Asiantuntijalta: Maisemanhoitoalueita ei voi perustaa maanomistajaa kuulematta ja omistuksen yli kävellen

Viime aikoina olemme saaneet Varsinais-Suomessa seurata huolestuttavaa suuntausta maisemanhoitoalueiden suunnittelussa. Esimerkiksi Paimionjokilaakson maisemahankkeessa maanomistajat on jätetty pitkälti informaation ja alkuvaiheen suunnittelun ulkopuolelle, vaikka kyse on heidän omistamistaan maista ja elinkeinostaan.

Hankkeita edistetään vahvasti yhdistysten, kuntien ja maakunnan liiton voimin, ja maanomistajat kutsutaan pöytään vasta, kun suuntaviivat on jo piirretty.

Tällainen toimintatapa on kestämätön ja luo epäluottamusta kaavoittajaa kohtaan.

Maanomistajien omaisuudensuojaa on kunnioitettava jokaisella päätöksenteon tasolla: valtakunnassa, maakunnassa ja kunnissa. Maisemanhoitoalueita ei yksinkertaisesti pidä perustaa ilman maanomistajien aitoa myötävaikutusta ja etukäteistä osallistumista.

Sanelupolitiikasta on siirryttävä aitoon vuorovaikutukseen, sillä luonnonsuojelulain mukaiset maisemanhoitoalueet voivat parhaimmillaan olla alueen ylpeydenaihe, joiden avulla saadaan resursseja arvokkaan ympäristön hoitoon. Tämä kuitenkin edellyttää, että hankkeita rakennetaan ja suunnitellaan tiukasti maanomistajien ehdoilla.

Onnistuneita esimerkkejä löytyy muun muassa Simon kunnasta ja Kauhajoen Hyypänjokilaaksosta, joissa asioista on sovittu yhteisymmärryksessä.

Jos yhteistä tahtotilaa ja luottamusta ei ole, tuloksena on vain vastakkainasettelua.

On kohtuutonta, että alueita suunnitellaan sellaisella oletuksella, että toistaiseksi alueisiin on haluttu liittää vain suosituksia. Kuka viime kädessä määrittää, mikä on maanomistajalle koituva ”merkityksellinen haitta”, jota laki ei salli?

Koko maaseutua ei myöskään pidä nähdä minään kaupunkilaisten ulkoilureservaattina, jonka ainoa tehtävä on tarjota virkistysalueita, kulkureittejä ja kauniita maisemia muiden nautittavaksi toisten maaomaisuuden kustannuksella.

Erityisen huolestuttava piirre liittyy maakuntakaavoitukseen ja siellä esitettyihin reittimerkintöihin. Varsinais-Suomen maakuntakaavassa on merkintöjä ohjeellisista ulkoilureiteistä, jotka on piirretty kulkemaan suoraan maanomistajien maiden ja aktiivisten viljelylohkojen läpi.

Tässä on syytä muistuttaa perusasioista: jokaisen oikeudet eivät anna lupaa liikkua viljelyksessä olevalla pellolla. Kasvavilla pelloilla kulkeminen aiheuttaa vahinkoa sadolle ja maaperälle, ja se on yksiselitteisesti kielletty.

Se, että maakuntatason suunnitelmiin piirretään ohjeellisia reittejä tuotannossa olevien peltojen poikki, antaa suurelle yleisölle täysin väärän viestin sallituista kulkureiteistä ja rapauttaa maatalouden toimintaedellytyksiä.

Lisäksi kaavoituksen piilevä takaportti huolestuttaa meitä suuresti.

Ympäristöministeriön ohjeistuksissa korostetaan usein, ettei maisemanhoitosuunnitelma suoraan velvoita mihinkään. Samaan aikaan kuitenkin todetaan, että sitä voidaan käyttää ohjeena ja tausta-aineistona kaavoituksessa.

Kun epämääräiset suositukset ja avoimuuden vaatimukset siirtyvät kuntien kaavoitukseen ja rakennusjärjestyksiin, ne muuttuvat nopeasti sitoviksi rajoitteiksi. Tällöin maanomistaja voi huomata menettäneensä oikeuden kehittää tilaansa, rakentaa tai harjoittaa nykyaikaista metsä- tai maataloutta maillaan, koska jonkun toisen määrittelemä maiseman avoimuus on priorisoitu elinkeinon edelle.

Maaseutu ei ole ulkomuseo, vaan elävä ja muuttuva työympäristö, jonka ydin on kestävä ruoantuotanto.

Maisemanhoito ja maatalous eivät missään nimessä ole toistensa vihollisia. Esimerkiksi laidunnus ja peltometsäviljely ovat erinomaisia tapoja ylläpitää kulttuurimaisemaa.

Jotta voimme edistää näitä, tarvitsemme kannustimia ja aitoa kumppanuutta – emme ylhäältä annettavia rajoituksia, joiden myötä muiden intressit ajavat maanomistajan oikeuksien ohi.

Kun alueita suunnitellaan, maanomistajan on oltava ensimmäinen, jolta kysytään, ei viimeinen, jolle ilmoitetaan.

Henna Takatalo

Kenttäpäällikkö, MTK Varsinais-Suomi