
Pakurinviljelyn järjestelmällinen tutkiminen edellyttäisi pitkäjänteistä rahoitusta, sanoo professori Ari Pappinen Itä-Suomen yliopistosta.
”Väitöskirjatutkijoilla on ollut kiinnostusta pakurinviljelyyn Yhdysvaltoja myöten, mutta he tarvitsevat yleensä 3–4 vuoden rahoituksen, ja sitä ei uusien luonnontuotteiden tutkimukseen kovin helposti saa.”
Itä-Suomen yliopistossa on viime vuosina selvitetty puun ja sienen välisiä reaktioita pakurin syntymisessä. Tutkimus on kuitenkin ollut pienimuotoista, Pappinen kertoo.
”Luonnontuotteita koskeviin hankkeisiin on hankala saada tutkimusrahoitusta.”
Myöskään Luonnonvarakeskuksessa ei ole meneillään pakurinviljelyä koskevaa laajaa tutkimushanketta, sanoo erikoistutkija Henri Vanhanen.
”Luonnonvarakeskuksen omissa metsissä on käynnissä pitkäaikaisseurantoja, joissa tutkitaan pakurin ymppäysmenetelmiä ja eri sienikantojen vaikutusta kasvaimenmuodostukseen.”
Vanhasen mukaan pakurinviljelyssä on useita avoimia kysymyksiä, joita olisi syytä tutkia, kuten millainen metsä ja maaperä soveltuvat parhaiten pakurinviljelyyn ja minkä ikäiseen puuhun pakuria kannattaa istuttaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
