy vasta 20 vuoden kuluttua, vastaavissa viljelykohteissa tehdään 30 vuoden kohdalla ensiharvennus.”

    Metsänomistaja Pekka Kumpula Sodankylästä uudisti päätehakkuukohteena istuttamalla tai konekylvönä vielä, kun toimenpiteisiin sai vielä tukea. Nykyään menetelmänä on pelkästään luontainen uudistaminen.

    ”Enää ei haluta viljellä. Luontaisella uudistamisella taimettuminen ja kasvuun lähtö on todella heikkoa verrattuna istuttamiseen jalostetuilla taimilla”, Kumpula vertaa.

    Viljelyn välttelystä syntynyt vyyhti näkyy Kasurisen mukaan taimiyhtiöiden konkursseina ja siemenvarastojen laarien pullisteluna. Kävynkeräyksiä ei ole suoritettu, vaikka se olisi ollut mahdollistakin, sillä metsikkösiemenille ei ole entisenlaista tarvetta.

    Kasurinen kertoo, että hakkuita tehdään nykyään enää parhaissa kohteissa, joista saadaan tuloa sillä seurauksella, että vajaapuustoiset metsät jäävät useimmiten harventamatta ja uudistamatta.

    ”Vallitsevat käytännöt näkyvät puuston kasvun heikkenemisenä ja hiilinielujen pienentymisenä entisestään tulevina vuosikymmeninä.”

    Lisää aiheesta
    • Uudistushakkuut tehdään nykyisin järeämmissä metsissä kuin muutama vuosi sitten.

      Metsänhoito | Metsät uudistetaan aiempaa järeämpinä – nyt on palattu metsälain uudistamista edeltävän ajan hakkuiden läpimittoihin

      Tilaajalle
    • Kuusen alkuja taimitarhalla.

      Metsänhoito | Aika perustaa uusi metsä? Lue tutkijoiden vinkit onnistuneeseen metsänviljelyyn

      Tilaajalle
    • Markus Viitalan (vas.) ja Jouni Väisäsen metsätilat ovat Lapissa ja Koillismaalla.

      Metsänhoito | Sallalaismiehet perustivat metsäyhtymän, ja nyt yhteisiä tiloja on viitisenkymmentä ‒ ”Kaupanteon kanssa ei voi aikailla, sillä kilpailu on kovaa”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla