• Yliö: Karhujen poikkeuslupia koskeva oikeusohje perustunee käännösvirheeseen

    Oikeusjärjestyksen ydinajatus on, että jokaisen on pystyttävä selvittämään oikeutensa ja velvollisuutensa omalla äidinkielellään, ja siksi lainlukijan ei lähtökohtaisesti tarvitse turvautua vieraskielisiin teksteihin, kirjoittaa oikeusinformatiikan lehtori Jarmo Kiuru. ”Pahimmillaan huonotasoiset käännökset vaarantavat kansalaisten oikeusturvan.”
    Karhu metsässä. Kuvituskuva.
    Karhu metsässä. Kuvituskuva. Kuva: Viestimedian arkisto
    Mielipide|Politiikka
    17.1.202509:00
    Yliö
    Jarmo Kiuru

    Oikeuselämä tukeutuu yhä useammin kansainvälisiin oikeudellisiin asiakirjoihin, joista tärkeimmät on käännetty Suomen virallisille kielille suomeksi ja ruotsiksi. Aina käännökset eivät kuitenkaan ole kovin onnistuneita. Huonoista käännöksistä ei ole vaikea löytää esimerkkejä. Pahimmillaan huonotasoiset käännökset vaarantavat kansalaisten oikeusturvan.

    Mikä on syynä käännösten heikkoon laatuun?

    Kääntäjät eivät uskoakseni useinkaan ole juristeja, minkä vuoksi he eivät välttämättä ymmärrä lukemansa aineiston juridisia ulottuvuuksia. Myös oikeudellisissa yhteyksissä käytettävä kieli ja sanasto voivat olla heille vieraita.

    Juristikoulutusta on perinteisesti pidetty alana, jolla ei tarvitse osata kieliä. Juristit eivät yleisesti ottaen ole ehkä kaikkein kielitaitoisin ammattikunta.

    Oikeusjärjestyksen ydinajatus on, että jokaisen on pystyttävä selvittämään oikeutensa ja velvollisuutensa omalla äidinkielellään. Lainlukijan ei lähtökohtaisesti tarvitse turvautua vieraskielisiin teksteihin.

    Tilanne on muuttunut takavuosikymmenistä. Juristit tarvitsevat kielitaitoa, mutta on hyvä muistaa, että kansalaisilta sitä ei voi vaatia. Heidän on edelleen saatava tietää oma oikeusasemansa omalla äidinkielellään.

    Kielitaidon ohessa juristin ammattitaitoon kuuluu terve kriittisyys oikeuslähteitä kohtaan. Kansainvälisten oikeuslähdeasiakirjojen käännösten huono laatu on yleisesti tiedossa, minkä vuoksi vieraskielisiin teksteihin on syytä tutustua, vaikka suomenkielinenkin versio olisi käsillä.

    Käytän esimerkkinä paljon keskustelua herättänyttä suurpetolainsäädäntöä. Korkein hallinto-oikeus antoi vuonna 2023 kaksi ennakkopäätöstä, jotka koskivat karhujen kannanhoidollisia poikkeuslupia. Se nosti ratkaisujensa keskeiseksi sanomaksi seuraavan toteamuksen: ”Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohtaan perustuvaa poikkeusta voidaan näet soveltaa vain konkreettisesti ja tapauskohtaisesti erityisten vaatimusten täyttämiseksi erityistilanteissa.”

    Maallikko varmaan miettii, mitä ne erityiset vaatimukset ja erityistilanteet ovat?

    Sanoman purkaminen voi olla lakimiehellekin haastava tehtävä, vaikka loppujen lopuksi on kyse aika yksinkertaisesta asiasta.

    Juristit eivät yleisesti ottaen ole ehkä kaikkein kielitaitoisin ammattikunta.

    Korkeimman hallinto-oikeuden otsikon teksti lienee peräisin komission luontodirektiiviä koskevan suomenkielisen ohjeasiakirjan C(2021)7301 3–17 kohdasta ja/tai Suomea koskevan Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun C-674/17 kohdasta 41.

    Komission suomenkielinen ohje lausuu asiasta seuraavasti: ”Poikkeus voidaan myöntää vain, jos on olemassa erityinen ongelma tai tilanne, johon on puututtava”.

    Suomenkielinen ohjeasiakirja asettaa poikkeuksen edellytykseksi erityisen ongelman tai tilanteen. Ohjeasiakirjan englanninkielisen tekstin mukaan poikkeuksia myönnetään, koska on olemassa erityinen ongelma tai tilanne, joka pitää ratkaista. Englanninkielinen teksti vain toteaa, missä tilanteissa poikkeukset ovat tarpeen.

    Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun suomenkielisen version mukaan ”poikkeusta voidaan - - soveltaa vain konkreettisesti ja tapauskohtaisesti erityisten vaatimusten täyttämiseksi erityistilanteissa”.

    Jälleen englanninkielisen teksti poikkeaa suomenkielisestä, sillä sen mukaan poikkeusta on sovellettava asianmukaisesti erityisen ongelman ja tilanteen ratkaisemiseksi.

    Kun tutkii edellä mainitussa tuomioistuimen ratkaisussa viitattua tuomioistuimen omaa oikeuskäytäntöä, komission ohjeen ja Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun todelliseksi sisällöksi paljastuu vaatimus siitä, että viranomaisen ratkaisuilla pitää olla yksilöity oikeudellinen ja todistettavissa oleviin tosiasioihin perustuva perustelu. Kyse on hallintolaissa säädetystä hallintoratkaisun perusteluvelvollisuudesta.

    Korkeimman hallinto-oikeuden karhujen poikkeuslupia koskeva oikeusohje ei todennäköisesti ole ollut sille itselleenkään selvä. Kysehän on kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, että edellytykset poikkeuksien soveltamiselle löytyvät laista.

    Korkeimman hallinto-oikeuden oikeusohjeeksi ottama lausuma on johtanut lainsoveltajia harhaan. Eri tahoilla on nyt vuoden verran mietitty, mitä ovat korkeimman hallinto-oikeuden tarkoittamat erityiset vaatimukset ja tilanteet.

    Jarmo Kiuru

    oikeusinformatiikan lehtori

    Lapin yliopisto

    Otsikkoa muokattu 28.1.2025 klo 9.50: Muutettu niin, että sen mukaan oikeusohje perustuu mahdollisesti käännösvirheeseen.

    Lisää aiheesta
    • Asetuksilla määritellään lajien metsästyslupien suurin sallittu määrä poronhoitoalueen ulkopuolella.

      Erä | Ministeriö esittää suden ja ilveksen poikkeuslupiin samaa enimmäismäärää kuin edellisvuonna

    • Suurpetojen poikkeuslupiin etsitään käytäntöjä.

      Erä | Kaikki tämä tehdään, jotta kasvanutta petopainetta voidaan helpottaa

    • Susi. Kuvituskuva.

      Erä | Lukijalta: Susikannan hallintaan tarvitaan muutoksia – kansalaisaloite vaatii toimenpiteitä

    • Työryhmä ovat työskennellyt huhtikuun alusta alkaen suden ja muiden suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjen kehittämiseksi.

      Erä | Kuka päättäisi, milloin susia on Suomessa tarpeeksi?

    • Uudistetunkin lainsäädännön perusteella tehdyistä poikkeuslupapäätöksistä todennäköisesti valitetaan.

      Erä | Järjestöt vaativat suurpetojen viitearvoa ja kannanhoitosuunnitelmien vakiinnuttamista metsästyslakiin

      Tilaajalle
    • Ilvekselle myönnettiin 320 poikkeuslupaa ensi metsästyskaudelle.

      Erä | Ilveksen ja susien poikkeuslupiin ei muutoksia ensi metsästysvuodelle

    • Ruotsin hallitus on ehdottanut maan susikannan jyrkkää vähentämistä.

      Erä | Susityöryhmän työ loppusuoralla – ”Työ on edennyt annetulla jatkoajalla”

      Tilaajalle
    • KHO:n antamien päätösten mukaan valtaosa karhunmetsästykseen annetuista poikkeusluvista Kainuussa, Itä-Suomessa ja Pohjois-Hämeessä oli lainvastaisia. LEHTIKUVA/AFP.

      Erä | Korkein hallinto-oikeus linjasi: Valtaosa karhunmetsästyksen poikkeusluvista viime syksynä oli lainvastaisia

    • Ministeriön susiasetus mahdollistaa metsästysluvan myöntämisen  kannanhoidollisella perusteella, mikäli tapauskohtaiset edellytykset sille täyttyvät.

      Erä | Kaikkiin uusiin suden kaatohakemuksiin tyrmäys riistakeskuksesta – katso, millaisen kaavion ehdot hakemuksen on täytettävä luvan myöntämiseksi

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa