• EU:lla on verotusoikeus − tulleja on osattava asettaa viisaasti sinne, missä niitä tarvitaan

    Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi tarkoittaisi uutta kauppasotien kierrettä. Myös EU:n on uskallettava puolustaa omaa tuotantoaan.
    Tahtipuikkoa kauppapolitiikassa on viime vuodet heiluttanut Yhdysvallat. Edellisellä presidenttikaudellaan Donald Trump asetti veti maan pois Tyynenmeren vapaakauppaneuvotteluista ja asetti tulleja etenkin kiinalaisille ja jossain määrin myös eurooppalaisille tuotteille.
    Tahtipuikkoa kauppapolitiikassa on viime vuodet heiluttanut Yhdysvallat. Edellisellä presidenttikaudellaan Donald Trump asetti veti maan pois Tyynenmeren vapaakauppaneuvotteluista ja asetti tulleja etenkin kiinalaisille ja jossain määrin myös eurooppalaisille tuotteille.  Kuva: Jutta Mykrä
    Pääkirjoitus|Politiikka
    19.7.202405:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Euroopan komissio asetti heinäkuun alussa rangaistustullit kiinalaisille sähköautoille. Pitkään valmistellun päätöksen taustalla on Kiinan autoteollisuudelleen antamat jättimäiset valtiontuet. Samalla ne suojelevat Euroopalle tärkeää autoteollisuutta ja kannustavat yrityksiä siirtämään tuotantoa takaisin unionin alueelle.

    Tullien peruuttaminen vaatisi jäsenmaiden määräenemmistön kannatusta. Suomi äänesti neuvoa antavassa äänestyksessä tyhjää. Tullipäätös ei ole Suomelle helppo. Meillä ei ole merkittävää autoteollisuutta, mutta Kiinan vastatoimet voivat iskeä myös suomalaisiin yrityksiin. Kiina on jo väläyttänyt esimerkiksi eurooppalaisen sianlihan tuontikieltoa. Muistettava on sekin, että eurooppalaiset sähköautot ovat täynnä kiinalaisia komponentteja.

    Kiinalaisten sähköautojen vyörystä on riittänyt paljon puhetta, mutta komission päätökseen kiteytyy myös laajemmin nykyinen maailmantilanne. Vapaakaupan ja kansainvälisen työnjaon tilalle on palaamassa protektionismi ja geopoliittinen kilpailu. EU on ollut muuttuvassa ympäristössä sitkein vapaakaupan puolustaja, mutta nyt sekin on kääntymässä oman tuotannon suojelun kannalle. Samaan suuntaan vievät EU:n isojen jäsenmaiden jättimäiset valtiontuet omalle teollisuudelleen.

    Tahtipuikkoa kauppapolitiikassa on viime vuodet heiluttanut Yhdysvallat. Edellisellä presidenttikaudellaan Donald Trump asetti veti maan pois Tyynenmeren vapaakauppaneuvotteluista ja asetti tulleja etenkin kiinalaisille ja jossain määrin myös eurooppalaisille tuotteille.

    Nykyinen presidentti Joe Biden on entisestään kuumentanut kauppasotaa Kiinan kanssa. Hiljattain hän ilmoitti jopa 100 prosentin tullista kiinalaisille sähköautoille. Jos Trump valitaan uudelleen presidentiksi, aikoo hän pistää vielä paremmaksi. Republikaaniehdokkaan tavoitteena on 60 prosentin tulli kaikelle Kiinan tuonnille ja 10 prosenttia kaikelle tuonnille kaikkialta maailmasta. Kyse olisi isosta asiasta myös suomalaiselle teollisuudelle. Yhdysvallat oli viime vuonna Suomen tärkein vientimarkkina. Euroopan unionin olisi käytännössä pakko vastata Trumpin uusiin tulleihin. Pahimmillaan edessä on tuhoisa kauppasodan kierre.

    Vapaakaupan hyödyt ovat olleet Suomen kaltaiselle vientivetoiselle maalle kiistattomat. Kaupankäynti vaatii kuitenkin reiluja pelisääntöjä. Kiina on pelannut omilla säännöillään jo pitkään ja viime aikoina monet muut suuret taloudet ovat liittyneet omaa tuotantoaan suojelevaan joukkoon. Vapaakauppa on teoreettinen ihanne, joka ei ota huomioon esimerkiksi kansallista turvallisuutta tai huoltovarmuutta. Vaikka kaupankäynti periaatteessa hyödyttää kaikkia osapuolia, on vahvemmilla pelureilla mahdollisuus käyttää rajasuojaa omaksi edukseen.

    Tulleja nostamalla saadaan nopeasti näyttäviä vaikutuksia. Esimerkiksi kiinalaisomisteinen autonvalmistaja Volvo ilmoitti heti komission tullipäätöksen jälkeen siirtävänsä tuotantoa Kiinasta takaisin Eurooppaan. Yhdysvalloissa tullien ja massiivisten tukiaisten yhdistelmä näyttää myös tuovan valmistavaa teollisuutta takaisin maahan.

    Volvo ilmoitti heti tullipäätöksen jälkeen siirtävänsä tuotantoa takaisin Eurooppaan

    Suomen on varauduttava uuteen protektionismin aaltoon. Kauppapolitiikka on yksi harvoista alueista, joissa EU:lla on maailman suurimpana tulliliittona todellista voimaa. Sinisilmäisyyteen ei ole enää varaa. Metsäkatoasetuksen kaltaisten byrokratiahimmeleiden sijaan EU tarvitsee johdonmukaista politiikkaa oman tuotannon suojelemiseksi siellä, missä se on tarpeen. Tullit ovat käytännössä EU:n verotusoikeus. Järkevällä tullipolitiikalla on myös mahdollisuus rahoittaa unionin uusia tarpeita turvallisuudesta vihreään siirtymään.

    Lisää aiheesta
    • Volvo on siirtämässä EX30:n valmistusta Kiinasta Belgiaan.

      Kauppa | EU rankaisee kiinalaisia sähköautoja − vastatoimia pelätään

      Tilaajalle
    • Viljelijät osoittivat Pariisissa mieltään ennen helmikuun lopun suurta maatalousnäyttelyä. ”Nuorena haaveilin viljelijän ammatista, nyt kuolen siihen” lukee vasemmanpuoleisen traktorin kyltissä.

      Maatalouspolitiikka | ”Suojautuminen” olemassaolostaan taistelevan Ukrainan ruokatuonnilta on EU:lta häpeällinen esitys

      Tilaajalle
    • 15 prosenttia maailman kokonaisviennistä tulee Kiinasta, seuraavaksi suurimpien viejämaiden Yhdysvaltojen ja Saksan osuudet ovat alle 8 prosenttia.

      Politiikka ja talous | Vihreä siirtymä on riippuvainen Kiinasta – kriittisiä raaka-aineita tarvitaan myös metsäkoneisiin, tekoniveliin ja lentokoneisiin

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    Euroopan unioni
    kauppapolitiikka
    tullit
    vapaakauppa
    sähköautot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa