• Jos puun kysyntä ja hakkuut kasvavat, maankäyttösektori on päästöjen lähde vuonna 2035

    Jos hakkuutasot kasvavat, maankäyttösektorin nettonielun saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä vaatii aiempaa suunnittelua enemmän toimenpiteitä.
    Luonnonvarakeskuksen mukaan kotimaisen puun kysynnän kasvaminen ja sen myötä hakkuumäärän kasvaminen vaikeuttaa Suomen hiilineutraaliustavoitetta.
    Luonnonvarakeskuksen mukaan kotimaisen puun kysynnän kasvaminen ja sen myötä hakkuumäärän kasvaminen vaikeuttaa Suomen hiilineutraaliustavoitetta. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä|Metsäpolitiikka
    15.1.202410:00
    Anniina Jokinen

    Jos kotimaisen puun hakkuumäärä kasvaa oletusten mukaisesti, maankäyttösektori muuttuu päästöjen lähteeksi vuonna 2035, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke) tiedotteessa. Oletus perustuu maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman valmistelun tueksi tehtyyn skenaariotarkasteluun.

    Kun huomioidaan kotimaisen puun kysynnän kasvu ja uusi tarkempi arvio ojitettujen turvemaametsien maaperän hiilidioksidipäästöistä, maankäyttösektorin nettonielu pienenee vuonna 2035 noin 23 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia alkuperäisestä skenaariosta. Samalla maankäyttösektori muuttuu 0,5 miljoonan tonnin suuruiseksi päästölähteeksi.

    Hiilinielun heikkeneminen johtuu ennen kaikkea oletuksesta, että kotimaisen puun kysyntä ja hakkuut kasvavat. Hakkuut selittävät nettonielun pienenemisestä noin kaksi kolmannesta. Viimeinen kolmannes selittyy turvemaametsien maaperäpäästöillä, jotka ovat kasvaneet laskentatavan uudistamisen myötä.

    Jos hakkuutasot edelleen oletusten mukaisesti nousevat, maankäyttösektorin nettonielun saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä vaatii päästöjen vähentämistä tai nielujen vahvistamista huomattavasti alkuperäisen suunnitelman toimenpiteitä enemmän.

    Maankäyttösektorin hiilinielutavoitteet voi silti saavuttaa, jos nielujen vahvistamiseksi laaditut toimenpiteet toteutetaan suunnitellussa laajuudessa. Luke huomauttaa, että nykyinen hallitusohjelma ei kuitenkaan tue esimerkiksi joutoalueiden metsittämistä ja kosteikkoviljelyä.

    Luke laati kaksi lisäskenaariota, joissa runkopuun käyttömäärät olisivat viimeistään vuodesta 2030 alkaen 9–10 prosenttia perusskenaarion käyttömäärää pienemmät. Perusskenaario arvioi, että hakkuut olisivat vuonna 2035 83–84 miljoonaa kuutiota. Vertailun vuoksi esimerkiksi vuonna 2022 hakkuut olivat 75 miljoonaa kuutiota.

    Pienemmillä hakkuilla maankäyttösektori olisi 9–13 miljoonan tonnin nettonielu vuonna 2035.

    Jos hakkuutasot edelleen oletusten mukaisesti nousevat, maankäyttösektorin nettonielun saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä vaatii päästöjen vähentämistä tai nielujen vahvistamista huomattavasti alkuperäisen suunnitelman toimenpiteitä enemmän, Luke muistuttaa.

    Hiilineutraaliuden saavuttamiseksi maankäyttösektorin nettonielun tulee olla sitä suurempi, mitä heikommin päästöt muilla sektoreilla vähenevät. Vaihtoehtoisesti muiden sektoreiden tulee vähentyä sitä enemmän, mitä heikompi nettonielu maankäyttösektorilla on.

    Lisää aiheesta
    • Lisääntyneet hakkuut selittävät hiilinielun pienenemistä.

      Ilmastonmuutos | Maankäyttösektorin päästöt kasvoivat vuonna 2022 – metsien hiilinielu pieneni taas

    • Jos raportointivaikutukset lisäävät yritysten aktiivisia toimenpiteitä, joilla negatiivisia ilmastovaikutuksia hillitään ja positiivisia luodaan, vaikutukset ympäirstölle ja yhteiskunnallekin ovat hyviä.

      Metsäpolitiikka | Vapaaehtoisten ilmastotoimien sääntely kasvaa tulevaisuudessa – EU määrää, millaisia väitteitä vaikkapa hiilineutraaliudesta saa tehdä

    • Metsäpolitiikka | Puheet hakkuiden aiheuttamista miljardilaskuista ovat arvailuja, sanoo professori

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maankäyttösektori
    hiilinielu
    hakkuut
    Luonnonvarakeskus
    ilmastopolitiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin