Lukijalta: Aiheuttaja maksakoon luontohaitan – mutta vain, jos elää ja toimii maaseudulla

Janne Kotiaho, Minna Pappila ja Heini Kujala ehdottivat (MT 16.7.) velvoittavan aiheuttaja maksaa -periaatetta luontohaittojen torjuntaan.

Se edellyttää kattavaa, puolueetonta ja luonnontieteellisiin tosiasioihin perustuvaa ympäristön tilan seurantaa.

Viime vuosilta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, että ympäristöhallinnossa tällaiseen ei edes pyritä. Kasvihuonekaasuinventaario, metsäkatoasetus, ennallistamisasetus, metsien monitorointi, maaperän monitorointi… Kaikissa näissä hallinto on tietoisesti luonut erilaiset standardit kaupunkialueille ja maaseudulle. Taajamamerkkien sisällä ympäristöhaittoja vähätellään, maaseudulla niitä korostetaan.

Keskeisimmän ympäristöongelmamme, ilmastonmuutoksen, torjunnassa aiheuttaja maksaa -periaatteelle ei anneta mitään arvoa. Ilmastopolitiikkamme julkilausuttu perusta on, että fossiilisia päästöjä vähennetään sen verran kuin vähennetään ja maankäyttösektori korvauksetta kompensoi loput.

Maankäyttösektoria, erityisesti metsänomistajia, syyllistävästä ilmastokeskustelusta unohtuu täysin, ketkä ovat haittojen aiheuttajia ja ketkä haittojen torjujia.

Metsänomistajien roolia ilmastokeskustelussa sotkee pahasti myös se, että hallinto ei arvioi maankäyttösektorin ilmastovaikutuksia todellisten kasvihuonekaasupäästöjen ja -nielujen avulla. Maaseudun toimijoille on tässäkin asiassa luotu ihan omat standardit. Vaikutuksia arvioidaan hiilitaseella, jonka avulla muiden päästöjä saadaan tilastoitua maankäyttösektorin piikkiin.

Hiilitaselaskennassa ruoan ja puutavaran käytöstä vapautuneet kasvihuonekaasut luetaan tuotantoalueen maankäyttösektorin päästöiksi, vaikka ne vapautuisivat ilmakehään toisella puolella maapalloa.

Liikenteen päästöjen pienentäminen sekoitevelvollisuuden avulla taas perustuu siihen, että polttoaineessa olevan biokomponentin päästöjä ei lueta liikenteen vaan biopolttoaineen tuottajien päästöiksi. Samalla tavalla sähköpolttoaineiden päästöt tullaan tilastoimaan maankäyttösektorin päästöiksi, mikäli ne sisältävät biogeenistä hiiltä. Ei puhettakaan siitä, että aiheuttaja maksaisi.

Aiheuttaja maksaa -periaate on erinomainen tavoite, mutta se edellyttää ympäristöhallinnolta valtavaa parannusta vastuiden ja maksujen perusteena olevan tiedon keräämisessä ja käytössä. Tämän on oltava ehdottoman objektiivista, eikä kaupunkien ja maaseudun toimijoille voi olla olemassa eri mittareita.

Ei voi olla niin, että aiheuttaja maksaa -periaatteen perään huudellaan vain silloin, kun maksajana on maaseutu ja sen elinkeinot.

Tommi Peltovuori

Loppi