• Nyt myös UPM pudottaa kuitupuun läpimittaa – kilpailu puusta käy kovana

    Stora Enso ja Metsä Group tekivät saman peliliikkeen kesän lopulla.
    UPM vauhdittaa puukauppaa kuitupuun latvaläpimitan laskulla.
    UPM vauhdittaa puukauppaa kuitupuun latvaläpimitan laskulla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    8.4.202413:57
    Jarmo Palokallio

    UPM pienentää kuitupuun minimiläpimittaa puunkorjuussa. Stora Enso ja Metsä Group päätyivät samaan ratkaisuun jo viime kesän lopulla.

    UPM laskee kuusikuitupuun minimiläpimittaa seitsemästä senttimetristä kuuteen. Männyn ja koivun minimiläpimitta laskee kuudesta senttimetristä viiteen. Muutos koskee sekä uusia että aiemmin sovittuja puukauppoja.

    UPM tavoittelee kuitupuun läpimitan pudottamisella enemmän raaka-ainetta tehtaille. Samalla se kasvattaa metsänomistajien kantorahatuloja.

    ”Muutos tarkoittaa puunkorjuussa sitä, että puun latvaosa hyödynnetään entistä tarkemmin. Meillä on suuret odotukset puukauppaan, ja läpimittamuutos tukee näitä odotuksia”, kertoo yksityispuukaupan johtaja Janne Kiiliäinen.

    Sellukuitupuun minimilatvaläpimitan laskeminen kuudesta viiteen senttiin tuottaa hakkuutavasta riippuen laskennallisesti hiukan yli tai hiukan alle kuutiometrin lisää ainespuuta hehtaarille.

    Suhteellinen lisäys on alle prosentista vajaaseen neljään prosenttiin. Vaikutus on suurin ensiharvennuksessa.

    Kiiliäisen mukaan UPM on varmistanut ennen uusien mittojen käyttöönottoa, että sen prosessit toimivat eikä puuta päädy hukkaan. Siihen liittyen yhtiö on tehnyt uusien mittojen mukaisilla puuerillä koeajoja sellu- ja paperitehtailla.

    Lisää aiheesta
    • Sähkökattila on käytössä muun muassa UPM:n Jämsänkosken-paperitehtaalla.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuuskin rakentaa sähkökattiloita, mutta sellutehtailla savu nousee vielä pitkään

      Tilaajalle
    • Kilpailu puusta kiristyi, kun sekä metsäteollisuus että energialaitokset ovat hamunneet raaka-ainetta puuntuonnin loputtua Venäjältä.

      Energia | Teollisuuteen korjattua puuta ohjautuu nyt yhä enemmän energiakäyttöön

      Tilaajalle
    • Kuusitukki tuo metsänomistajille eniten kantorahaa.

      Metsäteollisuus | Puukaupoista käydään kovaa kisaa − kolmannes metsänomistajista luottaa metsänhoitoyhdistyksiin

      Tilaajalle
    • Ranka ja muu sahalle kelpaamaton puu voidaan hyödyntää sekä sellunkeittoon että energiaksi. Kilpailu puusta kovenee etenkin Etelä-Suomessa.

      Energia | Teollisuuden ja lämpölaitosten taistelu rangasta nostaa energiapuun hintaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    kuitupuu
    metsätalous
    selluteollisuus
    UPM
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa