• Media hengittää maksavista lukijoista ja ilmoittajista — ilman kiinnostavia sisältöjä ei ole tilaajia eikä myyntitulojakaan

    Tarve kriittiselle ja kiinnostavasti toimitetulle medialle ei ole hävinnyt mihinkään. Lehtiä luetaan enemmän kuin milloinkaan — verkossa.
    Mediataloja koetellaan taloudellisesti. Kuvassa on kerättynä kunkin mediabrändin viimeisiä printissä julkaistuja numeroita kotimaassa ja ulkomailla.
    Mediataloja koetellaan taloudellisesti. Kuvassa on kerättynä kunkin mediabrändin viimeisiä printissä julkaistuja numeroita kotimaassa ja ulkomailla. Kuva: Kimmo Lundén
    Mielipide|Talous
    3.5.202609:00
    Kolumni
    Kimmo Lundén

    Mediatoimiala hakee uutta ja toimivaa ansaintalogiikkaa vuodesta toiseen. Olen ollut mukana etsinnöissä.

    Yli 35-vuotisen talousjournalistin urani aikana olen saanut kokea niin internetin tuoman murroksen kuin tekoälyn tuoman muutoksen työnkuviin ja toimituksiin. Sinä aikana tiedotusvälineet ovat siirtyneet verkkoon osin asteittain, osin kertaheitolla.

    Tarve kriittiselle ja kiinnostavasti toimitetulle medialle ei ole hävinnyt mihinkään. Sanomalehtiä luetaan enemmän kuin milloinkaan – verkossa.

    Printin kuolemaa on ennustettu, ja hautajaispäivää on aina siirretty vuosilla eteenpäin. Kukaan ei tiedä, milloin loppu sille taloudellisesti tulee, jos tulee.

    Printti kelpaa kustantajille tasan niin kauan, kun se tuo enemmän rahaa kuin vie. Uutismedian jäsenlehdille printti tuo myyntituloista keskimäärin yhä noin 70 prosenttia ja digi 30 prosenttia.

    Ilmoitusten myynti ei riitä yksinään maksamaan verkon sisältöjä, vaikka paino- ja postikulut säästyvätkin.

    Median ansaintamalli muuttuu. Työnkuvat toimituksissa muuttuvat.

    Media- ja kirjapainoalalta on poistunut kymmeniä ammatteja ja työvaiheita minunkin työurani aikana: käsinlatomon faktori, ilmoituslatoja, litografi, oikolukija, purkaja, rotaatioapulainen...

    Viimeksi automaatio on korvannut osan toimitussihteerien työstä.

    Konsultit ja mediatutkijat arvelivat vielä 2000-luvun vaihteessa, että ilmoitukset verkossa riittäisivät kustantamaan verkon sisällön tuottamisen.

    Väärin. Ilmoitusten myynti ei riitä yksinään maksamaan verkon sisältöjä, vaikka paino- ja postikulut säästyvätkin. Kansainväliset jätit Meta ja Google alustoineen harjaavat verkon mainostuloista leijonanosan myös Suomessa.

    Tuleeko vaihe, jossa päivälehdetkin ilmestyvät paperisina vain kerran viikossa? Siltä se minusta vahvasti näyttää.

    Työskentelin kolmesti viikossa printtinä julkaistavassa Maaseudun Tulevaisuudessa. Julkaisukerrat printissä ovat pitäneet pintansa, verkossa MT ilmestyy päivittäin.

    Lukijoiden houkutteleminen uskollisiksi digitilaajiksi on silti monelle lehdelle suuri haaste. Digihypyssä on mahdollista myös onnistua.

    Vain taloudellisesti kannattava media pystyy säilyttämään luotettavuutensa.

    Sanomalehden ytimessä niin verkossa kuin printissäkin on lukijoiden luottamus.

    Vain taloudellisesti kannattava media pystyy säilyttämään luotettavuutensa. Kun tiedotusväline on taloudellisesti kannattava, sen on helpompi olla riippumaton mainostajista ja poliittisista päättäjistä.

    Oxfordin Reuters Institute tutkii vuosittaisessa, globaalissa julkaisussaan kuluttajien luottamusta mediaan. Suomi on pysynyt luottamusrankingin kärjessä.

    Tiedon tarve ei ole hävinnyt minnekään – päinvastoin. Ilman kiinnostavia sisältöjä ei ole tilaajia eikä ilmoittajiakaan.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n pitkäaikainen taloustoimittaja, joka eläköityi toukokuun alussa.
    Lisää aiheesta
    • Turun Sanomien vanhat henkilöstölehdet avasivat kirjoittajalle aikaikkunan lehtimaailmaan, joka puolessa vuosisadassa on kokenut monta muutosta ja murrosta.

      Historia ja perinne | Median murroksissa katoaa ammattikuntia

      Tilaajalle
    • Metsästä uutisoiminen on osalle mediaa hankalaa, koska harvasta toimituksesta löytyy metsäasioihin perusteellisesti syventyneitä toimittajia.

      Metsä | Näistä syistä metsäkeskustelu tahtoo epäonnistua mediassa – ”Ihmisiä kiinnostavat asiat, jotka ottavat päähän”

      Tilaajalle
    • Tutkimuksen mukaan 9–15-vuotiaiden pohjoismaalaisten tärkein uutislähde on sosiaalinen media, mutta heidän luottamuksensa siihen tiedonlähteenä on heikko. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Yhteiskunta | Pohjoismaalaisten medialukutaito on hyvä, mutta ikäryhmien väliset erot suuria

    • Esimerkiksi avohakkuut kuumentavat keskustelua. Onko media vastuussa sen vaikutuksista metsäalaan?

      Metsäpolitiikka | Onko media vastuussa metsäalan hyvinvoinnista? Katso suora lähetys kello 10

    •  Yli puolet kyselyyn vastanneista 13–18-vuotiaista nuorista kertoi seuraavansa uutisia Tiktokin kautta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.

      Yhteiskunta | Nuoret saavat uutisensa entistä useammin Tiktokista – myös luottamus uutismedioiden some-sisältöihin kasvussa

    • Suomessa on kuljetettu postia vuosisatojen aikana säitä uhmaten ja rintamalla henkeä nostattaen. Kuvituskuvassa vanhoja postilähetyksiä.

      Historia ja perinne | Tiesitkö? 1600-luvulla arvoposti piti sulkea tynnyreihin

    Artikkelin aiheet
    media
    journalismi
    digitaalinen uutismedia
    printtilehdet
    ansaintamalli
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja